Paimenet olivat karjaansa kaitsemassa ja koira heidän kanssansa. Repo kävi yhä koiran kanssa kisaamassa, mutta koira oli arka eikä tohtinut repoa purra kuoliaaksi. Tätä kaipasivat paimenet yhä, että koira ei tapa repoa. Siis pitivät tämän neuvon. He leikkasivat koiran hännästä palasen pois, ja niin läksivät lapset taaskin koiran kanssa karjaan. Sinä päivänä ei repo tullutkaan kisaamaan, missä lienee ollut muualla. Ehtoolla läksivät siis lapset kotiin, niin kysyivät vanhemmat: "Kävikö repo taaskin koiran kanssa kisaamassa?" — "Ei käynyt", vastasivat lapset. "Niinpä menkää huomenna jälleen sinne, kyllä se silloin tulee", sanoivat vanhemmat. Sen tekivätkin lapset, ja kohta tuleekin repo koiran luokse, josta alkavat juosta, kisailla keskenänsä. Viimein tarttuu repo koiraa hännän päähän kiinni, vaan se kun oli kipeä, kävi koira vihaiseksi ja puri revon kuoliaaksi. Niin hävisi siis repo.
HÄMÄHÄKKI JA MUURIAISET
Paimenet olivat muuriaispesän polttaneet, syystä että muuriainen oli kovasti purrut heitä. Tähän ei muuriainen tyytynyt, hän tuli vihaiseksi; vaan ei ollut hänellä niin paljon voimaa, että sen tautta olisi pieksänyt paimenet, että he hänen pesänsä polttivat. Sentähden meni hän vihoissaan Jumalan luokse ja kaipasi kiivaasti paimenten päähän, että he laitumella käydessään aina pudottelivat paljon leivänmuruja maahan; mutta pesän polttamisesta ei hän tahtonut Jumalalle virkkaa mitään siksi, että hän itse ensinnä oli purrut paimenia. Jumala sanoi: "Voipi kyllä olla niinkuin sanot, mutta sinulla ei ole vierasta miestä, joka sen todistaisi; mene ja tuo itsellesi todistaja." Muuriainen läksi nyt vierasta miestä hakemaan ja sanoi mennessään itseksensä: "Minun pitää hämähäkki hakeakseni, kyllä se mies tietää minun ja paimenten välillä todistaa oikeuden, sillä hän elää ikänsä noiden koirien kanssa karjamailla." Kohta tapasikin hämähäkin ja sanoi tälle: "Tule nyt, veljeni, minulle todistajaksi, sillä minä käyn paimenten kanssa käräjätä." Hämähäkki kysyi: "Mikäs riita teillä sitten on?" Muuriainen ei selittänyt riitaansa hämähäkille, mutta sanoi hänen kysymykseensä: "Sinun pitää tulla, et saa viivytellä, Jumala itse on siitä käskyn antanut." Tämän kuultuaan läksi hämähäkki todistajaksi. Kun siitä Jumalan luo tultiin, kysyi Jumala: "Oletkos nähnyt, että paimenet paljon leivänmuruja maahan pudottavat?" Hämähäkki vastasi: "Siihen ei ole paimenten syytä, niillä ei ole sopivaista kohtaa, missä kaikki pienetkin murut mahaansa söisivät, eikä pöytää, jolla leipäänsä murtaisivat." Jumala sanoi silloin: "Se on kyllä oikein, mitä sanot ja todistat; mutta sinä muuriainen, jäät valehtelijaksi, minkätähden sinä omaa lähimmäistäsi asiatta vihaat?" Samassa antoi hän muuriaiselle kepillä selkään ja viskasi hänet taivaasta maahan, niin että hän keskeltä puoleksi katkesi; mutta hämähäkin laski hän köydellä taivaasta maahan, siksi että hän todisti oikeuden. Tästä syystä on hämähäkillä tänäkin päivänä omat verkkonsa köysinä, että hän voipi sekä ylöspäin nousta että maahan laskeutua, mutta muuriainen on ijäti kahdesta kappaleesta niinkuin hän taivaasta maahan pudotessa oli jäänyt, keskeltä hoikka, pää ja perä paksut.
