Kuultuansa tämän lähtee mies sukkelaan siitä vuottaaksensa, mitä tuosta nyt kuninkaan kodissa tapahtuisi. No, eipäs aikaakaan, niin ommellaan kuninkaan keskimmäinen tytär nahkapussiin taas niinkuin eilen sisarensa ja viedään meren rantaan käärmeen otettavaksi. Kuuden-pullon-juoja silloin otti pullonsa ja ryyppäsi kuusi pullollista niitä kuninkaan antamia eväsjuomisia, josta hyppäsi jo hevoselleen selkään käskien toveriensa työntää hurtat hänelle avuksi jos hätä tulisi, ja ajaa karetteli tyttären luokse rantaan. Siellä hakkasi nahkapussin miekallaan taas niinkuin toverinsa eilen ja sanoi tytölle: "Nouse, etsi päätäni!" Tämä säikähti häntä, arveli: "Nyt tämä tuli minun syöjäni!" vaan ei virkkanut mitään, istuihan mättäälle ja rupesi etsimään pojalta päätä. Etsi, etsi päätä häneltä siinä, niin meri yht'äkkiä lekahti, kerran ensin, siitä toisen, siitä kolmannen. Tuosta heräsi poika, joka oli jo nukkua tyttären polville, kavahti seisaalle samassa sanoen itseksensä: "Jokos tulet, kuutaman-syöjä!" ja käski tyttären peittäytyä kiven taakse. Siitä kun tyttö kiven suojaan sai peittäyneeksi, ja meri vielä neljännen kerran lekahti, siitä viidennen, siitä kuudennen, niin jo nousee kuusipäinen käärme merestä, siltaa myöten kohoaa maalle. Istuen hevosensa selässä kuuden-pullon-juoja siinä vuottelee häntä. Peloissaan niin outoa elävätä hevonen korskahtelee, korskahtelee yhä, vaan mies hallitsee hänet kuitenkin sanoen: "Mitä korskut, konnan ruoka, hirnakoit, Häjyn hevonen!" ja ajaa käärmeelle vastaan. "Huh-huu!" sanoo käärme, "jopa tääll' on miehen luita syödäkseni." — "On", sanoi mies, "vaan et hyvällä syö." Käärme sanoo siitä: "No, puhalla puhtaasta hengestäsi tinainen toratanner torata!" — "Puhalla sinä pakanasta hengestäsi vaskinen toratanner torataksemme!" vastasi kuuden-pullon-juoja. Käärme puhalsi, ja siinä syntyi vaskisella toratantereella heillä nyt tora. Torataan, torataan, niin sai kolme päätä mies käärmeeltä poikki; torataan, torataan, niin sai neljännen; torataan, torataan, niin sai viidennen; vaan ei voi kuudetta saada millään. Potkaisipa silloin kengän jalastansa, että meni toverien luokse linnaan, niin he hurtat työnsivät hänelle avuksi; ne koirat revittelivät sitten käärmettä, kunne sai kuuden-pullon-juoja kuudennenkin pään siltä poikki. Sen tehtyänsä meni sitten maata toveriensa luokse; ja kuutama kohta pääsi kaikelle maailmalle loistamaan, josta kaikki rahvas taaskin rukoilee: "Auta Jumala sitä miestä, joka kuutaman sai paistamaan!"

Nouseepa pakana kuningas aamulla makaaamasta, niin sanoo orjillensa kuin viimeinkin: "Menkää, orjat, puistakaa luuraiskat pussista, vielä se on tarpeen viimeiselle tyttärelleni." Orjat menevät hakemaan pussia ja tulevat meren rantaan, niin täällä on tytär eleillä vielä, terve ja kaunis niinkuin ainakin. Eihän muuta; vievät tyttären kerallansa linnaan, jossa kuningas taaskin ihastelekse sitä, ettei tiedä kuin olla, miten eleä, niin on hyvä mielensä. Hänen käskystään kertovat orjat sitten asian, sanovat: "Käärme on kuoliaana rannalla, sen kun on päätä sillalla kuusi, ne niin jykeitä ovat, ettei voi kuusi miestä liikuttaa yhtä päätä; vaan raatoa ei koko voi kankiloilla kohotella."

