Kuninkaalla on kolme poikaa, kaksi hyvää veljestä, kolmas Tuhkimo. Ne kun miehiksi joutuivat, alkaapa mieli tehdä naimaan, ja ottaisi kukin itsellensä naisen, jonka rinnalla elää somempi. Kuningas kun älyää tämän, sanoo siitä pojillensa: "Ottakaa jokainen jousenne ja ampukaa tästä pihamaasta ummessa silmin jonnekin, niin kunne kunkin vasama lentänee, sieltä menköön se kosiin." No, ottikin jokainen jousensa ja ampui ummessa silmin ilmaan, niin lensivät laukaistessa vanhimman ja keskimmäisen veljen vasamat Leskiakkasen tuvan katolle, vaan Tuhkimon sinkosi metsään, minne lienee singonnut. Mitäs siihen; menevät vanhemmat pojat Leskiakkaan kumpikin, josta ottavat itselleen morsiamet, vaan Tuhkimo suruissaan lähtee metsään päin katsomaan, mitä tuolta saisi. Astuu, astuu pahoilla mielin sinne, niin tuleepas sammakko vastaan se hänen vasamansa suussa ja sanoo: "Terve, sulhaseni, tässä minä, sinun morsiamesi, nyt olen." No, eihän muuta, Tuhkimo sammakon otti morsiamekseen, kun se hänelle oli suotu, ja vei hänet kerallaan kotiinsa.
Tuli huominen päivä siitä, niin kuningas pojat kutsuu luoksensa, sekä hyvät veljet että Tuhkimonkin, tiedustaakseen heiltä, mittyinen kullakin oli morsian kihloissa; ja pojat lähtevät morsiamineen sinne. Matkalla toisien veljien morsiamet nauravat Tuhkimolle, kun hänen morsiamensa sammakkona hyppii, ja kulkevat toisella puolen tietä erillään heistä. Tästä oli Tuhkimon paha mieli, vaan eihän mikä auttanut, täytyi sammakon rinnalla kulkea hänen, kun ei käynyt häntä jäljellekään jättäminen. No, tultiin siitä taaton eteen sitten, ja kuningas sai omin silminsä nähdä, minkä näköiset morsiamet hänen pojillansa oli, niin laski heidät luotaan taaskin, sanoi: "Menkäähän kotiinne nyt, huomenna tulen teitä katsomaan, mittyiset murkinat laaditte."
Kotiin mentäessä kuljettiin samaa tietä taas, ja toiset morsiamet nauroivat nyt, ilvehtivät sille, kun sammakon piti kuninkaalle murkinaa laatia, miten tuo syntyisi. Tuhkimo kuuli heidän pilkkapuheensa kaikki, vaan ei rohjennut vastata mitään, kun katui itsekin kauppaansa, kulkihan sammakon rinnalla hiljaksensa ja tuli siitä hänen kerallaan kotiinsa. Mitäs tuosta, ei aikaakaan kodissa oltuna, niin alkaa sammakko haastaa Tuhkimolle, sanoo: "Menehän sinä levolle, minä rupean murkinaa laatimaan, kuningas kun huomenna vieraaksi tulee." Tuhkimo, vaikka oudostui puhetta, oli menevinään maata niinkuin oli käsketty, vaan ei nukkunut kuitenkaan, mutta katseli salaa, mitä tuo hänen morsiamensa tuossa neuvoa pitäisi. No, tuskin olikaan Tuhkimo pitkälleen heittäytynyt, niin tuvassa tapahtui ihmeet. Morsian heitti sammakon kuoren päältänsä ja muuttui ihanaksi neidoksi samassa. Siitä loi uunin lämmitä samassa ja avasi tuvan ikkunan luoteelta päin, sanoi siitä: "Suuri sukukuntaseni, heleä heimokuntaseni, tulkaa avukseni, armokseni, levykseni, lemmekseni, kuninkaalle murkinaa laatimaan!" Sen kun sai sanoneeksi, lentää leuhahti kahdeksan joutsenta ikkunasta tupaan, heittivät joutsenen vaatteet seinälle naulaan ja muuttuivat nuoriksi neitsyisiksi kaikki. Tuhkimo vain on makaavinaan yhä, mutta kätensä kautta katselee tarkasti kaikki. Tuvassa neidot rupeavat työhön, ja siitäkös nyt liike tuli, he kun yhdeksän neitoa yhdessä telmävät siinä; mikä kehrää, mikä kutoo, mikä mitäkin raataa, kunne saadaan käsipaikat sillä keinoin valmiiksi. Siitä rupeavat murkinaa laatimaan sitten, joka kun syntyy heiltä, se niin hyvä tulee ylen, ettei tässä ilmassa saada semmoista; yhtä linnun maitoa ei ole, kaikkia on muita syömisiä kyllin. No, kun on kaikki työt tehtynä, vieraat neidot joutsenen vaatteissa lensivät ikkunasta ulos ja sanoivat sille Tuhkimon morsiamelle lähtiessänsä: "Koska hätä tulee ja tarvis, niin kutsu meitä!" Kohta heidän lähdettyänsä muuttui sekin yhdeksäs neito, pistihe sammakon kuoreen jällensä ja meni, tuvan loukkoon asettui yöksi. Tuhkimon oli paha mielestä nyt, kun häneltä jo kaunis morsian katosi, eikä tietänyt hän neuvoa muuta, vaan käänsihe toiselle kyljellensä ja rupesi maata nukkuaksensa koko asiasta pois.
