Sillä puheen erosivat revot eri haaralleen kumpikin, ja viisikymmentä toveria saatuansa osakseen metsästä tulivat määräpaikkaan koolle sitten, josta kulkivat yhdessä sinne, jossa oli se lehmä tapettuna. Vieraiksi tulijat, joista oli kumma, kun heitä näin vähille syömisille kutsuttiin, alkoivat nurkua sitä, sanoivat: "Tämäkö meillä pitoa onkin?" — "Ei, hyvät vieraat, ei tämä vielä pito mikään ole", sanoi kutsuja-repo, selvittäen asiata, "tämä matkapalaksi vain on lähtiessämme, linnoilla vasta oikeat pidot ovat, sinne kuljemme nyt yksissä kaikki." Revot tyytyivät tähän, ja pitoihin-kutsuja vei heidät kerallaan aina linnan portille asti, vaan siinä erkani heistä sanoen: "Jääkäähän vähäksi aikaa tähän, minä lähden edellä kysymään, missä huoneessa meillä pidot ompi." Sen sanoi siinä, jätti revot seistä jönöttämään portille, mutta itse meni linnaan, jossa muuttihe mieheksi järilleen ja kävi kuninkaan eteen, sanoi: "Armollinen kuningas, tänne tulisi sulhanen tytärtänne kosimaan, ja täällä olisi sata repoa lahjaksi häneltä, kelvanneeko teille?" — "Ka, missäpä ovat ne sinun tuomasi?" kysyi kuningas heti. "Tuolla ovat linnan portilla", sanoi toinen, "pankaa palvelijanne katsomaan!" Kuningas suostui siihen, ja mies vei kuninkaalliset passarit kerallansa linnan portille, jossa näkivät hänen puheensa todeksi. Revot laskettiin nyt linnaan siitä ja vietiin tanhuaan kaikki, jossa mies tapatti heidät, kiskoi ketut selästä ja vei kuninkaalle kysyen: "No, herra kuningas, saammeko sulhasiksi tulla?" — "Emmehän tiedä", sanoi kuningas, "tuumaitsemme." Mutta mies, kun näki asian vielä arveluttavan kuningasta, ei enää siinä vuotellut, vaan pyörähti samalla poikkeen linnasta, muuttui sievästi hukaksi ja meni semmoisena metsään. Siellä löytää hän toisen vertaisensa kohta ja rupeaa puhuttelemaan sitä sanoen: "Terve, ystäväiseni, olisiko meitä satakaan, olisi linnassa meillä pidot." — "No, elähän mitään, vai olisi meillä pidot", vastasi toinen hukka, "no, ehkähän keräämällä toveriloitakin saamme, lähde sinä yhdänne, minä lähden toisaanne, niin tähän tulemme joukkoinemme yhteen sitten molemmat."

Puhe kun oli semmoinen pidetty, läksivät hukat juoksuun kumpikin, keräsivät viisikymmentä toveria metsästä osaksensa ja tulivat yhtymäpaikkaansa koolle sitten niinkuin tuuma oli. Siitä kulkivat yksissä linnalle kaikki, jossa kävi hukille samoin kuin oli sattunut ketuille. Kutsuja-hukka muuttui linnaan tultuansa mieheksi, tapatti hukkalauman tanhuassa ja vei nahat kuninkaalle, sanoi: "Tässä olisi isännältäni pienoinen lahja; saammeko, herra kuningas, sulhasiksi tulla?" — "Aprikoitsemmehan asiata", vastasi kuningas, "emme voi tarkoilleen vielä sanoa, tulee ehkä tyttärellemme sulhasia muitakin."

Mies, vaikka tästä nyt ymmärsi, että varsin se kuningas esteitä etsieli päästäkseen hänestä, ei kuitenkaan siitä hätäytynyt, arveli: "Ei sillä käy vielä asiata heittäminen, toimeen täss' on naimiskauppa saatava kumminkin, juonitelkoonpa kuningas miten hyvänsä!" Niissä tuumin läksi hän linnasta pois, muuttui karhuksi kohta ja meni semmoisena metsään taas. Siellä kun kohtaa toisen näköisensä, niin tervehtii häntä, sanoo: "Oi veikkoseni, mistähän toveriloita saisimme? Olisiko meitä satakaan, olisi pidot linnassa hyvät!" — "Ka, ehkähän toveriloita etsimällä saamme", vastasi karhu, "saakaamme hakemaan, viisikymmentä kun saanen minä ja viisikymmentä sinä, siinähän niitä onkin tarpeeksi asti, tähän tulemme yhteen sitten." — "Ka, tulemme", sanoi toinen; ja läksivät eri haaralleen kumpikin saadaksensa toveriloita, jotta päästäisiin muka pitoihin sitten. Siitä kun määrätyn joukon olivat keränneet molemmat, yhdistyivät puheen mukaan joukkoinensa ja kulkivat yksissä linnalle.