Kuluupas päivä iltaan saati, niin linnassa taaskin toinen puoli rahvasta itkee, toinen puoli nauraa. Keksittyään tämän menee Leppäpölkky vuorostaan Leskiakkaan, kysyy: "Mitäpä, Leskiakkaseni, puoli linnaa itkee, toinen puoli nauraa?" — "Sitä puoli linnaa itkee, toinen puoli nauraa", vastasi Leskiakka, "kuninkaan kun pitää nuorin tyttärensä viedä yhdeksipäiselle käärmeelle syödä; kun ei vietäne, käärme syö puolen linnaa tulevana yönä, puolen väkeä, puolen kiiltäviä kiviä; sen kun saisi nyt sen käärmeen tapetuksi, siitä päivä pääsisi kaikelle maailmalle paistamaan."

Leppäpölkky pani sanat ne mieleensä ja sai linnan pihoja kävelemään joutessansa katsellen tarkasti kaikkea. Tuossa näkeekin outoja heti. Kuninkaan nuorin tytär ommeltiin nahkapussiin niinkuin ennen toisetkin sisarensa, ja kuninkaalliset passarit kantoivat hänet siinä pussissa rantaan. Keksittyään tämän sieppasi Leppäpölkky pullonsa, ja ryypättyänsä yhdeksän pullollista niitä kuninkaansa antamia eväsjuomia hyppäsi hän hevoselleen selkään ja ajoi siitä nyt rantaan päin sanoen lähtiessään tovereillensa: "Kun tullee minulle hätä ja näette kengän tulevan luoksenne, niin työntäkää hurtat avukseni." Tultuansa rantaan ja löydettyään nahkapussin kiven luota sivalsi hän sen miekallaan halki ja sanoi tytölle: "Nousepa, päätäni etsi!" No, tyttö ei muuta taitanut, vaan istuihe pojan päätä etsimään, vaikka kyllä oli peloissansa. Etsii, etsii vähän aikaa päätä nyt siinä, niin jo lähtee meri lensuamaan siitä, lekahti kerran, siitä toisen, siitä kolmannen aina yhdeksänteen kertaan asti. Poika arvasi tuosta käärmeen nyt tulevan, peitti tyttären kiven taakse ja nousi itse hevosensa selkään kiireesti. Hepo korskui, korskui käärmettä eikä olisi lähtenytkään edellensä, vaan Leppäpölkky kannusti häntä kovasti sanoen: "Mitä korskut, konnan ruoka, hirnakoit, Hiiden hevonen!" ja ajoi käärmettä vastaan. "Huh-huu!" sanoi käärme, "jopa tääll' on Leppäpölkky syödäkseni." — "Tääll' on", sanoi Leppäpölkky, "vaan et kovana syö!" — "No, puhalla puhtaasta hengestäsi kultainen toratanner torataksemme!" sanoi käärme. "Puhalla sinä pakanasta hengestäsi hopeainen toratanner torata!" vastasi Leppäpölkky pelkäämättä. No, käärme puhalsikin hopeaisen toratantereen pakanasta hengestänsä, ja siinä nousee heillä nyt tora. Torattiin, torattiin vähän aikaa, niin jo leikkasi Leppäpölkky käärmeeltä pään, siitä toisen, siitä kolmannen, kunne sai kuusi päätä häneltä poikki; vaan ei voi saada kolmea viimeistä, käärme niillä vielä keikkuu yhä. Puhuu siitä Leppäpölkky kauniisti hänelle: "Katso, päivönen nousee tuolta; niin on ruskea, käärmekulta, sinunkin kaulasi kuin on Jumalan luoma päivännousu." Käärme silloin katsahti syrjään vähäsen, ja Leppäpölkky sillä aikaa silpoi pään taas häneltä poikki; kahdelle päälle vaan jäi käärme enää, vaan ei voi Leppäpölkky niitä saada millään. Siitä rupeaa hän puhuttelemaan käärmettä taaskin, sanoo: "Katsopa, käärme, kotisi palaa!" Käärme kuitenkin oli varoillansa, kun muisti, miten viimein katsoessa oli käynyt, eikä katsonut vielä sillä, vaan Leppäpölkky ei sillä päästänyt, vaan sanoi vähän ajan päästä taaskin: "Katso, käärme, akkasi herjataan!" Tätä ei sietänyt käärme, vaan katsahti jo taakseen, ja Leppäpölkky taas pään silpoi häneltä. Yhdellä päällä on käärme siitä nyt vain; vaan ei voi Leppäpölkky sitä saada, käärme sillä keikkuu kumminkin. Potkaisipa kengän silloin jalastansa pyytääkseen tovereiltaan apua. Ne kun näkivät kengän tulevan luoksensa, työnsivät hurtat hänelle avuksi niinkuin puhe oli, ja niiden avulla sai Leppäpölkky yhdeksännenkin pään käärmeeltä poikki, ja hurtat revittelivät lopunkin. Siitä työstä päästyänsä meni Leppäpölkky hurttien kera toisien toveriensa luokse ja rupesi maata, mutta kuninkaan tytär jäi kiven luokse istumaan rannalle. Siitä kun yö kului, ja aamu tuli, niin päivönen pääsi kaikelle maailmalle paistamaan, ja kaikki rahvas sanoo rukoillen: "Auta Jumalainen sitä miestä maalla, mierolla, kuka päivösen sai järillensä!"