Siitä kun toinen päivä tuli sitten ja murkinan aika, niin kuningas lähtee poikiensa luokse pitoihin. Ensinnä käypi hyvien veljien luona ja maistelee heidän murkinatansa, niin rupeaa jo lähtemään Tuhkimon luokse. "Mit'on tyhjään sinne mennä, eihän voi sammakko miten murkinaa laatia", sanoivat silloin ne veljien morsiamet ja kielsivät Tuhkimon murkinoille lähtemästä; mutta kuningas menee kuitenkin, ja Tuhkimo tiellä jo tulee vastaan häntä ja vie taattonsa tupaan. Siellä murkina jo on valmiina morsiamella, ja ruvetaan ruoalle yhdessä. Tuhkimo isälleen antaa sen morsiamen laatiman käsipaikan käsille ja sanoo syötäessä siinä: "Nämä kaikki sammakko yöllä on kehrännyt, kutonut ja teitä varten valmiiksi saanut." Kuninkaan mieli kävi siitä hyväksi, ja syötyänsä, juotuansa kyllälteen kaikkea kutsutti hän siihen nekin hyvien veljien morsiamet ja sanoi: "Tämänlaiset murkinat laatikaa tekin elkääkä sammakolle vasta naurako, kun ette hänen tekojansa itse tehne." Mitäs, toiset olivat häpeissään siinä, mutta kuningas laittautui kotimatkalleen siitä ja sanoi vielä lähtiessään kaikille: "Tulkaa huomenna minun luokseni pitoihin, ja mitä lahjaa osannette laatia, se tuokaa keralla!"
Kuultuansa kuninkaan kutsumuksen kulkivat kotiinsa nekin hyvät morsiamet, ja heidän mentyään siitä sanoi sammakko taas Tuhkimolle: "Menehän sinä maata, minä rupean kuninkaalle antimia laatimaan huomeneksi." No, Tuhkimo rupesikin pitkälleen tuosta, vaan ei sentähden nukkunut, katseli ja kuunteli vain salaa kaikki. Sammakko luuli hänen makaavan ja muuttui siitä kauniiksi neidoksi taaskin. Loi tuvan lämmitä kohta ja avasi ikkunan luoteelta päin huutaen pihalle siitä: "Suuri sukukuntaseni, heleä heimokuntaseni, tulkaa avukseni, armokseni, levykseni, lemmekseni, kuninkaalle lahjaa laatimaan!" Tuosta lentää hävähtää nyt kahdeksan joutsenta tupaan, heittävät joutsenen vaatteet seinälle naulaan ja muuttuvat nuoriksi neitsyisiksi samalla, josta alkavat taas talon töitä tehdä niinkuin viimeinkin. Kuka kehrää, kuka kutoo, kuka kangasta leikkaa, kunne kuninkaalle siitä paitaa saadaan, ettei ole linnassa semmoista; josta lentää kavahtavat ne neitsyiset joutsenina taaskin poikkeen, ja Tuhkimon morsian muuttuu sammakoksi jälleen ja asettuu loukkoon yöksi.
