"Älä lörpötä", sanoi kettu; "maailma ei kuku, vaikk'ette sinne menekään. On paljoa parempi, että tulette seuraamaan minua kotiin minun luolaani; siellä on sekä hyvä että lämmin?"
No, he seurasivat kettua luolaan, ja heidän sinne tultuansa, pani kettu vahvasti puita uuniin palamaan, jotta he kaikki tulivat unisiksi. Sorsa ja hanhi paneutuivat yhteen nurkkaan, mutta kukko ja kana lensivät ylös orrelle. Kun hanhi ja sorsa olivat hyvin nukkuneet, otti kettu hanhen ja paistoi sen hiilillä. Kana tunsi käryn hajun ja hyppäsi ylemmälle orrelle, lausuen puolinukuksissa: "Hyi, täällä haisee niin, täällä haisee niin!"
"Älä lörpötä", virkkoi kettu, "savu laskeutuu ainoastaan alas uuninpiipusta; käy makaamaan ja pidä suusi kiinni!"
Nyt nukkui kana taaskin. Tuskin oli kettu saanut nahkaansa hanhen, kun hän teki samoin sorsalle, otti sorsan, paistoi sen hiilillä ja rupesi syömään.
Nyt keräsi kana uudelleen ja hyppäsi vieläkin ylemmälle orrelle. "Hyi täällä haisee niin, täällä haisee niin!" sanoi kana ja sai nyt auki silmänsä ja näki, että kettu oli syönyt suuhunsa sekä hanhen että sorsan. Heti lensi kana kaikkein ylimmälle orrelle, istuutui sinne ja kurkisteli ulos uuninpiipun kautta. "Ei, ei, katso kuinka monta kaunista hanhea siellä lentää!" sanoi kana ketulle. Mikko ulos hakemaan itsellensä toista rasvaista paistia. Sill'aikaa herätti kana kukon ja sanoi tälle, kuinka oli käynyt Hanhi Ranhille ja Sorsa Korsalle, Paikalla lensivät Kukko Lukko ja Kana Hana uuninpiipun kautta ulos, ja jolleivät he olisi tulleet Dovren tunturille, niin olisi maailmalle varmaan tullut tuho.
Herra-Pietari.
Oli kerran köyhä pariskunta; heillä ei ollut mitään muuta kuin kolme poikaa. Minkä nimellisiä kaksi vanhempaa oli en tiedä, mutta nuorimman nimi oli Pietari. Vanhempiensa kuoltua piti lasten saada heidän perunsa, mutta niitäpä ei ollutkaan saatavana muuta kuin pata, leipälapio ja kissa. Vanhin, jonka piti saada paras, otti padan: "kun lainaan kelle pataa, niin saan aina kaapia sen", sanoi hän; — toinen otti leipälapion: "kun lainaan kelle leipälapioa, niin saan aina kakun maistajaisiksi", sanoi hän; — nuorimmalla ei ollut mitään valittavana; jos hän tahtoi saada mitä, niin oli hänen ottaminen kissa. "Jos lainaan kelle kissaa, niin en saa mitään siitä", sanoi hän, "jos kissalle annetaankin vähän maitoa, niin tahtoo hän itse syödä sen. Mutta kuitenkin otan kissan mukaani; säälittää nähdä hänen täytyvän jäädä tänne kurjuutta kokemaan."
Sitten lähtivät veljekset maailmaan koettamaan onneansa, ja kukin heistä meni omille teillensä; mutta kun nuorin oli hetken aikaa kulkenut, sanoi kissa: "Sinä saat kyllä palkan siitä, ett'et tahtonut minua jättää hunnikoille. Nyt menen minä metsään hankkimaan muutamia harvinaisia eläimiä, sitten pitää sinun menemän tuohon kuninkaan kartanoon, jonka näet tuolla, kuninkaan luo, ja sanoman tulevasi hänen tykönsä pienen lähetyksen kera. Kun hän kysyy, keltä se on, niin pitää sinun sanoa sen olevan Herra-Pietarilta." Pietarin ei tarvinnut kauan odottaakaan, kuin kissa tuli metsästä peuran kanssa; kissa oli hypännyt peuran niskaan ja istahduttuansa sen sarvien väliin sanonut: "Jollet mene suoraan kuninkaankartanoon, niin kynsin silmät sinulta pois päästä." Peura ei tohtinut tehdä toisin. Kun nyt Pietari tuli kuninkaankartanoon, meni hän kyökkiin peuran kanssa, ja sanoi: "Minä tulen pienen lähetyksen kanssa kuninkaan tykö, jollei hän tahdo halveksia sitä." Kuningas tuli kyökkiin ja nähtyänsä tämän suuren, kauniin peuran, tuli hän hyvin iloiseksi. "Mutta ystäväiseni! Kuka on lähettänyt minulle näin muhkean lahjan?" kysäsi kuningas. "Herra-Pietari", sanoi poika. "Herra-Pietari!" virkkoi kuningas; "missä hän asuu?" Kuningasta hävetti, ett'ei hän tuntenut niin rikasta miestä. Mutta sitäpä ei poika ensinkään tahtonut ilmoittaa hänelle; poika ei sanonut tohtivansa sitä sanoa, sillä hänen isäntänsä oli muka kieltänyt häntä. Nyt antoi kuningas pojalle paljo juomarahaa, käskein tämän viedä kotiin paljo terveisiä ynnä kiitoksia lähetyksestä.
