— "Jo kaksi, kaikki seitsemän ovat täällä kuolleet."
— "Mutta jos otaksumme, että lapsenne ovat kuolleet sentähden, että heiltä on puuttuneet kaikkein tähdellisimmät elämän tarpeet", sanoin minä varovasti.
— "Eikö mitä", sanoi ukko. "Myllerön Matilla on ollut paljon huonompi toimeentulo kuin meillä, ja yhtäkaikki sen lapsikakarat elävät kaikki terveinä ja ovat punaposkisia ja palleroisia kuin hylkeet. — Semmoiset mielipiteet ovat aivan joutavia — kuka kuolemasta estää? Syy lastemme kuolemaan on vaan se, ett'eivät ne — eläneet", lausui ukko huolettomasti ja vähän närkästyksissään.
Kun huomasin ett'ei senlaatuiset puheet huvittaneet ukkoa, käänsin puhettani toiselle uralle ja kysyin: "kumpiko teistä on vanhempi, tekö vai muorinne?" (— muori oli aikoja nukkunut —).
— "Ämmähän tuo on pian kymmentä vuotta nuorempi minua."
— "Onko talon emäntä vanhin lapsistanne?"
— "Vanhin; ja onpa siinäkin ollut vastusta meidän osaksemme, saadessamme häntä ihmiseksi", sanoi ukko, ikäänkuin peläten, että taas uusisin sen ikävän lasten kuolemajutun.
— "Vävynne näyttää kelpo mieheltä?"
— "Onhan se; tavallinen työmies se on."
— "Minusta näyttää, että hän on parempi kuin tavallinen", väitin ukkoa vastaan.