Kuningas, joka ikkunastaan näki heidän tulonsa, miltei säikähtänyt tämmöistä karjaa, arveli: "Onpas siinä elävää, onpas siinä metsän riistaa, ei ole köyhä mies, joka semmoiset lahjat laittaa, taitaisi olla otettava semmoinen sulho, mistäpä niitä parempiakaan tullee!" Hänen näitä arvellessaan tulee jo karhujen tuoja hänen puheelleen, sanoo: "Olisi, kuuluisa kuningas, lahja isännältäni vähäinen, saanemmeko sulhasiksi tulla?" — "Tulkaatte!" sanoi kuningas, ei osannut muuta, "ei ole köyhä sulhanen, tulkoon, että saan hänet nähdä ja tuntea!"

Tämän vastauksen saatuansa läksi mies linnalta kiireesti ja kulki sen pojan luokse, jolta oli lehmän ostanut, sanoi: "Terve, tuttavani, jätä jo köyhä kotisi, lähde kuninkaan tytärtä kosimaan!" Poika luuli toisen piloillaan tätä sanovan ja virkkoi vastimeksi: "Kuinkas minä tämmöinen sinne lähtisin, kuningas ei laskisi huoneeseenkaan, työntäisi pois, tappaisi tämmöisen sulhasen." Mutta mies puhui toimessaan vain, sanoi: "Tulehan pois, kyllä minä neuvot tiedän, kuule minua ja tee tarkkaan, mitä sanon, niin asiat, katsohan, toimeen tulevat hyvästi." Kuunnellen tätä alkaa poika mieltyä tuumaan ja lähtee kuin lähteekin miehen kera matkaamaan. Kotvasen kuljettua tullaan linnan tienoihin sitten, jotka mies entuudesta tuntee hyvästi, niin poiketaan tieltä syrjään vähäsen, jossa kasvaa pieni näreistö semmoinen. Siihen jättää mies näreistöön toverinsa, sanoo: "Olehan sinä nyt vähän aikaa, vuottele tässä, kunneka minä linnoilla käyn, sinulle sieltä pätevämmät vaatteet tuotan. Ne kun tuodaan sinulle, elä tuojalle kovin nöyrä ole eläkä ensimmäisiin ihastu, vaan kun saat vaatteet koetellaksesi, sinä elä muuta kuin silmäile heitä hätäiseltä ja työnnä samalla takaisin, sano: 'Eivät nämä ole minuiset', eläkä ole ollaksesi koko vaatteista ennenkuin sinulle kolmannet tuodaan, ne vasta ota, pue päällesi ja tule niissä linnaan." Poika lupasi tehdäkseen, miten neuvo oli, ja mies läksi matkaansa toverilleen päteviä vaatteita hankkimaan niinkuin oli sanonut. Kulki suoraa tietä linnaan, osti siellä vanhan hevoskulun, kolme ruplaa antoi hinnasta, ja kävi sitten hattujen tekijältä rahallaan ostamassa reellisen hattuja, pisti hevosensa valjaisiin ja läksi hattukuorman kera ajamaan linnasta tiehensä. Siinä juoksee kuninkaan linnan editse joki, jonka poikki silta on rakennettu, niin siihen seisautti sillalle hevosensa ja sieppasi kirveensä, sillä hakkasi sillan poikki. No, mitäs; silta kun saa poikki, virta vie sen myötänsä, ja sinne menee koko rakennus hevosen kera, hattuineen päivineen hajoaa virtaan. Mutta mies juoksi linnaan samassa, jossa kertoi kuninkaalle asian, sanoi: "Oi, herra kuningas, kuin teillä oli huono silta! Me kun olimme linnaan tulossa, silta hajosi ajettaessa, ja sinne menivät meidän miehet kaikki, hevosineen kaikkineen tuiskahtivat jokeen. Siinä katosivat isäntäni vaatteetkin, hukkaan tulivat kaikki, eikä voi matka-asussaan nyt linnalle tulla, hätäiseltä pääsi itsekin elävänä virrasta." — "Voi päiviäni!" vastasi kuningas, "kylläpäs se nyt sulhasmiehelle pahoin kävi, vaan hyvä, kun ei vahinkoa tullut pahempaakin, eihän lie vikaa pudotessa tullut mitään?" — "Eihän, Jumalan kiitos, vahinkoa tullut tuon pahempata, vaan kyllä kastuttiin pahanpäiväiseksi", sanoi mies. "No, ainahan tuohon neuvoa lienee, kun ei muuta vikaa tullut", tuumasi kuningas ja työnsi passarinsa sulhaselle vaatteita viemään, että julkeaisi linnaan tulla. Tuossa paikassa lähtee jo passari asialleen ja kantaa vaatteet näreistöön sulhaselle sinne; vaan tämä tekee niinkuin toverilta neuvo oli, ei ota ensimmäisiä vaatteita eikä toisiakaan, kolmannet parhaimmat vasta ottaa vastaan, pukee ne päällensä ja kulkee passarin kera linnaan, jossa kuningas ystävällisesti kohtelee häntä niinkuin sulhasta ainakin.

