"Ovi kiinni, osto-lämmin", huusi ääni pöydän päästä.
"Lentävät kuin kanat tuleen", kuului äiti toruvan karsinasta päin.
"Ei tuo kumma ole, jos sitä lapset säikähtävät, koskapahan minä vanha ihminenkään en osaa muuta kuin päivitellä", kuului kievarin vanha emäntä sanovan.
"Vaan joka paikkaan se meidänkin tyttö ennättää", sanoi lautamiehen miniä.
Kun silmät alkoivat vähän selvitä, huomasimme me vasta, että tupa oli naapurin väkeä puolillaan.
"No tulkaa nyt lapsetkin vähän likemmäksi, että oikein näette", puhui isä paljoa lempeämmällä äänellä kuin äsken.
"Kopistelkaa lumi jaloistanne ja tulkaa tänne karsinaan, täältä se oikein korealta näyttää", sanoi taas vuorostaan äiti.
Kuurtaen kaartaen kiersimme me äidin luo ja istuimme kaikki rinnakkain hänen viereensä penkille. Nyt me vasta hänen turvistaan uskalsimme oikein ruveta lamppua tarkastelemaan. Emme juuri olleet ajatelleet, että se ihan tuolla tavalla palaisi, kuin se nyt paloi, mutta kun taas mietimme sinne ja tänne, niin kyllä se tuossa nyt paloi, niinkuin pitikin. Ja kun vielä vähän aikaa katselimme, niin tuntui meistä, kuin olisimme jo aikoja sitten ajatelleet, että sen pitäisi palaa, niinkuin se nyt paloikin.
Mutta sitä emme kuitenkaan osanneet ymmärtää, mitenkä tuli oli saatu tuonne lasin sisään. Kysyimme sitä äidiltä, mutta äiti sanoi, "tottapahan sitten saatte nähdä."
Kilvan kyläläiset lamppua kiittelivät ja mikä mitäkin sanoi. Kievarin vanha emäntä sanoi, että "sehän paistaa ihan yhtä tasaisesti kuin taivaan tähti." Kipeäsilmäisestä lautamiehestä oli se siitäkin syystä mainio, "ett'ei siitä ollenkaan savua lähtenyt, jotta sitä saattaisi vaikka kamarissakin polttaa, eivätkä seinät mustuisi ollenkaan." Siihen sanoi isä, että "kamaria vartenhan se alusta pitäen on tehtykin, mutta hyvä se on näin pirtissäkin, kun ei tarvitse monen päreen kanssa tuhrata, ja tällä yhdellä tulella näkee koko joukko, vaikka kuinka monta olisi." — Kun äiti virkkoi, "ettei kirkon pienempi kruunukaan sen kirkkaammin valaise", niin isä käski minun ottamaan aapisen ja menemään ovensuuhun koettamaan, tokko tuolla lukea näkisi. Minä menin ja aloin lukea "Isämeitää." Mutta silloin kaikki sanoivat, että "se poika osaa sen ulkomuistista." Silloin äiti sieppasi minulle virsikirjan hyllyltä ja minä rupesin lukemaan "Jerusalemin hävityksestä."