ENSIMMÄINEN JAKSO.

1. Pukki ja kettu.

Pukki ja kettu olivat kumpikin pudonneet syvään kuoppaan, josta eivät voineet päästä ylös. Vaan viimmein kettu, aina viekas ja kavala, keksi seuraavan neuvon. Sanoi pukille: "Jo nyt tiedän, kuinka pääsemme ylös". "Kuinka?" kysyi pukki. "Niin, vastasi kettu, että kohoat etujaloillesi pystyyn kuopan laitaa vastaan, minä nousen sarvillesi, hyppään siitä ylös ja vedän sinunkin jälkeeni". Pukki ihastui sen neuvon kuultuansa ja teki niinkuin kettu oli pyytänyt. Vaan kettu itse ylös päästyänsä ei ollenkaan huolinut pukista, irvisteli vaan, kun toinen häntä petoksesta soimasi, ja sanoi: "Jos sinulla, pukki raukka, olisi semmoinen mieli kuin parta, niin semmoiseen kuoppaan et olisi joutunutkaan."

Hulluilla herrat kyntävät.

2. Jalopeura ja kettu.

Jalopeura vanhana ei enää voinut metsän eläviä ajamalla saada kiinni, jonka tähden hänen täytyi miettiä uusi keino, millä elatusta saisi. Pani tien viereen maata ja oli olevinaan sairas. Kun näki jonkun sivu kulkevan, niin sanoi: "Voi vaivaista minua, kuinka päätäni kivistää ja sisuksiani polttaa. Tuskin elänkään huomispäivään asti, anna siis anteeksi, jos olen sinua vastaan rikkonut. En tahtoisi omantuntoni vaivalla täältä erota". Näin sanoi hän, ja moni sivukulkevista astui lähemmäksi katsomaan, voisiko jollakin lievittää hänen viimmeisiä tuskiansa. Mutta jalopeura söi heidät suuhunsa ja eli sillä tavalla liikuttamatta jalkaansa pitkät ajat. Tuli viimmein kettukin paikalle. Hänellekkin piti jalopeura vanhan puheensa ja kysyi, mitä hän arveli, kun ei tullut lähemmäksi. Kettu vastasi: "Kummastelen jälkiä; moni on mennyt, vaan ei yksikään palannut".

Tuhmalle tuli vahinko, sen viisas opiksi otti.

3. Karhu ja hiiri.