Ruvetaan siitä sitten sille pojalle ja kuninkaan tyttärelle häitä pitämään, viisi päivää pidetään perätysten, niin jo rahvas hajoaa linnasta, ja vävykin rupeaa appensa kodista lähtöä tekemään kuin muutkin. Kuningas silloin toimittelee vävyllensä hevoset, rattaat ja kaikki, mitä matkaa varten tarvittiin, ja itse valmistihe saattamaan. Ei muuta kuin matkaan oli saatava nyt, mutta vävy kun älysi appensa tuumat, että se matkaan aikoo, säikähti jo sitä, arveli: "Mitenkäs voinkaan minä appeni ja naiseni kera, lähteä, kun ei minulla pätevää kotia ole, mihin heidät veisin!" Hänen näitä miettiessään tulee kosiomies, sanoo vakaisesti: "Minä lähden nyt edeltä kotiisi sijaa saamaan, tule sinä vierainesi hiljalleen jäljestä." Sillä puheen läksi jo tiehensä kulkeakseen edeltä erillään toisista. Ajoi, ajoi vähän matkaa edelleen, niin onpas aho kaunis tien varrella, jossa paimen istuu kivellä, sata lammasta ympärillä. "Kenpäs olet?" kysyi hän siltä. "Kehnon paimen olen", sanoi toinen. "Oi, miesrukka", sanoi kosiomies, "elä Kehnon sano olevasi, kuningas tulee Kehnoa hävittämään, tappaa lampaat, jos tietää kenen ovat, sano kuninkaan vävyn olevasi, niin ei laadi mitään." — "Muistanmahan sanoa", vastasi paimen, "kiitos neuvostasi!"

No, tuskin pääsikään kosiomies paimenen luota, niin tulee kuningas vävynsä kera jäljessä ja keksii paimenen aholla. "Kenpäs olet?" kysyy hän kohta. Tämä kun muisti varoituksen, sanoi arvelematta heti: "Kuninkaan vävyn olen paimen." — "No, onpas vävylläni lammasta!" arveli mielessään kuningas, vaan eihän paimenelle sanonut mitään, vaan kulki edelleen hyvillä mielin. Kosiomies puolestaan teki matkaa myös, kulki eteenpäin yhä, niin jo toisessa kohdin ahon näkee, jossa paimen kivellä istuu niinkuin äskenkin, sata lehmää ympärillä. Tämän neuvoo hän samoin kuin edellisenkin rientäen edelleen, ja kuningas taaskin tulee jäljestä, kysyy paimenelta, kenen palvelija hän oli. "Kuninkaan vävyn olen", sanoi paimen. "No, elähän mitään, onpas vävylläni lehmää", ajatteli kuningas kiirehtien edelleen, minkä ennätti, nähdäksensä, millainen vävyllä koti oli, kun näin oli varat muun puolesta hyvät. Kosiomies pysyi kumminkin edellä yhä ja teki matkaa kerkeämiseensä hänkin, kun taaskin muutamassa kohdin näki miehen istuvan kivellä, sata hevosta ympärillä. Sen neuvoo samoin kuin toisetkin, sanoo: "Todista kuninkaan vävyn olevasi, muuten sinut kuningas tappaa." Siitä menee seisahtamatta edelleen sitten, kunne tulee Kehnon kotiin, jossa astuu tupaan ja laati tervehdykset sanoen: "Oi, paetkaa, ristikansa, kuningas tulee, kotinne hävittää!" — "Oi vieras, kunnepa me pakenisimme?" kysyi Kehnon väki. "Menkäähän riiheen, sieltä ei löydettäne", neuvoi mies. Sehän neuvo oli Kehnosta hyvä. Menivät riiheen lapset, akat ja kaikki, eikä jäänyt kuin se mies vain heidän kotiinsa isännöimään, kaikki jäi talous hänen valtaansa siihen.

