Seppä yksikseen pajaan jäätyään ei asiata sillensä jättänyt, vaan päätti uhallakin uuteen, vasta näkemäänsä sepän taitoon opetellaita, ja kun vanha äitipuolensa ikään sattui tulemaan pajaan häntä murkinalle kutsumaan, niin otti sen ja paiskasi ahjoon kooten sysiä peitteeksi hyvästi ja saattoi paljetta polkemalla ämmän tulehtumaan. Tämä ahjossa kitui ja kirisi, vaan seppä ei tuosta huolinut, polki vain paljettansa aina kiivaammin luullen sillä tavoin ihanankin neidon aikaansaavansa, vaan eipäs onnistunutkaan tämä työ sepälle. Akka ahjossa paloi tuhaksi, ja kun seppä palamatta jääneet luut viimeinkin keräsi, ei niistä tullut mitään, paha karsi vain täytti pajan. Tuosta kävi jo sepän mieli karvaaksi, ja tuskissaan läksi hän niitä matkustavaisia seppiä ajamaan takaa, jotka hänet näin pahasti pettivät. Saavuttikin heidät, ja kun siinä nyt itkusilmin puhui, päivitteli, kuinka kurjasti hänelle oli käynyt, alkoivat matkustajat sääliä häntä ja lupasivat palata hänen pajaansa katsomaan, olisiko tuolla jotakin tekemistä. Sinne kun tulivat, makasi hevosen raato kuolleena pajan ovella ja jalat poikki katkaistuina vieressä. Meidän Herramme ja Pyhä Pietari ottivat silloin kaksi jalkaa kumpikin ja rupesivat sovittelemaan niitä paikoillensa. Jalat tarttuivatkin kohta kiinni paraten terveiksi, ja kun siitä nyt hevosta vähän vain takapuoleen potkaistiin, se samassa kavahti seisoallensa ehompana entistänsä. Nyt mentiin pajaan, jossa seppä surumielin poimi ja keräsi viimeisetkin luusipaleet ahjosta sanoen: "Tuossa minäkin rupesin pyrkimään kunniasepäksi niinkuin tekin, hyvät vieraat, olette, vaan ei menestynytkään se työ minulta, haaskasin vain vanhan äitipuoleni, ettei ole minulla enää, kuka ruokanikaan valmistaisi ja yötilani tekisi; auttakaat, hyvät vieraat, minua, niin teille toimitan kunnollisen maksun."

Matkamiehet, joista seppärukan hätä ja suru kävi sääliksi, lupasivat tehdä, minkä suinkin taitaisivat, häntä auttaaksensa. Käskivät sitten sepän mennä kapalla vettä tuomaan, kokosivat sillä aikaa kaikki palaneesta akasta jälelle jääneet luusipaleet ja viskasivat ne ahjoon, josta sysiä keräsivät päälle; ja kun vähän aikaa paljetta olivat polkeneet, poimittiin ne luusipaleet aivan tulipunaisina rautakauhaan sieltä ja heitettiin vesikappaan jäähtymään. Vähän aikaa löyhysi kapasta savu, ja vesi särisi, vaan kun vesi asettui, läksi kapasta aika marakatti, joka ilosta kiljuen parkuen juoksi sepän syliin. Seppä tätä outoa ystävätä vähän oudosteli, vaan ei auttanut vierasteleminen, marakatti vain hyppäsi sepän kaulaan nuuskien hänen suutansa ja silmiänsä, vieläpä sysäsi pitkän kieliliuskansakin suustaan ja alkoi sepän poskia nuoleskella. Tuohon toveriinsa täytyi sepän viimeinkin tyytyä, ja tuntemattomat vieraat läksivät hänen pajastansa iäksi päiväksi matkoisa. — Sen verran sitä.

MIEHESTÄ, JOKA MAAT LENTI LINTUNA, VEDET UI KALANA

Vapahtaja ja Pyhä Pietari kerran kävelivät tietä myöten yksissä ja tulivat muutamaan taloon, jossa oli mies peltoa kyntämässä. He menivät kyntäjän luokse ja kysyivät, hänkö taloa isännöitsi. "On meitä kolmekin veljestä talon isännyydessä; minä heistä olen nuorin", vastasi mies. Siinä juoksi pellon alla joki sitten, jonka poikki matkamiesten oli päästävä, niin sanoo Vapahtaja: "Etkö, hyvä mies, läksisi meitä poikki joesta ehättämään?" — "Lähden, miksi en lähtisi?" vastasi kyntäjä ja saattoi matkamiehet joesta poikki. Veneestä maalle noustua kysyy Vapahtaja: "Pitääkö palkkaa äijän vaivoistasi?" — "Palkasta ei tarvitse puhua", sanoi veneen haltija, "ristikansan minä aina ilmaisesta yli saatan, palkkaa en ota milloinkaan." Pietari, joka tämän kuuli, sanoi Vapahtajalle: "Anna hänelle, Herraseni, jonkinlaista virkaa eli etua vähän hyvästä työstänsä." Vapahtaja silloin lahjoitti miehelle sen viran ja edun, että maat taisi lintuna lentää, vedet uida kalana, jonka jälkeen tovereineen erosi hänestä.

