Sammakko kurisi joessa. Kun varis tämän kuuli, tahtoi hän sitä kiinni ottaa ja asettui joen kaltaalle, jossa vahti, vartioitsi niin kauan, kunne sai sammakon kiinni. Tämä rupesi rukoilemaan varista, että se hänet irti laskisi, mutta varis ei kuullut sammakon rukoilemista eikä laskenut häntä irti. Sammakko rupesi silloin kiittämään varista ja sanoi: "Ah, kuinka kauniit housut sinulla jalassa on!" Varikselle tuli hyvä mieli, kun sammakko häntä kiitti, jonka tähden sanoi: "Tahdotkos nähdä, miten takaa ovat vielä kauniimmat?" Hänen tätä sanoessaan pääsi sammakko irti ja hyppäsi jokeen. Siellä alkoi varista soimata sitten ja sanoi: "Variksella vanhat housut." Varis olisi kyllä ottanut sammakon vielä kiinni, vaan ei saanut enää käteensä.
KOIRAN OIKEUDENKÄYNTI
Muudan isäntä ei syöttänyt koiraansa hyvästi. Hän ei sille antanut muuta kuin luita ja mitä ihmisten syötyä jäi jäljelle leivänmuruja vähän. Koira ei tyytynyt siihen, vaan läksi valittamaan oikeuteen, jossa kertoi asiansa ja kohtansa, kuinka perheenmies hänen kanssansa teki. Oikeus julisti hänelle kyllä hyvän päätöksen ja sanoi: "Isännän pitää makuuttaa sinua kesän aikaan pehmoisella päänaluksella, talvella villavakassa, ja leipää, lihaa antaa sinun syödäksesi." Koira oli siihen päätökseen varsin tyytyväinen ja läksi kotiinsa kulkemaan, mutta pitääkseen tätä päätöstä mielessään hoki hän alinomaa itsekseen, mitä oikeudessa hänelle oli sanottu. Tiellä tuli repo häntä vastaan ja kysyi, missä hän oli käynyt ja minne hänen piti menemän. Koira puhui nyt revolle koko kohtansa, minkä asian tähden hän oli matkalla ja kunne hän kulki. Sen kuultuansa oli repo ihastuvinaan sitä, että koira oli oikeudessa asiansa voittanut ja isäntänsä päälle tuomion saanut. Siitä rupesivat kahdenkesken juttelemaan sitten tästä oikeuden päätöksestä ja kaikenlaisista asioista. Mutta tämmöistä lystiä pakinaa pidettäessä unohti koira koko sen päätöksen, minkä oli saanut, ja kun toisistaan viimeinkin olivat eroamassa, kysyi hän revolta: "Mitä se olikaan, kuomaseni, mitä sinulle asioistani äsken ikään puhelin?" Repo vastasi: "Sitä sinä minulle puhuit, minkälaisen päätöksen sinulle oikeus toimitti, että isäntäsi pitää sinulle luita ja palaneita leivänkuoria ruoaksi antaa, sinua suven aikaan lastukoolla ja talven aikaan lumihangella makuutella." Koira läksi tämän kuultuaan pahoilla mielin kotiinsa, eikä ollut hänellä sen parempata oikeutta kuin ennenkään.