Kuningas ei linnassaan tiedä mitään, luulee tyttärensä kuolleeksi ja sanoo orjillensa: "Käykää luuraiskat puistamassa pussista, korjatkaa tähteet, mitä on, ja tuokaa minulle!" Nämä kuulivat käskyn, vaan löysivätpä meren rantaan tullessansa kuninkaan tyttären vielä terveenä ja toivat hänet sieltä linnaan, jossa ilo nousi nyt suuri, kun nuorinkin tytär käärmeestä pelastettiin. Kuningas käskee orjien kertoa asian kohdallensa, ja ne siitä haastavat, minkä olivat rannassa nähneet, sanoen: "Käärme oli kuoliaaksi revitelty rannalla; sen kun oli päätä sillalla yhdeksän, ne niin jykeitä olivat, ettei voinut yhdeksän miestä liikuttaa yhtä päätä; vaan raatoa ei koko voinut kankiloilla kohottaa."

No, kuningas laati linnassaan piirut, joihin kerää rahvasta paljon, ja astuu itse joukon keskelle, sanoo: "Ken lienee käärmeet tappanut, ken minun tyttäreni pelastanut, se kootkoon tukkuun niiden käärmeiden päät ja tulkoon minulta palkkaansa saamaan."

Kuultuansa tämän menevät ne kolme miestä meren rantaan. Kuka tappoi kolmipäisen käärmeen, se luo tukkuun kolme päätä; kuka tappoi kuusipäisen käärmeen, se luo tukkuun kuusi päätä; vaan kuka yhdeksipäisen käärmeen tuhosi, se taas yhdeksän päätä luo tukkuun, se Leppäpölkky, ja viepi kuninkaalle näkeeksi. Kuningas sanoo siitä: "No, kun minun tyttäreni sellaisesta pälkähästä päästitte, niin kunka tyttären kukin päästi, se hänelle naiseksi; ja puolen linnaa annan vävylleni, puolen väkeä, puolen kiiltäviä kiviä, ja itsensä panen hänet rinnallani elämään." Miehet kumarsivat kuningasta, sanoivat: "Eikä pidä tyttäriäsi eikä kivilöitäsi, kotiloitasi; kun antanet, anna eloa vähäsen, millä kotia pääsemme, muuta ei mitään." No, kuningas tuottaa nyt eloa siihen jos minkä määrin ottaisi, vaan miehet vähäsen vain ottavat, minkä ottanevat kaksi-kolmekymmentä mieheen vain, ja lähtevät kuninkaan linnasta pyrkimään omalle maallensa.

