"Hyvä, tule sitten hänen kanssansa"; virkkoi isäntä. "Minä otan häntä itse vastaan ovella", sanoi hän.
Nyt rupesi rapuilta kuulumaan hirmuinen töminä, sillä tällä morsiamella ei ollut silkkikenkiä jaloissa. Mutta kun ovi avattiin ja herrasmiehen morsian tuli suureen saliin, niin siihenkös syntyi kikatus ja nauru. Ja herrasmies oli niin tyytyväinen morsiameensa, ett'ei sanottu hänen koskaan enää kosioineen.
Semmoisia voivat akat olla.
Oli kerran mies ja vaimo, joiden piti kylvämän, mutta heillä ei ollut siementä, eikä rahaa millä olisivat sitä ostaneet. Yksi ainoa lehmä oli heillä, ja miehen piti lähteä kaupunkiin myömään sitä, saadaksensa rahaa siemenen ostoon. Mutta kun tuli aika lähteä, ei vaimo uskaltanutkaan laskea miestänsä lehmää myömään, sillä hän pelkäsi tämän juovan suuhunsa rahat. Sentähden lähti hän itse matkaan lehmän kanssa ja otti mukaansa myöskin yhden kanan.
Lähellä kaupunkia kohtasi hän teurastajan. "Aiotko myödä lehmäsi, muori?" kysäsi teurastaja. "Niinhän aikoisin", vastasi akka. "Mitä tahdot siitä sitten?"
"Saanenhan markan lehmästä, mutta kanan saat kymmenestä taalerista", sanoi vaimo. "Jaa, kanaa en minä tarvitse", virkkoi teurastaja, "ja sen saat kyllä kaupaksi kaupunkiin tultuasi, mutta lehmästä annan sinulle markan." Hän möi lehmänsä ja sai markan, mutta kaupungissa ei ollut ketään, joka olisi tahtonut antaa kymmentä taaleria vanhasta rupisesta kanasta. Hän meni siis takaisin teurastajan tykö ja sanoi; "Minä en saa tätä kanaa kaupaksi! Sinun pitää ottaa tämä myös, koska otit lehmänkin." — "Kyllähän siitä sopinemme", sanoi teurastaja ja käski hänet pöytään, jossa hän kestitsi akan ruoalla ja paloviinalla niin, että akka tuli juovuksiin ja menetti taitonsa ja ymmärryksensä.
Hänen maatessaan itseänsä selväksi pisti teurastaja hänet tervatynnyriin ja sitten höyhenläjään.
Herättyänsä oli akka yltä yleensä höyhenissä ja rupesi kummastelemaan; "Olenko se minä, vai enkö se ole minä? Ei, minä en se suinkaan voi olla! Se mahtaa olla suuri, ihmeellinen lintu. Mutta kuinka pitää minun tekemän, saadakseni tietää, olenko se minä, vai enkö se ole minä?… No niin, nyt tiedän kuinka saan selvän, olenko se minä: jos ei koira hauku, ja jos vasikat nuoleksivat minua kotiin tultuani niin olen se minä."
Tuskin oli koira nähnyt tämän ihme-eläimen, kun se alkoi raivoisasti haukkua, ikäänkuin olisi ollut talossa varkaita ja rosvoja. "Ei, minä en se suinkaan voi olla", sanoi hän. Kun hän meni läävään, eivät vasikat tahtoneet nuoleksia häntä, sillä ne tunsivat tervanhajun. "Ei, minä en se voi olla, se mahtaa olla ihmeellinen lintu", sanoi hän ja kiipesi aitan katolle ja alkoi hakata käsiänsä, ikäänkuin ne olisivat olleet siivet ja hän olisi tahtonut lentoon lähteä. Mies nähtyänsä tämän tuli ulos pyssy kädessä ja rupesi tähtäämään. "No, älä ammu, älä ammu!" huusi akka, "minä se olen." — "Jos se sinä olet", sanoi mies, "niin älä seiso siellä kuin vuohi, vaan tule alas tekemään selvää ja tiliä töistäsi." Nyt manki hän alas, mutta hänellä ei ollut yhtä ainoata killinkiä, sillä sen markan, jonka hän oli saanut teurastajalta, oli hän humalapäissään viskannut pois. Ja kun mies kuuli sen, sanoi hän: "Koetas olla vielä kerran niin hullu, kuin olet ollut", ja vihastui niin, että sanoi menevään matkaansa ja, jättävään kaikki, eikä koskaan tulevaan takaisin jos ei hän kohtaisi kolmea muuta akkaa, jotka olisivat yhtä hulluja.
Hän lähti ja kuljettuaan vähän matkaa tietä myöten, näki hän akan, joka tyhjä seula kädessä juoksi ulos sisään uuden uudukkaisessa tuvassa. Joka kerta kuin hän juoksi sisään peitti hän esiliinallansa seulan, ikäänkuin hänellä olisi ollut siinä jotakin, ja kopisti seulasta tuvan lattialle "Minkätähden teette niin?" kysäsi hän. "Niin, minä tahtoisin vaan vähän päivää sisälle", vastasi akka, "mutta minä en tiedä miten on laita; kun olen ulkona, on minulla päivä seulassa, mutta sisään tultuani on se siitä hävinnyt. Vanhassa mökissäni asuessani oli minulla päivää tarpeeksi, vaikk’en sitä koskaan kantanut sisään vähintäkään; jos vaan joku voisi hankkia minulle päivää, niin antaisin mielelläni hänelle kolmesataa taaleria." — "Onko teillä kirvestä", sanoi mies, "niin toimitan kyllä teille päivää." Hän sai kirveen ja hakkasi tuvan seiniin ikkunareiät, sillä tuvantekijät eivät niitä olleet muistaneetkaan. Heti tuli päivä sisään, ja hän sai kolmesataa taaleria. "Siinä oli ensimmäinen", ajatteli mies ja kulki edelleen.