"No, mutta mistä tekin sen jo tiedätte?"
"Äitisi oli meidän pihan läpi kulkeissaan sanonut äidille, että isänne on kauppamieheltä ostanut semmoisen lampun, että, kun se palaa, näkee vaikka nuppineulan lattialla", sanoi lautamiehen tyttö.
"Se kuuluu olevan ihan samallainen kuin se, joka on pappilankin salissa — niin kertoi isänne meillä vast'ikään, ja minä itse kuulin sen", sanoi kievarin poika.
"No, onhan teillä sitten semmoinen lamppu?" kysyivät kaikki kylän lapset.
"On, mutta ei sitä nyt saata mennä katsomaan, kun se ei päivällä pala; mutta kun ilta tulee, niin sitten mennään kaikki."
Me laskea jyräsimme mäkeä hämäriin asti, ja aina kun noustiin mäen päälle, niin puhuttiin kylän lapsille lampusta.
Sillä lailla kului aika sukkelammin kuin luultiinkaan, ja kun oli vielä viimmeinen kerta laskettu, niin lähdettiin miehissä kotia kohti juoksemaan.
Pekka seisoi vielä havutukkinsa ääressä eikä edes päätäänkään kääntänyt, vaikka me huusimme hänelle kaikki yhteen ääneen, että tulisi katsomaan, kun lamppu pannaan palamaan.
Yhdessä avauksessa syöksimme tupaan, koko lapsilauma.
Vaan siinäpä meille jo tulikin seisaus. Lamppu olikin jo pantu palamaan ja loisti katosta meitä vastaan niin kirkkaasti, ett'emme osanneet muuta kuin silmät tirrallaan siihen tirkistellä.