No, yöstä tulee aamu ja aamusta päivä, niin herättää jo sammakko Tuhkimon, ja lähdetään kuninkaalle antimia viemään. Hyvät veljekset morsiamiensa kera kulkevat yht'aikaa sinne, ja nauretaan taaskin sammakolle, kysytään, onko mittyinen lahja laadittu. Sitä ilvettä he pitävät kaiken matkaa semmoista aina kuninkaan pihaan asti, vaan siinä kuningas tulee vastaan atioimaan heitä ja sanoo: "Elkää naurako sammakkoa, tulkaa sisälle huoneuksiin lahjojanne näyttämään!" No, käytiin kuninkaan käskystä linnaan kaikki, ja hyvien veljesten morsiamet kun näyttivät lahjansa, ne eivät olleet kuin tavallisia talonpoikaisen raatoloita vain, mutta Tuhkimo sen morsiamensa laatiman paidan kun katseeksi antaa, ei ole nähty linnassa sellaista, koko linnaväki keräytyy katsomaan, ihmettelemään sitä, ja Tuhkimo sanoo kuninkaalle: "Tämän on sammakko yhtenä yönä tehnyt." Kuningas kävi siitä hyvillensä nyt, kun tämmöisen paidan sai, kiitti sammakon lahjaa hyväksi eikä moittinut toisienkaan antamia huonoiksi; vaan pani vielä kolmannen koetuksen heille käskien kunkin morsiamen sukkeluuttansa näyttää, kuka sievin olisi liikunnalta. Vanhimman veljen morsian siitä ensiksi rupeaa mahtiansa näyttämään, nousi istuiltansa keskilattialle ja pyörähti kantapäällään siinä ympäritse, vaan ei kuin kerran vaan koetteli, niin jo pitkälleen meni lattialle; toinen morsian koetteli vuorostaan samaa mahtia, vaan hänelle kävi samoin. "No, näytäpä sinä, sammakko, sukkeluuttasi, mitä osaat!" sanoi kuningas Tuhkimon morsiamelle; ja se rupeaa siitä nyt mahtiansa näyttämään. Pyörähti kantapäällään ympäritse kerran, niin siihen kaunis vesilampi tuli lattialle; siitä toisesti sitten pyörähti, niin ei sitä lintua vedessä, kuka ei tullut uimaan lampiin, ja ilman linnut päällä ripajamaan, lentämään siinä. No, ei se mitään ollut vielä, vaan kun kolmannesti kannallaan pyörähti, niin kalat tulivat kaikensukuiset lampiin vielä; ja kun neljännesti ympäri pyörähti, niin koivu ilmestyi lammin rannalle niin kaunis, niin kaunis, ettei toista niin turpeata, siihen linnut laulamaan, käet kaikki kukkumaan oksille ja kaikki rahvas sitä kummaa katsomaan. Näytettyänsä ihmeet semmoiset sammakko taaskin neljä kertaa pyörähti kantapäällään ympäritse, niin kaikki samalla katosi, ja lattia entiselleen tuli taas. Mitäs siitä, kuningas iloissansa Tuhkimolle kaksi ristiä ripustaa rinnalle ja panee vierellään elämään, vaan toisille kepin antaa käteen, kun sammakolle olivat nauraneet, ja ajoi heidät koko linnastaan pois.
Tuhkimo siitä sammakon kera jäi elämään, niin meni salaa Leskiakkaan ja kertoi seikkansa, sanoi: "Oi Leskiakkaseni, meitä kolme veljestä oli, ja naimaan läksimme, niin minä sammakon sain naisekseni; se yöllä varkain on ihminen, ja hänelle kahdeksan joutsenta aina avuksi lentää, vaan päivät ompi sammakkona aina; mitäpä minun neuvoa pitää, että jäisi morsiameni ihmiseksi?" — "Ka, kun hän vielä ihmiseksi muutakse", sanoi Leskiakka, "niin ota sinä sammakon vaatteet ja luo lämpimään kiukaaseen, niin eihän sammakoksi pääse." Tuhkimo tekeekin neuvon mukaan siitä, menee kotiinsa yöksi, ja kun sammakko taas vaatteensa riisuu muuttuen neidoksi ja ulos tuvasta menee, niin luo ne sammakon kuoret kiukaaseen samalla. Tuosta kun tulee morsian tupaan sitten, niin sieppaa Tuhkimoa korvalle heti, sanoo: "Oi, minkä laadit, sen näetkin minua, kolmen yön perästä olisin jo ihmiseksi muuttunut, kuninkaan tyttäreksi niinkuin alkuudesta olenkin. Meitä näet oli yhdeksän sisarta ennen, vaan äitimme kerran meihin tuskautui ja siitä kirosi, kun äijä olimme, niin muutuimme samalla, toiset joutseniksi, minä sammakoksi. No, sinä kun minut morsiameksesi otit, minä sillä olisin nyt kirouksestani päässyt, ellet minuun määräajalla tuskautunut, vaan kun sinä minun vaatteeni poltit, jäänkin nyt erilleni sinusta, minua et tämän kovemmin enää näe." Sillä puheen muuttui se Tuhkimon morsian joutseneksi niinkuin toisetkin sisarensa ja katosi sulhonsa näkyvistä lentäen tuvan ikkunasta ulos.
