Yhtenä ihmisten kanssa ja heidän rinnallansa liikkuvat ja asioitsevat eläimetkin suomalaisissa saduissa ja tarinoissa, ja tuskin lienee yhtäkään kertomusta, jossa ei joku eläin ole sadun tapauksissa ja tempuissa jollakin tavalla osallisena. Tavallisesti on heidän ja ihmisen väli ystävällinen, ja useinkin auttavat eläimet ihmistä hädässä ja ahdingossa. Tähän asti ilmauntuneissa Suomen kansan saduissa ja tarinoissa ei eläimillä tavallisesti kuitenkaan ole kuin joku vähäisempi sivu-toimitus. Ainoastaan muutamassa sadussa "Kettu Kosiomiehenä" tavataan kettu eli repo sadun milt'ei päämiehenä ja ylläpitäjänä siten että hän, isäntänsä puhemiehenä ollen, oikeastaan on se, joka sadun eri tapaukset ja seikat sommittelee, ja jonka nojassa koko kertomuksen juoni juoksee loppuun asti. Tässä niinkuin muissakin saduissa, missä vaan muutoin eläimille siaa ja vaikutusalaa on suotu, on hänelle myöskin annettu ihmisellinen mielen laatu ja tahto sekä täydesti ymmärrettävä kielikin. Vieläpä on heille ihmiselliset nimetkin annettu, niin että kertomuksessa sanotaan repoa "Mikoksi", jänistä "Jussiksi" ja sutta "Pekaksi", jotka ovatkin suomalaisten tavallisimpia nimiä tänäkin päivänä. — Muutoin eivät eläimet kyllä olisi voineet runomaiseen kertomukseen sopiakaan; sillä ainoastaan tämän kautta taisi ihmisen ja eläinten välillä jonkinlaista likempää yhteyttä syntyä.

Vaan ei sillä kaikki, että eläimille kansan saduissa on oikeus suotu ihmisen rinnalla toimittaa jotakin vähäisempää sivuasiaa ja askaretta. Niinpian kuin mainittu ihmisen ja eläinten välinen suhde ja tila joutui sadun ja runon kuvailtavaksi ja samalla muinaisuuden omaan eloon ja oloon jällensä peruutetuksi, syntyi vähitellen itsestään ihan tietämättömästi kokonainen juonta omituisia, kansan miettimiä kertomuksia, joissa eläimet ovat päätoimen täyttäjinä, ja ihmiset ainoastaan silloin tällöin eläinten rinnalla tulevat, sadussa kuvailtuin seikkain tapahtuessa, näkyviin.

Tämmöisiä meidän kansamme synnyttämiä, eläinten keskeistä eloa ja oloa kuvailevia satuja eli juttuja ilmestyy tässä nyt vähäinen kokous. Useimmat satujen keräilijät ovat muiden kertomusten muassa kansan suusta kuulleet ja kirjoittaneet pienempiä eläinsadunkin kappaleita ja katkelmia. Nämä niinkuin nekin, jotka itse olemme kansan suusta kuulleet ja sen mukaan kirjoittaneet, olemme tässä teoksessa kokeneet yhteen sommitella sen mukaan kuin mainitut sadun katkelmat luonnollisesti toisiinsa soveltuvat, ja siinä järjestyksessä esitellä, kuin lapsuudesta pitäen olemme kuulleet kansan itsensä niitä kertovan. Useammat näistä kuvailevat karhun, suden ja revon yhteistä elantoa Ilvolan eli Ilmolan taustalla, jonka vuoksi olemme kertoneet ne perätysten, sovitettuina toinen toiseensa. Pienemmät sadun katkelmat taaskin, jotka mielestämme eivät tähän kuulu ja sovellu, ovat eriksensä kerrotut. Vertailemisen vuoksi olemme tähän vielä suomentamalla liittäneet Virolaistenkin eläin-sadut, sen mikä heitä tiettävästi on. Ne ovat otetut 8:sta vihosta J.H. Rosenplänterin aikakauskirjasta "Beiträge zur genauern Kenntniss der Ehstnischen Sprache", Pernau 1817, sivut 120 — 142. Muutamat näistä ovat tieteelliselle maailmalle sen kautta jo ennestään tutut, että mainio äskettäin kuollut kielentutkija ja satujen kirjoittaja Jacob Grimm kirjassaan "Reinhart Fuchs" saksaksi on kääntänyt eräitä; mutta täydellisesti ne eivät tietääksemme vielä ole muille kielille käännetyt.

Kuopiosta 16 päiv. Lokakuuta 1863.

Eero Salmelainen.

KARHUN, SUDEN JA REVON ELEET ILVOLAN TAUSTALLA

PORTIMO LÄHTEE KUOLLUTTA UKKOA KELKALLA KULJETTAMAAN JA LÖYTÄÄ MATKALLA MUITA TOVEREITA.