Kuningas vävynsä kera taivaltaa edelleen aina ja tulee vuorostaan hevospaimenen luokse, niin kysyy taas entiseen tapaansa: "Kenpä, mies, olet?" — "Kuninkaan vävyn", sanoi paimen, "nämä hänen hevosiaan ovat tässä." — "No, on vävylläni hevosta, jos lie hyvyyttä muunkin näköistä!" sanoi iloissaan kuningas rientäen edelleen, eikä kaukaa kulkenutkaan enää, kun tuli jo väkineen päivineen Kehnojen taloon. Siinä ottaa kosiomies vastaan heidät ja käskee vieraat tupaan. "Ka, onpas vävylläni koti, missä naisen kera asua!" sanoi kuningas tupaan tultuansa heti ja ihmetteli näitä vävynsä huoneita, miten olivat kauniit ja somat. "Olisi tämä asuntomme siistimpi ja somempi toki", vastasi kosiomies isännän puolesta kuninkaalle, "vaan ovat Kehnot tätä poikessa ollessamme hävittäneet, vasta minun tullessani pakenivat täältä." — "Ka, missäpä he nyt ovat?" kysyi kuningas vihaisesti. "Tuolla taitavat riihessä olla", sanoi kosiomies, "ei niistä nyt pelkoa ole, sinne pakenivat meitä." — "No, se riihi on poltettava heti", sanoi kuningas, "palakoot he sinne!" Kuninkaan käskystä ottivat miehet tuohuksia heti ja pistivät riihen tuleen, jossa paloi Kehnon heimokunta tuhaksi; vaan kuninkaan vävy sai kodin asuakseen hyvän, ja siinä eli kauniin naisensa kera kaiken aikansa hyvin. — Sen pituinen se.

EI-NIIN-MITÄ

Oli mies muinoin, läksi metsälle. Kävellessään siellä päätyi hän joen rannalle, jossa alkoi katsastella, olisiko ammuttavaa missä. Tuleepa silloin kolme sorsaa, uida luikerehtaa ruohokon rintaa keksimättä ketään. Älyttyänsä tämän laskeusi mies vesakkoon piilemään heitä, kunne joutuisivat likemmäksi, vaan tuostapa kuulee hän sorsia väijyessään outoja nyt. Uiskennellen edellensä alkavat linnut haastella keskenänsä sanoen toinen toisellensa: "Emmekö rupea kesoille kylpemään, kun näin on soma ja matala ranta tuossa?" Sillä puheen nousivat yhdessä maalle, jossa muuttuivat ihaniksi neitsyisiksi samalla, riisuivat vaatteensa rannalle ja menivät kesoille jokeen. Mies, joka pajupehkossa piilee heitä, näkee tämän ja miettii, miettii mielessänsä: "Nuo kun noin kauniita neitosia ovat, pitäisipä minun saada verhot muutamat tuosta millä keinoin tahtonsa, ehkä sillä tavalla pääsisin heidän puheillensa." Näin tuumaten nousi hän neitojen kylpiessä hiljaa piilostansa, kävi salaa heidän vaatteillensa ja valitsi yhdet parhaimmat sieltä, pani talteensa, josta meni piiloonsa takaisin.