Tuhkimo suree nyt sitä eikä tiedä, tuleenko vai veteenkö lähteä, niin on paha mielensä tuosta. Morsian kun lähtiessänsä häntä korvalle sieppasi, niin Tuhkimon nenästä veri läksi, jota kun paitansa hihaan pyyhkäisi, se ei siitä lähtenyt, jos kuin olisi pestynä; Tuhkimolle veripilkku jäi muistoksi siihen. Menee tuosta Leskiakkaan Tuhkimo suruissansa ja valittaa asiataan sanoen niin ja niin nyt käyneen, olisiko tuohon neuvoa mitä. "Menehän edellesi tästä", sanoi Leskiakka, "kulje sitä ja sitä suuntaa kolme vuorokautta perätysten, kunne tulee järvi eteen, niin vuota, vartioi siinä; sinun morsiamesi kun on joutseneksi muuttunut, niin sisarineen tulee rannalle siihen, jossa riisuvat joutsenen vaatteet päältänsä ja saavat järvessä kylpemään. Toiset vaatteensa luovat yhteen paikkaan kaikki, vaan sinun morsiamesi erillensä, josta sinä ne yksinäiset vaatteet talteesi ota, niin pääset hänen puheellensa sillä."
Semmoiset neuvot saatuansa läksi Tuhkimo matkaamaan ja kulki kolme vuorokautta edelleen, kunne tuli järvi vastaan viimeinkin, niin asettui vartioimaan siihen niinkuin Leskiakka oli käskenyt. Istuu, istuu kotvasen rannalla siinä, ja kun on äijästä käymisestään väsyksissä, niin jo nukkuu siihen. Siitä kun vähän aikaa oli maannut, niin kuuli oudon huminan ilmasta ja kavahti unestaan tietelemään sitä, josta näkee ihmeet samalla. Yhdeksän joutsenta lentää ilmasta häntä lähelle siihen ja riisuvat vaatteet päältänsä rannalle, niin muuttuvat nuoriksi neitsyisiksi kaikki. Toiset vaatteensa luovat yhteen kohdin kokoon, vaan yksi toiseen paikkaan erillensä, ja lähtevät sitten järveä kylpemään, meiskaavat siellä keskenänsä. Tuhkimo keksittyään tämän ottaa ne yksinäiset vaatteet rannalta ja peittää talteensa niinkuin Leskiakka oli neuvonut, ja itse pistäkse vesakkoon kylpeviä piilemään. Mitäs siitä? Kylvettyänsä aikansa järvessä nousivat neitsyiset maalle ja tulivat vaatteillensa, josta toiset saivatkin joutsenen ketut päällensä ja pyrähtivät lentämään, vaan yksi jäi alastomaksi rannalle, kun ei siipiänsä löytänyt. Hädissään sanoo hän siitä: "Kuka ollet minun vaatteeni vienyt, niin jos taatto ollet tahi maammo, minä tyttäreksi; kun veli, minä sisareksi; kun vieras mies, minä morsiameksi rupean." No, Tuhkimo hyppää nyt siihen, antaa vaatteet neidolle ja sanoo: "Tässä olen, rupea morsiameksi!" — "Ka, en tässä rupea", sanoi neito, "tulehan isäni linnaan, minua ei sieltä muuten anneta, kun et muiden joukosta tuntene, vaan käskehän paidanhihaasi pesemään, sano: "Se minun morsian, ken veren paidasta saapi!" niin siitä minut tunnet." Sen kun ennätti sanoa, lensi joutsenena kotiinsa, ja Tuhkimo kulki perästä. Tultuansa linnaan sanoo kohta kuninkaalle asiansa ja pyytää entistä morsiantaan naiseksi. "Ka, minä en siitä asiasta tiedä mitänä", vastasi kuningas, "vaan kun sinulla morsian ollee, totta hänet itse tuntenet, minä kun tyttäreni koolle kutsun tähän." — "No, minä", sanoi Tuhkimo, "tunnen morsiameni ainakin!" ja tyttäret kuninkaan käskystä tulivat siihen Tuhkimon eteen kaikki. Heitä kun oli yhdeksän sisarta yhdennäköistä ja yhtä kaunista ihan, Tuhkimo ei muuten morsiantaan erottanut, vaan sanoi kuten neuvo oli: "Se minun morsiameni, joka veren paitani hihasta pesee!" ja antoi sen verisen hihansa katseeksi. No, tyttäret keräytyvät hänen ympärilleen siihen ja kokevat pestä, hieroa hihaa, minkä voivat, vaan ei lähde veri siitä. Viimein tulee sitten oikea morsiankin, sanoo: "Antakaa, minä pesen!" ja kun kerran pusersi vain hihaa, niin veri oli poikessa. "Tämähän minun morsiameni!" sanoi siitä Tuhkimo, ja pääsi jo tyttären kera yhteen ja vei hänet omaan maahansa, jossa pääsi isänsä rinnalla elämään; jos elettäneen vieläkin. — Sen pituinen se.