On ukko ja akka, talossaan elävät, niin heiltä portimo käy eloksia syömässä. Tätä estääkseen laati ukko pihdit pirtin päälle, lautaset ladon eteen pyytääksensä portimoa. Vaan kun muutaman päivän päästä kävi pyydystänsä katsomaan, itse puuttuikin pihtiinsä, latsistihe lautoihinsa ja siihen kuoli. Vasta myöhemmin tulee portimo paikalle, ja kun ukon näkee siinä kuoliaana, niin ottaa hänet pyydyksestä ja lähtee saalistaan kelkalla vetämään. Veti, veti ukkoa aikansa, niin tuli orava vastaan ja sanoi: "Jumal'apu, kuomaseni, mitäs niin väkeen vedät, jäljessäsi jytkyttelet?" Portimo selitti seikan ja sanoi: "Et ole kuullut kummempata, kun tuo vanha äijäkäni pani pihdit pirtin päälle, lautaset ladon eteen meille metsän juoksijoille, huutehessa huksajille, hämärässä häksäjille, pimeässä pilkkojille, kastehessa kahlaajille, rahakarvan kantajille, vaan itse puuttui pihtiinsä, latsistihe lautoihinsa. Haukkaa pala, käy vetämään!" Orava haukkaa palansa, ja lähdetään ukkoa yksissä kuljettamaan. Viedään, viedään kelkalla häntä, niin tulee jänis vastaan ja kysyy: "Mitäs, ristiveikot, niin väkeen vedätte, jäljestänne jytkytätte?" Portimo kertoo jänikselle asiansa niinkuin äsken oravalle ja pyytää häntä avukseen, sanoo: "Haukkaa pala, käy vetämään!" Jänis lähtee kyllä mielellänsä, ja kun vähän matkaa on kuljettu, tulee tiellä vastaan repo, joka niinikään palan ukkoa haukattuansa yhdistyy matkueeseen. Samoin joutuu siitä edelle mentäessä hukkakin ja kontio heidän seuraansa, ja kun aina välistä kukin aina haukkaa ukosta palan, tämä kohtakin on puhtaaksi syöty. Kuljetetaanhan tyhjää kelkkasta kuitenkin, vedetään eteenpäin yhä, niin hukka jo alkaa nälästyä ja kysyy toisilta: "Mitäs nyt, veikot, syömme, kun ukolta partakin loppui?" — "Pienin meistä syötävä", sanoo karhu, ja siltä sopivat useimmat matkueesta. No, orava on pienin ja portimo, nämä syötävät siis; vaan orava hyppää puuhun, portimo kiven alle pistäksen — heitä ei saada. "Mitäs nyt syödään?" kysyi hukka. "Syödään tuo mölkösilmä", sanoo karhu, ja aiotaan siitä jo jänikselle niskaan juosta, se kun kaikista on pienin; mutta Jussi ei sitä odotellut, vaan juosta tomahti metsään, ettei nähty ei kuultuna. Nyt repo on joukosta pienin, ja hukka ja karhu määräävät hänet syötäväksi, kun heistä Jussi karkuun pääsi. Mikko vaikka tämän kuuli, ei toisten tuumaa vastustellut, sanoihan vain: "Ikävä laaksossa syönti, mäen päällä mieluhumpi." Sen myöntävät susi ja karhukin, ja aletaan yksissä mäelle nousta. Repo on pelotta olevinansa, vaan alkaa mäen kuvetta kuljettaessa kuitenkin puhutella sutta kysyen muun muassa: "Mitäs, Pekka, sitten syötte, kun olen minä syötynä?" Asiata arvellessansa muistaa susi olevansa karhua pienempi ja sanoo tuosta jo revolle ja karhulle: "Emmeköhän, veikot, sopisi keskenämme ja saisi yksissä elämään niinkuin ystävysten ja tuttavien tulee?" Revosta on tämä tuuma varsin sopiva, ja kun suden sai puolellensa, täytyi karhunkin tyytyä heidän päätökseensä, vaikka hänestä ruoalle rupeaminen olisi ollut paljoa parempi.

REPO, SUSI JA KARHU ASETTUVAT KUKIN TALOONSA ILVOLAN TAUSTALLE, JA REPO JA SUSI SAAVAT YHTEISTÄ VILJAMAATA RAATAMAAN.

Rauhaliiton tehtyänsä saavat repo, susi ja karhu yhtenä astumaan, ja tullaan sillä tavoin Ilvolan taustalle, johon tekee kukin itsellensä talon. Karhu pitää taloutta ihan eriksensä, hän kun ei oikein sovi toisten kanssa, vaan susi ja repo saavat yhteistä viljamaata raatamaan. Niissä mielin mennään ensiksi kaskea kaatamaan, ja työhön lähdettäessä ottaa kumpikin heistä astiallisen voita evääksensä. Revosta käypi kasken kaataminen kuitenkin vaikeaksi, eikä kuin vähän aikaa vain hakannut, niin poikkesi jo metsään jollekulle asiallensa ja tuli sieltä, sanoi hukalle: "Minun täytyy Ilvolaan mennä ristiäisiin; tuolla kun metsässä olin, niin käytiin sinne kutsumassa." Sen puheensa erosikin hukasta, vaan ei sen edemmäksi mennyt kuin suden voiastialle, josta kyllin syötyänsä palasi kaskelle takaisin. "No, mikä nimeksi pantiin lapselle?" kysyi hukka. "Kerta Ensimmäinen", vastasi repo ja oli työhön rupeavinansa, vaan ei kaukaa kuitenkaan raatanut, kun taaskin pistihe metsään ja tuli sieltä, sanoi toverilleen: "Minua taas Ilvolaan haastettiin ristiäisiin, siellä nyt tytär sai lapsia." — "Mitä sinne yhtenään menet", sanoi hukka, "ole koko pitoloista poikessa, veikko, hakatkaamme nyt kaskea vain!" — "Ei velikulta veikkonen, ei sieltä käy poikessa oleminen, kun kerran on kutsumassa käyty", vastasi repo, "naapurinsa kanssa tulee jokaisen ja varsinkin uudisasukkaan sovinnossa ja ystävyydessä elää." — "Niinpä mene häntä sitten", virkkoi hukka, "vaan elä kovin kauan siellä viivy, ei edisty meidän työmme, jos vain minä yksinäni kaskea raadan."