KARHU JA MIES
Mies kynti peltoaan metsässä ja kylvi naurista maahan. Tuli tuosta karhu hänen luoksensa ja sanoi: "Terve, terve, mies! Mitäs siinä teet?" Mies vastasi: "Kylvän viljaa maahan, mutta mitä minä siitä saan, sen syövät, hävittävät metsän lintuset." Karhu sanoi: "Maksa minulle palkka, niin minä hoidan, etteivät linnut saa vahinkoa tehdä." — "Kyllä", vastasi mies, "vaan mitäs palkoistasi tahdot?" — "Päällimmäiset minulle, alimmaiset sinulle", sanoi karhu, kun luuli näet miehen kauraa tekevän; vaan mies ei tehnytkään kauraa, mutta naurista, jonka vuoksi vastasi: "Olkoot päällimmäiset sinulle, kun sinä vain kylvökseni hyvästi hoidat." Karhu hoiti nyt kaiken suven miehen nauriita ja luuli niitä kauroiksi. Syksyllä nyhti mies nauriit maasta, leikkasi naatit pois ja jätti ne halmeelle, mutta nauriit vei hän kotiinsa. Hänen halmeelta lähdettyään tuli karhu sinne sitä osaansa perimään, jonka mies keväällä oli luvannut, mutta halmeelle tultuaan näki hän, ettei kauroja ollutkaan, ainoastaan naatit nauriista olivat jäljellä. Tästä suuttui kyllä karhu, mutta minkäs hän teki. Toissa keväänä kylvi mies samaan maahan kauroja. Karhu tuli taaskin siihen luullen miehen nytkin tekevän naurista ja kysyi häneltä: "Mitä, mies, siinä teet?" Mies vastasi: "Kylvän siementä maahan, vaan mitä siihen kasvaa, sen syövät metsän lintuset." Karhu sanoi: "Maksa minulle, niin minä hoidan sinun kylvöksesi." — "Mitäs tahdot palkoistasi?" kysyi mies. "Päällimmäiset sinulle, alimmaiset minulle", sanoi karhu siinä luulossa, että mies nytkin teki naurista. "Niinpä olkoot alimmaiset sinulle, kun sinä viljani hyvin hyvästi hoidat", sanoi mies. Karhu hoiti nyt miehen kauramaata kaiken suvea. Syksyllä tuli mies, leikkasi kaurat, korjasi ne ja vei kotiinsa. Hänen näin tehtyään tuli karhukin omaa osaansa saamaan, vaan aituukseen tultuaan näki hän, ettei siinä nauriita ollutkaan, ainoastaan kauran sänki oli jäljellä maassa. Tästä sai miehen päälle syytä taaskin ja sanoi itseksensä: "Minä lähden ja pari härkää häneltä otan kostoksi!" Siihen uhkaukseen jäi asia. Talvella läksi mies puita tuomaan metsästä, niin tulikin karhu ja tahtoi mieheltä ottaa härät. Mies ei tahtonut härkiään antaa, vaan riiteli vastaan. Repo tuli silloin heidän riitansa ratkaisijaksi ja kysyi salaa mieheltä: "Mitä tämä sinulta tahtoo?" Mies vastasi: "Tämä tahtoo härät minulta ottaa." Repo neuvoi silloin miestä ja sanoi: "Pane minulle kolme kehränvartta kaulaan, niin minä menen, juoksen metsässä, että ne kehränvarret kalisevat, ja karhu kuulee sen. Kun sitten sinulta kysyy: 'Kuka siellä metsässä on?' niin vastaa: 'Se on tuolta linnasta tullut metsästäjä, joka pyytää peuraa, karhua'." Tämän neuvon mukaan tekikin mies, pani kolme kehränvartta revon kaulaan, ja repo alkoi juoksennella metsässä niin että kehränvarret kalisivat. Kuullessaan tämän kysyi karhu mieheltä: "Kuka siellä metsässä kulkee?" Mies vastasi: "Linnan metsimies pyytää siellä peuraa, karhua." — "Kunnekas pääsen nyt minä?" kysyi karhu. "Mene tuonne taakse piiloon", sanoi mies. Karhu teki niinkuin oli neuvottu ja asettui reen suojaan piilottelemaan. Samassa tuli repo metsästä miehen luokse ja kysyi häneltä: "Mitä, mies, siinä teet?" — "Hakkaan puita", vastasi mies. Repo kysyi taas: "Mikä tuolla reen ääressä ompi?" — "Vanha, palanut pölkky", sanoi mies. "Kun pölkky lienee, niin se on reelle nostettava", virkkoi repo. Mies kun tämän kuuli, kallisti karhun rekeensä. "Hiljaa, hiljaa", sanoi karhu, josta ei tämä mieleen ollut, mutta repo sanoi siihen: "Se on puussa kävijän tapa, että hän pölkyn köyttää rekeensä", ja samassa nuorittikin mies karhun köysillä kiinni. Taaskin sanoi repo: "Puussa kävijän tapa on, että hän kotiin lähtiessänsä iskee pölkyn päähän kirveensä." Mies kun tämän kuuli, löi kirveellään karhua päähän, ja tämä siihen heittikin henkensä.
