Produced by Tapio Riikonen
SUOMALAISIA SANANLASKUJA
Selittänyt
Elias Lönnrot
Tuhansille kodeille tuharjärvien maassa N:o 2.
Werner Söderström, Porvoo, 1892.
Alkulause.
Kun vankka isäntä rakentaa perheellensä muhkeata kartanoa, niin siinä, kirvesmiehen veistäessä seinähirsiä sileiksi, kirpoo työsijalle melko-määrä lastun järkäleitä, joita sitten kylän lapset poimiskelevat pieniin kotipirtteihinsä valon ja lämmön avuksi. Kun Lönnrot Suomen kansalle valmisti suuren elämäntyönsä rakennusta, syntyi siinäkin joukko sivutuloksia, jotka hyvinkin ansaitsevat erityistä talteenottoa: niistäkin lähtee valoa ja lämpöä Suomalaisen tajulle ja tunteelle. Mutta tähän saakka — paha kyllä — ei ole eri kokoelmiksi sommiteltu niitä yhteenkuuluvia aineksia Lönnrotin käsialaa, jotka siellä täällä löytyvät hajallaan sanomalehti-, aikakaus- ja muun tilapääkirjallisuuden unhotetuilla lehdillä. Niinpä ovat vielä kokoamatta hänen matkamuistelmansakin, jotka meille kuvaavat niin monta miellyttävää piirrettä rahvaan oloista ja katsantotavoista runolaulun kotimailla, niin monta huvittavaa yksityisseikkaa Lönnrotin vaelluselämästä noina sivistyshistoriassamme ikimuistettavina vuosina, jolloin Kalevalan ainekset kerättiin. Kokoamatta ovat Lönnrotin kaunokirjalliset tuotteet, joita, virsiä lukuunottamatta, löytyy muitakin sekä alkuperäisiä että mukaelmia ja käännöksiä. Kokoamatta ovat hänen kirjevaihtonsa tuotelmat. Kokoamatta vihdoin, mainitsematta monta muutakin kirjallisen tekemyksen lajia, hänen "Mehiläisessä" julkaisemansa sananlaskut.
Kustantaja on senvuoksi arvellut tekevänsä suomalaiselle yleisölle palveluksen uudestaan julkaistessaan tämän sananlaskukokoelman, joka tavataan mainitun kuukauslehden ensimmäisessä ja toisessa vuosikerrassa (vv. 1836-37). Sen se ansainneekin. Se näet sisältää sen määrän Suomen kansan sananlaskuja — vieläpä hyvin valikoidunkin — mikä jokaisen Suomalaisen vähintänsäkin tarvitsee tuntea Suomalaisesta käydäkseen; siihen myöskin liittyy runsas joukko Lönnrotin sepitsemiä selityksiä, yksi tahi useampia joka sananlaskua kohden, selityksiä, joiden arvo ei ole aivan vähäksi katsottava. Ne ne juuri valaisevan sisällyksensä ja tuoreen, kansanomaisen esitystapansa vuoksi tälle pienelle kokoelmalle antavatkin varsinaisen merkityksensä. Kansallisen sivistyksen karttuessa yhä laajaperäisemmäksi, yhä moninaisempia aineksia itseensä sulatellessa on tarjona se vaara, että uudet sukupolvet vähitellen vierautuvat vanhan kansan katsantotavoista ja siten myöskin kadottavat sen mielipohjan, johon sanalaskurunoutemme perustuu. Mitä säätyläisluokkaan tulee, ei ole enää puhetta vaarasta, sillä itse vahinkokin jo on tapahtunut, ainakin niissä tähän luokkaan lukeutuvissa, jotka lapsipolvessaan eivät ole suomalaisuuttaan imeneet suomalaisuuden oikeista äidinrinnoista suomalaisen rahvaan kotikeskuudessa. Jo puoli vuosisataa taaksepäin Lönnrot pilapuheiseen tapaansa huomauttaa mainitsemaamme epäkohtaa: mitenkä kansanhengen älyn tuotteet sivistyksen tasoittavasta vaikutuksesta syrjäytymistään syrjäytyvät ja ainoastaan sivistymättömien keskuudessa kenenkään kadehtimatta jonkunlaista arvoa säilyttävät. Hän lausuu muutamakseen:
"Kansankuntien sivistyksen laita on sama kuin yksityiseläjäinkin: mitä yhtenä aikana rakastetaan, se jo toisena on menettänyt arvonsa. Mikä viidentoista vuotias poika enää panee suurta arvoa siihen puuhevoseen, joka hänellä oli apuna ratsastaessaan läpi lapsuusikänsä, ja mikä tyttö ei samanikäisenä jo ole virkaheitoiksi hyljännyt entiset leikkisiskonsa, vauvat. Mikä arvo joululeikeillä enää on sivistyneessä seurueessa tahi mikä merkitys on itse joulullakaan? — Arvoitustenkin aika on kadonnut kansoista, jotka itselleen vaativat suuremman sivistyksen nimeä. Ainakin on se määrä, mikä niitä siellä täällä enää on säilyssä, joutunut vähimmin sivistyneiden kansankerrosten kenenkään kadehtimattomaksi perintöosaksi. Ja mitä sivistynyt osa kansakuntaa tekisikään noilla vanhuuttaan homehtuneilla rahvaan arvoituksilla? Onhan sillä kyllä uusia arvoituksia kuosien jokapäiväisessä vaihtelussa, valtioviisaissa väittelyissä, uskonnollisissa ja tieteellisissä riidoissa ja tuhansissa muissa asioissa. Toden totta Salomo, jonka suuresta viisaudesta itsekukin on kuullut puhuttavan, hän viisauksineen nykyaikana piankin pantaisiin pussiin. Sillä tämä viisaus ilmestyi enimmäkseen sananlaskuissa, arvoituksissa ja lauluissa, niinkuin I:sen Kuningasten kirjan 4:nen luvun 32 värsy nimenomaan sanoo, että hän puhui kolmetuhatta sananlaskua ja että hänen virsiänsä oli tuhannen ja viisi. Yhtä vaikeaksi kävisi epäilemättä useimpien muiden muinaisajan viisaiden, jos he kuolleista nousisivat meidän päivinämme saavuttaa mitään arvoa luullusta viisaudestaan. Sillä joskaan se ei kaikilla ollut etupäässä sananlaskuina, arvoituksina ja lauluina, niin kuului siihen kuitenkin enimmäkseen semmoisia asioita, joita nykyaika halveksii. He puolestaan saattaisivat kuitenkin jonkun verran lohdutella itseään oppiessaan likemmin tuntemaan nykyajan viisautta, jonka he kaiketi pian oppisivatkin, sillä 'pian on souttu soukka salmi, mitattu meri matala'. Voisipa tapahtua niin, että he yhtyisivät joihinkuihin semmoisiin nykyajan mahti viisaisin, jotka tuskin pystyvät erottamaan haapaa koivusta ja kuusta petäjästä. Semmoiselle näytettiin kerran hamppumaasta vasta nyhdettyä hampunvartta ja pyydettiin tutkimaan esille tuotua kasvia. Tästä ymmälle jouduttuaan ja tiedon saatuaan, että hänellä olikin hampunvarsi edessään, hän tyynesti lausui: 'tuokaa minulle koko hamppumaa kaikkineen päivineen, niin otan siitä kyllä selon!' Mies oli kuitenkin muutamia viikkoja ennen suorittanut luonnontieteen tutkinnon. — Vastamainittu ei suinkaan ole sanottu nykyajan viisauden halventamiseksi tai entisen liialliseksi ylistämiseksi, vaan ainoastaan jollakin tapaa osottamaan, että itse viisauskaan ei ole sama kaikkina aikoina, vaan sekä muodoltaan että sisällykseltään vaihteleva." [Suomi 1841: Om Finska Ordspråk och Gåtor.] Näin on korkeampi sivistys edistyskulussaan työntänyt syrjään tai taaksensa jättänyt alhaisemman ilmaumat.