Ajavat, ajavat, minkä ajavat, niin onpa tien varrella, josta matkataan, pöksäraitat matalalla pahanpäiväiset, joista kuuluu heille pakina kuin kiivaasti väiteltäessä konsana. Sanoo silloin Leppäpölkky toisille: "Seisokaa toverit, minä lähden kuulustelemaan, mitä pöksässä pakistaan; tässä asuu Syöjätär, maammo niiden käärmeiden, kutka tapoimme." — "Ka, mene!" sanoivat toiset seisottuen tielle; ja Leppäpölkky laskeusi hevosensa selästä muuttuen sukkelaan tuoksi portimoksi ja pistihe siitä pinoon, mikä oli seinivieressä siinä, pakisevia kuulemaan. Hänen siinä kuunnellessaan sanoo Syöjätär tuvassa toisille: "Nyt minun poikani matkaavat ne tappajat tuossa, toivovat kotiin pääsevänsä, vaan syön minä heidät kuitenkin, minä heidät syön." — "Milläpä sinä syöt?" kysyivät toiset. "Sillä minä syön", sanoi Syöjätär, "jotta laadin ensiksikin sellaisen nälän, etteivät pääse mihinkään, ja siitä laadin pöydät sitten kahden puolen tiestä, jotta kun nälissään laskeutuvat syömään, niin minä heidät tavoitan. Vielähän voisivat siitäkin päästä, jos arvattaisiin niitä pöytiä kolmitse miekalla ristiin lyödä; siitä katoaisivat koko ne pöydät ja nälkä samalla miehistä; vaan kun siitäkin vielä pääsevät, niin en heitä heitä sillä. Laadin janon heille semmoisen, jotta siihen ovat tipahtamassa, ja laitan lammin tien viereen valmiiksi, siihen lipit, tuohiset varalle, jotta kun janoissansa rupeavat lammista juomaan, minä tapan heidät siinä. No, siinä olisi sama keino heillä vielä; kun osattaisiin kolmitse sitä lampia miekalla ristiin lyödä, niin katoaisi koko se laitokseni ja janokin läksisi miehistä; vaan jos siitäkin pääsevät, minä vieläkin neuvot tiedän. Laadin, näette sen, unen heille sellaisen, että ovat maahan putoamassa, ja siitä sijat panen kahden puolen tiestä, jotta kun maata paneutuvat siihen, niin minä heidät syön. Joshan sitäkin ennätettäneen nyt laitostani miekalla kolmitse ristiin lyödä, niin sitten päästäisiin koko pälkähästä, vaan mistäpä he sen tietänevät; ken minun sanani kerratkoon, se muuttukoon siniseksi ristiksi!"

Leppäpölkky, kuka oli Syöjättären puheen kuunnellut portimona pinossa, muuttui siitä nyt mieheksi jällensä ja tuli pahoilla mielin toveriensa luokse. Nämä alkavat kysellä häneltä, mitä Syöjättären pöksässä pakistiin, vaan Leppäpölkky ei raahtinut sanoa, kun tiesi siniseksi ristiksi muuttuvansa, vaan täytyi valehdella vähäsen, sanoa: "Ei mitään pakistu, ilman akat mitä tyhjää haastella lavertanevat keskenänsä." No, lähdettiin matkalle siitä, tehtiin taivalta vähäsen, niin jopa tuleekin heille nälkä sen käärmeen akan panema semmoinen, etteivät pääse liikahtamaan paikalta, niin käyvät huonoksi; vaan silloin ilmestyvät pöydätkin kahden puolen tiestä, joilla on ruokaverot valmiina hyvät. Ennätti kuitenkin Leppäpölkky hypätä hevosensa selästä ja miekallaan lyödä pöytiä kolmitse ristiin, niin pöydät samassa katosivat; mutta toiset miehet olivat vihaiset hänelle siitä, iskivät, puskivat sanoen: "Et antanut syödä, vaikka ruoat oli hyvät semmoiset; ka, miksi et antanut?" No, eihän se Leppäpölkky raahtinut syytä heille sanoa, kun olisi siniseksi ristiksi siitä muuttunut, vaan koki kierrätellä heidän kysymyksistänsä, vastasi: "Ka, mitäpä mieron ruoista, eihän meillä semmoista nälkää ole, syömme kotona, kun matkamme päässä olemme." — "No, ei tuosta tiedä nyt nälästä taas mitään", sanoivat toisetkin, ja saatiin ajamaan edelle.

Ajoivat, ajoivat aikansa, vaan eivätpäs etäälle päässeet, kun tuli jano heille semmoinen, että siihen olivat tipahtamassa; ja siihen laati nyt Syöjätär, käärmeen akka, vesilammin tieviereen heille, jossa oli lipit, tuohiset varoilla kaikki, sen juoda, ken halusi. Toiset kaksi miestä kiirehtivät rantaan heti nähtyänsä tämän, vaan Leppäpölkky ennätti edelle heistä ja sai lampia miekallaan kolmitse ristiin lyöneeksi, niin hävisi samalla koko se lampi lippineen päivineen siitä, ja janokin läksi miehistä. Toiset olivat siitä taas vihaiset hänelle, iskivät, puskivat sanoen: "Et antanut juoda, vaikka niin oli kaunis lampi tässä; ka, miksipä et antanut?" — "Mitäpä mieron lampiloista!" sanoi Leppäpölkky eikä ollut asiasta millänsä, "omaan maahan kun pääsemme, onhan vettä sielläkin ja parempata." Ei hennonut näet syytä sanoa, miksi hän lammin hävitti, kun muisteli Syöjättären ennustuksen: "Ken minun sanani kerratkoon, se muuttukoon siniseksi ristiksi!"