Mutta varsinaisen rahvaankin parissa seuduilla semmoisilla, jotka ilmoisen ikänsä ovat olleet vieraskielisen sivistyksen jaloissa, nämä ikivanhat suomalaisen kansanhengen luomukset jo ovat vähiin oloihin kadonneet ja katoavat päivä päivältä yhä tarkemmin — toivottavasti eivät kuitenkaan konsanansa sukupuuttoon. Kansallinen sivistys yhä perusteellisemmaksi vaurastuessaan on palkitseva sen, minkä pintapuolinen sivistys on hävittänyt. Kirjallisuuden tehtävä on niin ylhäisissä kuin alhaisissakin elvyttää rakkautta oman kansan henkisen tuottelijaisuuden hedelmiin. Kirjallisuuden tehtävä on saattaa uudestaan käytäntöön muinaiset sananlaskutkin, joista suullinen ja kirjallinen esityskeino mehukkaammaksi ja virkeämmäksi voimistuu. Kirjallisuuden tehtävä on myöskin selittää näiden sananlaskujen oikea merkitys ja käytäntö. Siinä tarkoituksessa tämäkin kansankirjanen julkaistaan.
Mitä toimitustapaan tulee, mainittakoon, että sananlaskut selityksineen, jotka alkuteoksessa tavataan eri kuukausnumeroiden jälkeen liitettyinä mitään erityistä järjestystä noudattamatta, nyt on asetettu tavalliseen aakkosjärjestykseen. Oikokirjoitus on muutettu nykyaikaiseksi. Niin ikään on hellävaroin korjattu muutamia lauseopillisia omituisuuksia, joita Lönnrot alkavana suomenkielen käyttäjänä nähtävästi latinankielen vaikutuksesta noudatteli, mutta jotka hän varttuneempana sitten hylkäsi. Samoin on yhtä toista muutakin nykyiselle kielitajulle outoa luonnikkaammaksi muutettu. Tätä menetystapaa puolustaa teoksen tarkoitus.
Toimitustyön on suorittanut ylioppilas Eero Jääskö (k. 1890), joka hehkeimmällä iällään Manan majoille mennyt nuorukainen tähän tehtävään uhrasi elämänsä viimeiset hetket.
A. V. F——n.
1. Ain' on onni saanehella, ei aina ansainnehella.
Lieneekin niin toisinaan, vaan epäilemättä kuitenkin ovat useimmat valitukset, onnen ei ansiota puoltavan, tyhjäkuntaisia. Harvoinpa ansiollisten miesten kuullaankaan valittavan, vaan ilman pitävät hyvänänsä, mitä Jumala antaa, olipa se sitten meidän mielestä parempata tai pahempata.
2. Anna Jesus otravuotta, Jumala jyväkeseä, Herra heinän kuivautta, saisi orjatkin olutta, kasakatkin kaljavettä, vierrettä kivenvetäjät.
Ainakin, ei yksin näinä viimeisinä vuosina toivottava asia.
3. Anna kättä käyvän miehen, suuta ulkovan urohon.
Käyvällä ja ulkovalta ymmärretään toisinaan köyhää ja koditonta, toisinaan muuten kulkevaista, tuntematonta. Edellisessä tapauksessa kehottaa sananlasku köyhiäkin ja varattomia hyvin kohtelemaan; jälkimäisessä varalla pitämään, ettei tuntemattomiakaan tylysti vastaan oteta, koska siitä vaan katumus saattaisi seurata.