MIES JA REPO
Mies oli linnun paulan metsään virittänyt. Tähän oli repo sattumalta tarttunut. Se oli varhain aamulla, kun tämä tapahtui; hän nauroi siis koko asialle ja sanoi paulassa ollessaan itseksensä: "Kyllä se huomisaamuna ottaa minut pois." Sai siitä jo aamukin kuluneeksi, niin sanoi repo itseään lohdutellen: "Kyllä se murkinan aikaan ottaa minut täältä." Vaan jopa ennätti murkinankin aika kulua, niin tuumasi itsekseen: "Kyllä se illan tullen päästää minut tästä." Kun alkoi jo ehtoo joutua, eikä ketään näkynyt, kuulunut, lohduttelihe repo sanoen: "Jos en ennen ehtoota täältä pääsekään, kyllä se mies viimeistäänkin yön käsistä pelastaa minut." Viimein tulikin paulan isäntä katsomaan ansaansa. Repo kun tämän näki, huusi jo etäältä hänelle: "Minkätähden sinä häjynilkisiä paulojasi metsät kaikki täyteen ajat, ei pääse enää mistään rauhassa kulkemaan, nyt on hyvän aikaa tässä minulta hukkaan mennyt." — "Olisihan sinulla tilaa ollut syrjästä ohitse kulkea!" sanoi mies. Repo vastasi: "Ka, olikos minulla kiireissäni aikaa onnettomia paulojasi kierrellä!" — "No, kuinkas meidän kesken sitten asia jääpi?" kysyi mies, "annatkos rahaa, vai ennenkö annat turkkisi?" — "Kyllä ennemmin turkkini annan", vastasi repo. Luuli näet miehen vain pieksevän häntä ja sitten irti laskevan, että hän toiste muistaisi paremmin varoittaa itseänsä. Mutta mies ei sitä tehnyt, vaan tappoi revon, ja nahan otti itsellensä.
KOIRA JA SUSI
Koira oli karjaa katsomassa, niin susi joka päivä tuli hänen luoksensa ja sanoi: "Sinä voit karjastasi jotakin antaa minulle, kun sinulta ulottuu." Koira vastasi siihen: "Ei, veikkonen, minun pitää vaivaa nähdä ja karjaa hoitaa, vaan sittenkään ei anneta minulle siitä vaivasta mitään, kuinka voisin minä siis sinulle jotakin luvata?" — "Sinä et siis lupaa mitään?" sanoi susi, "minä tulen huomenna jälleen." Toissa päivänä tulikin sitten jälleen ja pyysi koiralta rekivetohevosta, mutta koira ei luvannut. Susi pyysi nyt lupaa tullakseen huomenna jälleen. Luvan saatuansa tuli hän määräaikana taaskin ja pyysi koiralta varsaa. Tämä ei ollut koko anomusta kuulevinaan. Susi silloin läksi matkaansa niinkuin ennenkin, vaan tuli huomenna uudelleen ja pyysi koiralta vuohta. Koira ei sitäkään antanut. Nyt läksi susi metsään katuvaisella mielellä, kun hän tyhjää vaivaa oli nähnyt koiran luona käydessänsä. Viimein palasi hän koiran luokse vielä kerran elostaan ja olostaan juttelemaan. Koira kävi häntä kohtaan sääliväiseksi, jonka tähden antoi hänelle hyvän neuvon sanoen: "Meidän talossa tulee syksyllä häät vietettäväksi, tule sinäkin häihin, niin saat vaivasi palkituksi." Tähän neuvoon oli susi varsin tyytyväinen, ja kun syksyllä joutuivat häät pidettäviksi, ja vieraita käytiin kutsumassa, tuli hänkin häihin niinkuin koira oli luvannut. Siellä sai hän syödä ja vähän juodakin, josta tuli juovuksiin. Ei aikaakaan, niin sanoi koiralle: "Laulaa mieleni tekevi, sanat suussani sulavat." Koira koki kieltää häntä, mutta tämä, jolla oli erinomainen laulun halu, pyysi yhä vain lupaa laulaaksensa. "Niinpä lausuhan muuan lause!" sanoi viimein koira. Susi alkoi nyt laulaa, mutta samassa tunsi hänet häärahvaskin, antoivat hänelle selkään ja pieksivät puilla paalikoilla hänet pahanpäiväiseksi.