Senpä tähden koko kaiku sinusta välistä on näyttänyt suulaalta naiselta eli kielekkäältä tytöltä, joka ilman aikojansa lörpöttelee. Ja niinpä se onkin; Kreikkalaisilla on hänestä tämmöinen satu: Eekho (Kaiku) oli Oreadi eli Vuori-nymfa Boiootian maakunnassa, suloisessa Hellaassa. Hän oli iloinen ja kaunis, niinkuin jumalalliset olennot ainakin, mutta sen ohessa myöskin leikillinen ja niin puhelias, että hänen kauniit toverinsa kutsuivat häntä "monipuheiseksi." He rakastivat häntä kuitenkin hänen ilomielisyytensä tähden, jopa hellittelivätkin, sillä sukkelan kielensä kautta oli hän tilaisuudessa heitä auttaa.
Nymfat olivat, niinkuin tiedät, puolijumalallisia olentoja, joiden elämä oli pelkkää autuaallista riemua ja työttömyyttä. He rakastivat iloa, laulua ja tanssia. Sentähden oli heidän seuransa varsin mieluinen kaikille, itse jumaloillekkin. Sillä, samoin kuin kuolon-alaiset, rakastivat kuolemattomatkin suloisia tansseja, lauluja ja riemullista iloa. Niin tuo lystillinen ruma Paan-jumalakin. Kun tämä oli saanut valmiiksi suloäänisen huilunsa, jossa Syrinki-nymfan henki oli, ja, tätä mieluisaa soitinta soittaen, kulki vuoria, laaksoja, niin silloinpa iloisat Vuorinymfat tanssivat hänen ympärinsä, yhdistivät heleät äänensä hänen soitantoonsa ja lauloivat hänen kunniakseen jumalallisia ylistysvirsiä.
Mutta eipä Paan ainoastaan mieltynyt vuoren-neitojen iloon. Itse taivaan korkea isäkin, Zey Olympolainen, lievitti monta kertaa raskaita hallituksensa huolia, ottaen osaa soreain Nymfain seuroihin. Hän ilahutti silloin kuninkaallista sydäntänsä katsellen kaunokaisten armaita tansseja, kuunnellen heidän riemulaulukaan. Ja joskuspa saattoi tapahtua, että jumalain korkea isä niin riemastui näistä ilokisoista, että hän, hetkeksi unhottaen olympillisen majesteetinsä, itse ylhäisyydessään otti osaa jumalallisten neitsyjen riemuihin ja tanhuili heidän parissansa. Ihanat immet olivat silloin ylin määrin ihastuneet pilveinjohtajan suopeaan armoon.
Mutta yksi oli, jota tämmöinen käytös ei ollenkaan ihastuttanut. Se oli taivaan jalo ruhtinatar, korkeamielinen Heera elikkä Juuno. Ei hän voinut kärsiä sitä, että hänen korkea puolisonsa huvitteli itseänsä puolijumalallisten Nymfain seuroissa, hän joka oli korkein jumalallinen olento, taivaan ja maan herra, jumaloiden ja ihmisten luoja, luonnon ikivaltias ja hallitsija. Ja mikä paha huhu siitä voi nousta, että Olympon ruhtinas etsi huvitusta Olympon ulkopuolella!
Kaikin mokomin oli tämä estettävä.
Tähän tarkotukseen hän koetti äkkiarvaamattomalla läsnäolollansa hämmästyttää puolisoansa, kun tämä oli Nymfain seurassa. Mutta turhaan koetti hän näihin päästä kenenkään huomaamatta. Joka kerta kuin hän jo luuli pääsevänsä tarkotuksensa perille, oli vilkas Eekho hänen tiellänsä, viivytellen häntä viekkaalla puheliaisuudellansa, siksi että kaikki Nymfat ennättivät hajota ja tulenleimahuttaja palata takasin Olympoon.
Näin kävi useita kertoja. Aina oli kielekäs Eekho hänen tiellänsä.
Viimmein ei ollut Heeralla muuta neuvoa, kuin toimittaa Eekho pois tieltä. Ja niin hän tekikin.
Kiivastuneena monista yrityksistänsä, jotka Eekho aina teki turhiksi, otti Heera häneltä pois puhetaidon, jättäen sitä hänelle ainoastaan sen verran jäljelle, että hän voi matkia toisen viimmeisiä sanoja, mutta ei itsestään virkata yhtään sanaa, eipä edes antaa mitään ääntäkään.
Tämmöisen rangaistuksen sai Eekho. Ja että se tuntui kovalta semmoiselle, joka oli tottunut aina puhumaan, aina kieltänsä liikuttamaan, sen arvaa jokainen. — Halu puhumaan ei ollut näet kadonnut taidon kanssa. Se yhä pysyy hänessä. Senpä tähden liehuu hänen halukas henkensä kaikkialla saadaksensa kuulla jotakin ääntä, jonka hän heti matkii.