Elli. Leena kulta, mitä meidän tulee tehdä? Ettekö tiedä neuvoa?
Leena. Vast'aika neuvoja kysellä. Mikä on tehty, se on tehty ja olipa mieli sitten musta tai valkea, ei tehtyä tekemättömäksi saa. Ja Maunohan se kuului olleen, joka miehet semmoiseen villiin sai sinä yönä. Tarvitsee niitä pohjolaisia puukkojunkkaria ottaakin palvelukseen. Jo minä noin itsekseni aina ajattelin, että antaahan olla, kuinka kauan tuo Maunokin jaksaa luontoaan hillitä. Mutta en huolinut puhua mitään, kun häntä kaikki niin suosittelivat.
Anna. Mitä pahaa hän nyt sitten on tehnyt. Ettehän tiedä oikeastaan mitään, ja kuitenkin olette valmiit kohta tuomitsemaan.
Leena. Vai ei tiedetä. Perästä kuuluu, sanoi torventekijä.
Roinila (tulee oikealta). Ei Eeroa vaan ole kuulunut?
Leena. Ei ole.
Roinila. Siunaa ja varjele sitä poikaa, missä oleskelee hän? (Ottaa lakin päästään ja pyyhkii paidan hijalla otsaansa.) Ei silmiään ole hän näyttänyt, sittenkuin lähti Maunoa etsimään, niinkuin sanoi. Se oli sunnuntai-iltana ja nyt on jo torstai. En ymmärrä, mitä tästä on ajatteleminen. (Kävelee edestakaisin).
Anna (ottaa neulomatyönsä ja istuu kivelle).
Roinila. Ell'ei vaan Mauno, riiviö, ole vietellyt häntä juomaan.
Anna (säpsähtää, viskaa työnsä ja peittää kädellä silmiään).