Toisena päivänä meni kissa taaskin metsään, hyppäsi hirven niskaan, istuutui sen silmien väliin ja pakotti sen menemään kuninkaankartanoon. Siellä meni Pietari hirven kanssa kyökkiin ja sanoi tulleensa kuninkaan tykö pienen lähetyksen kera, jos ei kuningas tahtoisi väheksiä sitä. Kuningas tuli hirvestä nyt vieläkin iloisemmaksi kuin peurasta ja tiedusti uudelleen, kuka se oli, joka voi lähettää hänelle niin komean lahjan. "Se on Herra-Pietari", sanoi poika. Mutta kun kuningas tahtoi tietää, missä Herra-Pietari asui, sai hän saman vastauksen kuin, edellisenäkin päivänä; ja tällä kertaa antoi hän vielä enemmän juomarahaa.
Kolmantena päivänä toi kissa metsästä vielä suuremman hirven. Kun nyt Pietari tuli kuninkaankartanon kyökkiin, sanoi hän itsellänsä olevan pienen lähetyksen kuninkaalle, jos ei tämä tahtoisi väheksiä sitä. Kuningas tuli heti kyökkiin, ja saatuansa nähdä sen suuren, kauniin hirven, tuli hän niin iloiseksi, ett'ei hän tietänyt, millä jalalla olisi seisonut ja sinä päivänä antoi hän Pietarille vielä paljoa, paljoa enemmin juomarahaa, ainakin sata taaleria. Kuningas tahtoi nyt viimeinkin tietää, missä Herra-Pietari asui, ja tiedusti yhtä ja toista; mutta poika ei sanonut tohtivansa ilmoittaa kuninkaalle sitä, sillä hänen isäntänsä oli muka kovasti kieltänyt häntä. "No, pyydä sitten Herra-Pietaria käymään minua tervehtämässä!" sanoi kuningas, ja poika lupasi tehdä sen. "No sinähän olet tehnyt hyvästi minulle; nyt tahtoo kuningas, että minun pitää mennä häntä tervehtämään, vaan eihän minulla ole muita vaatteita kuin nämät ryysyt, jotka ovat päälläni." — "Oh, älä sitä pelkää", sanoi kissa, "kolmen päivän kuluttua saat hevoset ja vaunut sekä niin hienot vaatteet, että kulta sinusta tippuu; sitten voit kyllä mennä kuningasta tervehtämään. Mutta kaikesta mitä näet kuninkaan tykönä, pitää sinun sanoa, että sinulla on paljoa hienommin ja komeammin kotonasi; sitä et saa unhottaa." Pietari sanoi sen kyllä muistavansa. Kun nyt kolme päivää oli kulunut, toi kissa Pietarille vaunut, hevoset ja vaatteet sekä kaikkea mitä hän tarvitsi; ne kaikki olivat niin hienot, ett'ei kukaan ollut mokomia ennen nähnyt; sitten lähti hän kuninkaan tykö ja kissa juoksi hänen mukanansa. Kuningas otti hänet hyvästi vastaan; mutta mitä ikinä kuningas tarjosi ja näytti hänelle, sanoi Pietari aina, että se oli hyvä, vaan että hänellä oli semmoinen paljoa komeampi ja hienompi kotona. Kuningas ei ottanut sitä uskoaksensa, mutta Pietari ei antanut perään, ja vihdoin vihastui kuningas niin, ett'ei pitempään voinut hillitä itseänsä. "Nyt tahdon tulla kanssasi kotiisi", sanoi kuningas, "katsomaan, onko totta, että sinulla on niin paljon paremmin ja komeammin. Mutta jos olet valhetellut, niin hukka sinut perii, minä en sano mitään enempätä!" "No, sinähän olet tehnyt minulle hyvin!" sanoi Pietari kissalle: "nyt tahtoo kuningas tulla minun kanssani minun kotiini, mutta minun kotiani, sitä ei todellakaan ole helppo löytää, sitä!" — "Oh, älä siitä huoli", sanoi kissa; "aja vaan jäljestä mihin minä juoksen!" Sitten lähtivät he, ensinnä Pietari, joka ajoi perästä mihin kissa juoksi, ja sitten kuningas seurueensa kanssa.