"Ei, hän on isänsä kanssa metsässä riekkojen ajossa", vastasi akka.
"Sepä oli huonosti", sanoi noita, "minulla on pikkuinen, hieno hopeaveitsi, jonka tahtoisin antaa hänelle."
"Piip, piip, täällä olenkin!" sanoi Voipukki leipopöydän alla ja kömpi esiin.
"Minä olen niin vanha ja jäykkä selästäni", sanoi noita; "sinun pitää mennä säkkiin ja ottaa se sieltä."
Voipukin päästyä säkkiin, viskasi noita säkin selkäänsä ja meni ulos. Kun he sitten olivat kappaleen matkaa kulkeneet, rupesi noitaa väsyttämään ja hän kysäsi: "Kuinka pitkältä mahtaa tulla lähisimpään makuupaikkaan?"
"Puoli ruotsinvirstaa", vastasi Voipukki.
Noita laski nyt säkin tien viereen ja meni itse varvikkoon makaamaan. Voipukki piti varansa, otti veitsensä ja ratkoi loukun säkkiin; sitten pistäytyi hän loukun kautta säkistä ulos, pani suuren honganjuuren sinne sijaan ja kääntyi takaisin äitinsä tykö. Kun noita kotiin tultuansa näki mitä säkissä oli, tuli hän kiukusta aivan mielettömäksi.
Seuraavana päivänä istui akka ja leipoi taaskin. Vaan ei aikaakaan, niin rupesi koira haukkumaan. "Käys ulos, Voipukki", sanoi hän, "katsomaan, mitä Kultahammas haukkuu siellä." — "Sitä pahannäköistä se haukkuu", vastasi Voipukki, "nyt tulee se taas pää kainaloissa ja suuri säkki selässä."
"Juokse piiloon leipopöydän alle", sanoi äiti.
"Hyvää päivää", sanoi noita; "onko Voipukki kotona tänään?"