Toiset juoksivat katsomaan kuin viimeinkin toivoen hyvällekin saaliille pääsevänsä, vaan kun täällä tervaskannon näkevät, pistää tyhjään tulo heidän vihaksensa, milteikä käyneet orava ja kinnas lyömään neulaa sellaisesta petoksesta, kun hän suotta aikojaan kutsui heidät luoksensa. Sovittiinhan asialta viimeinkin ja kuljettiin kaikki kolme metsästä kotiin, orava ja kinnas yhdessä, neula yksinänsä.
Maataan siitä yö, ja joutuu yöstä aamu, niin tuumitaan yhtäkaikki metsälle lähteä uudellensa, saalis kun yhä oli saamatta. Jo sovitaankin asialta ja lähdetään kolmannesti kolmen kesken kotoa, orava ja kinnas yksissä, neula erillään heistä. Eivät toiset kuitenkaan löydä nytkään tuon päiväistä, mutta neula yksin kävellessään seisahtuu aukealle suolle, siinä yhdellä silmällään kaiken katselee ympäristön tarkkaan, niin keksiipäs hirven suolla syömässä. Tuskin sen havaitsikaan, niin pistihe sukkelasti kortteen sydämeen, ja hirvi siitä söi hänet kortteen kera suuhunsa. Neula tuli siten nyt hirven vatsaan, vaan kun sinne kerran pääsi, alapas tuosta hirviraukkaa ehtimiseen pistellä. Tätä ei hirvi kaukaa sietänyt, vaan vaipui maahan kellelleen ja kuoli siihen surkeasti. Sen keksittyään pujottelihe neula hirven vatsasta ulos ja alkoi iloissaan huutaa huhuta:
"Oi, oi, oravaisein, kiidä, kiidä, kinnahaisein, neula löysi löydön, sai saalihin."
Toiset toverit neulan huudon kyllä kuulivat, vaan pelkäsivät petosta nytkin, niin arvelivat asiata sanoen toinen toisellensa: "Kunpa toivoisimme neulalla jotakin saalista olevan, niin tokihan läksisimme, vaan ehkä valehtelee nytkin kuin ennen." Tätä tuumien saivat ääntä kohden kulkemaan kuitenkin ja tulivat paikalle, kussa hirvi oli kuoliaana. No, sitäkös ihastuttiin nyt! Neulan saamaa saalista kinnas katsoi, orava osoitteli, eikä tiennyt toinen ei toinen, mihin mennä, kuhun saada ilosta, ihmeestä. Sanoi siitä heille neula nyt: "Minä kun saaliin sain, niin olkoon sen keittäminen teidän toimessanne." Toiset kuulivat käskyä ja rupesivat kohta työhön käsin: orava tervaskantoa pilkkomaan puuksi, kinnas vettä kantamaan rapakosta, joten neulan entisetkin löydökset tulivat heille hyväksi; keitos saatiin tulelle, ja ruoka syntyi hyvä ja makea. — Sen pituinen se.
KARHU TUOMARINA
Eläinten kesken, joita oli susi, kettu, kissa ja jänis, nousi kerran riita, eivätkä sopineet itse asialta. Haettiin silloin karhu tuomariksi, että se heidän riitansa ratkaisisi. Karhu tuli ja kysyi riiteleviltä: "Mitä te keskustelette?" — "Me keskustelemme siitä, kuinka monta neuvoa meillä kullakin hengenvaarassa ompi", vastasivat toiset. "No, montako neuvoa sinulla on?" kysyi karhu ensinnä sudelta. "Sata", vastasi susi. "Entä sinulla?" kysyy karhu ketulta. Tämä vastasi: "Tuhat." — "Onkos sinulla monta?" kysyy karhu vuoronsa jänikseltä. "Ei minulla ole kuin pitkät jäljet", vastasi tämä. "Montakos on neuvoa sinulla?" — "Ei kuin yksi", vastasi kissa.
Karhu tuosta kävi koettamaan nyt, kuinka kukin hengenhädässä neuvoillaan aikaan tulisi. Ensinnäkin tarttui suteen kiinni ja pusersi sen kohta hengettömäksi. Kettu pyörähti ympäri kun näki, mitenkä sudelle kävi, ja karhu sai vain hännästä vähäsen kiinni, josta vieläkin on ketun hännässä valkoinen pilkka. Jänis, jolla oli pitkät sääret, pääsi karkuun ja pakeni pois. Kissa kiipesi puuhun ja lauloi sieltä: "Sataneuvo saatiin, tuhatneuvo tyssättiin, pitkäsääri juosta saapi, yksineuvo puuhun pääsi, pitää siinä paikkansa." — Sen pituinen se.
SUSI PASSIN KATSOJANA
Kulki kerran matkamiehiä tietä myöten, niin heiltä putosi tielle sianlihakappale. Susi perästä tullen otti sen lihakappaleen siitä, vaan kun tunsi sen suolaiseksi, niin sanoi: "Suu tuoretta toivoo", ja heitti sen suustansa. Samassa näki hän sian porsaineen joen rannalla ja meni ottamaan sitä. Sika rukoilemaan häntä, sanoi: "Elä ennen syö kuin minä lapseni kastan." — "No, kasta heidät", virkkoi susi suostuen toisen pyyntöön. Sika silloin läksi porsaineen jokeen, vaan ei palannutkaan sieltä, ui sen poikki toiselle puolelle. Susi jäi märkäsuin rannalle katsomaan eikä tainnut sialle mitään. Siitä läksi metsään sitten ja löysi sieltä pukin. Sen tavoitti nyt kiinni ja sanoi: "Nyt pääset tämän maailman vaivoista ja vastuksista, minä sinut syön." — "Odota vähäsen, kunne maani käyn vakoamassa", sanoi pukki, "syö sitten, kun mielesi tehnee." Susi tyytyi tähän, mutta pukki ei pitkältä arvellut, vaan juoksi toisen vartoessa talon luona olevan väen tykö. Kun ei susi nyt sitäkään saanut, meni hän suutuksissaan eteenpäin saalista saadaksensa. Kohta löysikin tamman varsoinensa ja sanoi: "Minä syön tuon varsasi, vastustahan sinulla siitä onkin vain, eikähän sinulla ole lupaa näissä tienoin kävellä." — "On minulla isännältäni passi, elä syö ennenkuin saan sen näyttää", vastasi tamma, käänsi takapuolensa samalla ja potkaisi sudelta leukaluun poikki, että se selälleen maahan lensi. Itse juoksi tamma varsoineen tiehensä. "Voi hupsua, mikä olin!" kiljaisi tuskissaan siinä nyt susi, "enhän minä pappi ollut, että olisin tarvinnut antaa sian kastaa lapsiansa, en mittari, että olisin tarvinnut päästääkseni pukkia maita vakoamaan, enkä ollut nimismiesnä, että minun tamman passia tarvitsi katsella." — Sen pituinen se.