IV OSA
IHMEELLISET SEPÄT
Vapahtaja ja Pyhä Pietari kulkivat kerran yhtenä tätä maailmaa katsomassa, hevosella ajoivat; vaan kun oli talvinen aika ja tiet jäiset ja koleat, niin putosi hevosen jalasta kenkä. Sattui sitten paja olemaan tien varrella siinä, niin siihen poikettiin sepän luokse pudonnutta kenkää uudistuttamaan. Hevosensa kiinnittivät rekinensä pajan nurkkaan ja kävivät itse ovesta sisälle. Täällä seppä paraillaan takoi rautavannetta uuteen oluttynnyriin ja olikin työnsä toimessa niin uskollinen, että ei vierasten tuloa paljon huomannutkaan. Pyhä Pietari kysyi silloin, josko hän pajaa saisi lainaksi raiskaantunutta hevosenkenkää korjataksensa, taikka tahtoisiko seppä itse ottaa sitä uudistaaksensa. Tähän ei seppä vastannut sanaakaan, nosti vain vasaransa ilmaa kohden ja takoi takomistansa. Pyhä Pietari kysyi vielä toiste ja aina nöyremmillä sanoilla samaa asiata, mutta seppä ei ollut häntä kuulevinaankaan. Matkustavaiset rupesivat nyt pelkäämään sepän olevan kuuron eli hassun ja läksivät pajasta pois toivoen toisen pajan löytävänsä, jossa hevosenkengän saisivat parannetuksi. Kun siitä vähän matkaa olivat kulkeneet, tuli vanha pahanpäiväinen akkakäpä heidän vastaansa. Pyhä Pietari, jolla ohjat olivat kädessä, pidätti silloin hevostansa ja kysyi akalta: "Tietäisitkö sanoa, oliko tuo seppä, jonka luota tulemme, hurjapäinen, vai mikä häntä vaivaa, kun ei hän puheeseemme mitään vastannut?" — "Mitä muukalaisia te, miesparat, olette, kun ette tiedä ja tunne, että meidän uljas seppämme viisaudessaan kuurona ja mykkänä kohtelee kaikkia, jotka eivät tietämättömyydessään osaa häntä päämestariksi mainita. Palatkaa nyt pajaan takaisin ja puhutelkaa häntä siksi, niin kyllähän näette, eikö hänen käytöksensä kohta muutu teitä kohtaan ystävälliseksi."
Matkustavaiset käänsivätkin hevosensa heti ja ajoivat kiireimmittäin sepän luokse takaisin käskien vielä akankin seurata heitä sinne, että siellä muka kostaisivat häntä neuvon antamisesta. Pajalle päästyä astui Meidän Herramme ensiksi sisälle ja sanoi: "Ylimestari mainio! Lainaisitko pajaasi vähäksi aikaa meille?" Seppä kohta mulisti silmänsä kysyjään päin ja sanoi: "Toimittakaa vain, hyvät vieraat, työnne minun pajassani, kunnia kunnian antajalle ainakin." Sillä puheen jätti hän vasaran kädestänsä sekä heitti rautavanteensa nurkkaan ja jätti koko pajan vierasten valtaan lähtien itse pois koko paikasta.
Nyt tarttui Meidän Herramme pihtiin ja vasaroihin käsin. Vanha, kulunut hevosenkenkä pistettiin ahjoon, ja sysiä korjattiin ympärille. Pyhä Pietari polki paljetta, minkä jaksoi ja kerkesi, joten rauta kohta saatiinkin tulehtumaan, eikä aikaakaan, niin oli jo kenkä alasimelle otettava; mutta nyt tarvittiin hevosen jalasta mitta, isoksiko tuota uutta kenkää tehtäisiin. Kun ei nyt pajassa löytynyt pärettä eikä muutakaan puun lastua, josta olisi mitta tehtynä, meni Meidän Herramme pihalle, leikkasi veitsellään yhden jalan hevoselta poikki ja toi sen pajaan, että siitä kengän koko nähtäisiin. Otti sitten raudan ahjosta ja takoa nakutteli sitä vähän aikaa alasimella, niin tuossa oli jo kenkä valmis. Ei muuta kuin uusia nauloja taottiin vielä, ja hevosen jalkaan kiinnitettiin se uusi kenkä. Siitä vietiin jalka paikallensa sitten ja pantiin sovittelemalla hevosen alle. Tätä tehtäessä tuli Meidän Herramme havaitsemaan, että toisetkin kolme kenkää olivat huonoja ja putoamaisillaan, jonka vuoksi leikkasi kaikki ne kolme jalkaa hevoselta ja toimitti pajassa niihinkin uudet kengät niinkuin ensimmäiseen, jonka jälkeen sovitti taas hevosen jalat paikoillensa.
