Elli. Niin varoitittehan, se on tosi.
Leena. Ja ottiko yksikään sanoistani vaaria? Eläs vielä. Oletteko kuulleet, kuinka kauheasti nuoret miehet olivat juoneet sinä yönä?
Elli. En minä ole mitään kuullut.
Anna (nousee levottomana kävelemään). Mitä niistä kaikista jutuista. Ovatko ne tosiakaan, eihän sitä tiedä.
Leena. Syrjälän Anna-Sohvi minulle niistä kertoi. Hän oli samana yönä sattunut olemaan nuotalla Aapelin kanssa ja kauvas järvelle oli niitten jumalaton meno kuulunut tuolta niemeltä.
Elli. Voi, hyvä Jumala, kuitenkin, minkälaisia ne miehet ovat.
Leena. Ja sielläkös oli riidelty ja tapeltu niin armottomasti, että nämä jo pelkäsivät miestappoa tai muuta tuhoa tapahtuvan ja soutivat kesken nuotan vetoa kiireimmiten rantaan.
Elli. Herran tähden, olikohan Eero mukana. Entä jos ovatkin hänen —?
Anna. Johan sinä nyt vallan, Elli. Kuinka tuommoisia mieleesi juontuu. Menivätkö hätään, Anna-Sohvi ja Aapeli, totta vissiin?
Leena. Vielä vain, eihän ne arvon niin hulluja olleet, että menivät sinne sekaantumaan. Kiittivät kun pääsivät pois. Anna-Sohvi sanoi, ett'ei hän saanut uneen kiinni sinä yönä, ennenkuin oli kymmeneen kertaan lukenut "Isä meidän."