Sen työn tehtyään kävivät matkamiehet sepälle tarjoamaan maksua pajan lainasta, vaan tämä kun ei tahtonut mitään palkintoa, vaan sanoi: "Kissa kiitoksella elää, koira pään silittämisellä", jättivät he hänelle hyväiset ja istuivat rekeensä. Vierasten pois lähdettyä meni seppä vasta pajaansa. Hän oli syrjästä katsastanut, kuinka matkustajat uudella tavalla hevosen jalasta mittaa ottivat ja kengät kavioihin kiinnittivät. "Tuo taitohan olisi minullekin sopiva", tuumasi hän itsekseen, vaan ei muuta vielä ennättänyt, kun jo matkustajat palasivat pajaan takaisin. Vasta reessä istuessaan olivat muka muistaneet palkatta jääneen sen akan, joka heidät neuvoi sepän luokse takaisin. Toivat hänet siis myötänsä pajaan, josta vasta olivat lähteneet, palkitakseen häntä. Sepän nähden otti nyt Meidän Herramme suurimmat pihdit, mitkä pajasta löysi, joilla tavoitti akkaa niskasta kiinni ja pisti ahjoon keräten sysiä hyvästi ympärille, josta käski Pyhän Pietarin polkea paljetta. Tämä pani puhaltimen käymään, joten akka ahjossa kituen ja ähkäen kohta tulehtuikin, eikä aikaakaan, kun oli jo valmis taottavaksi. Pitkillä, vahvoilla pihdeillä otti silloin Meidän Herramme akan ahjosta ja laski alasimelle käskien Pyhän Pietarin ruveta takomaan. Pyhä Pietari nosti moukarinsa ja alkoi kaikin voiminsa sillä lyödä lynnähyttää, jota työtä ei kauan tarvinnut tehdäkään ennenkuin jo akka alkoi uudelleen luitansa liikahutella. Silloin otti Pyhä Pietari pienemmän vasaran, jolla taottavaansa siisti ja tarkemmin valmisteli. Nyt olisi vielä vettä vähän tarvittu. Pyhä Pietari etsi vesiastiaa pajasta, vaan kun ei löytänyt, otti tuon vanhan pärevasun, minkä pajan nurkasta löysi, sillä toi vettä kaivosta sitten ja valeli akkaa päästä varpaisiin asti. Tästä virkosi taottavansa täyteen eloon kohta, vaan ei ollutkaan enää vanha akka, mutta muodoltaan ja koko vartaloltaan ihana ja kaunis neito, joka monenkertaisesti kiittäen matkustajia hyppien keikkuen läksi pajasta maisiin matkoihinsa, eivätkä pitemmältä viipyneet matkustajatkaan siinä, mutta läksivät hekin tiehensä.
Yksikseen pajaan jäätyänsä alkoi seppä itsekseen tuumia: "No, kyllähän olivat noiden miesten teot kummallisia, vaan olenhan minäkin seppä, ja näinhän minä, miten he tekivät, mikäs siinä, etten voisi minä samanlaisessa työssä onnistua." Hänen näin itsekseen puhellessaan tulikin muuan mies hevosineen pajan ovelle ja pyysi seppää hevostansa kengittämään. Seppä kohta päätti uutta taitoansa näyttää ja kysyi mieheltä: "Uuteenko kenkään hevosesi pannaan, vai korjataanko vanhat?" — "Parasta uuteen panee", vastasi mies. Seppä silloin käski miehen pirttiinsä istumaan ja sitten vähän ajan päästä tulla uudesta kengitettyä hevostaan ottamaan. Mies meni niinkuin käsketty oli, ja seppä hyvän piilukirveen käteensä saatuaan sivalsi sillä hevoselta kaikki neljä jalkaa poikki, vei ne pajaan ja rupesi siitä uudesta raudoittamaan. Työ kävikin helposti kyllä, vaan kun raudoitettuja jalkoja rupesi paikoillensa asettamaan, siinä ei taitonsa auttanutkaan. Hän painoi, pusersi jalkoja ja vieläpä puhalsikin aina toisinansa, vaan nämä eivät laisinkaan tarttuneet hevosen ruumiiseen kiinni. Hevonen oli jo kuolemaisillaan ja heittikin viimein sepän käsissä henkensä. Nyt ei muu kuri auttanut enää, vaan täytyi hinta hevosesta maksaa miehelle. Tämä pisti sepältä saamansa rahat taskuunsa ja läksi matkaansa kiroten hevosensa menettämistä.