Tulipa tuosta jonkin ajan päästä sotamiehen otanto, ja siitäkin kyntömiehen talosta otettiin nuorin veli ja vietiin kuninkaan sotaväkeen. Kun sitten kuningas sotajoukkoineen toista kuningasta vasten sotaan läksi, häneltä kiireessä oli miekka kotiin unohtunut, jota ei keksinytkään ennenkuin vihollisen maahan tultua. Tätä harmissaan sekä vähän häpeissäänkin sanoi hän sotamiehille: "Kuka mies siihen ja siihen aikaan kerkiäisi unohtuneen miekkani käydä kodista, sille tyttäreni antaisin palkoista." Nuori sotaväkeen otettu mies astui tämän kuultuaan kuninkaan eteen kohta ja sanoi: "Kun, armollinen kuningas, tyttäresi antanet, minä unohtuneen miekkasi toimitan määräaikaan tänne." Kuningas vahvisti lupauksensa, sanoi: "Johan sen kerran kuulit; kuninkaasi sanaa tulee uskoaksesi."

Mies läksi nyt matkalleen, ja hätäkös olikaan lähtiessä, kun näet maat lensi lintuna, vedet ui kalana. Ei aikaakaan, niin joutui jo kuninkaan linnalle, siellä lintuna istuutui ikkunalle ja alkoi laulaa viserrellä kauniilla äänellä. Kuninkaan tytär, joka tämän kuuli ja josta lintu oli ylen kaunis ja ihmeellinen, aukaisi ikkunan, josta lintu samassa pujahti miehenä huoneeseen. Kuninkaan tytär katsoi kuin kummaa ikkunasta tulijata ja kysyi, mikä hänellä oli asiana. "Minä läksin kuninkaan miekkaa käymään", sanoi mies, "ja siitä luvattiin teidät minulle naiseksi; onko teillä sormusta semmoista minulle merkiksi antaa?" Kuninkaan tytär mieltyi sotamieheen, se kun näytti pulskalta ja urhoolliselta, otti sormuksen sormestaan ja antoi miekanhakijalle. Tämä taittoi nyt kahtia sormuksen, josta kumpikin piti puolen, merkiksi, ettei kuninkaan tytär ottaisi ketään muita miehekseen kuin sen, jonka sormuksen puolisko toiseen hänen tallellansa olevaan puoliskoon kävisi. Siitä jätti mies tyttärelle hyväiset sitten, ja kun miekan kera matkalle läksi, hän taas maat lintuna lenti, vedet ui kalana, joten joutuikin kahta tuntia ennen liittoaikaa takaisin sinne, jossa kuningas sotajoukkoineen majaili, mutta oli matkastaan niin väsynyt, ettei heti mennyt kuninkaan puheelle, vaan rupesi vähäiseen metsään leirin kylkeen maata. Keksipä hänet siinä toinen sotamies, joka sattui vahtina olemaan, leikkasi makaajalta pään poikki, otti häneltä miekan ja vei sen kuninkaalle, sanoi: "Täss'on, armollinen kuningas, miekkanne, jota niin suuresti kaipasitte." Kuningas hyvillä mielin siitä, kun nyt hyvän miekkansa sai, jolla jo monta vihollisen päätä oli maahan silponut, kiitti tuojaa sanoen: "Kunhan sota loppuu ja kotiin pääsemme, niin pidämme sinulle ja tyttärelleni häät, ja hyvät pidämmekin, kun pitämään rupeamme."

Kesti jonkin aikaa sotaa sitten, niin jo voitti kuningas toiselta kuninkaalta linnan ja kulki väkineen päivineen omaan valtakuntaansa takaisin, josta alkoi tyttärelleen valmistaa häitä. Tämä kun tulevaisen miehensä nähdä sai, sanoi hänelle: "Onko teillä mitään merkkiä siitä, että olen teidän morsiamenne?" — "Eihän minulla mitä merkkiä tarvitse olla, kun teidät kerran on minulle luvattu", vastasi sulhanen toimessaan. "Pysy minusta erilläsi, en minä sinulle naiseksi mene, kun ei sinulla mitä merkkiä liene; liiton merkki minun oikealla sulhasellani on." Näin puhui kuninkaan tytär tiukkaan eikä sanonut lähtevänsä kirkkoon vihille ennenkuin se sormus tuotaisiin, jonka hän sulhaselleen oli antanut. No, siihen tulee nyt kenraalin poikaa, pajarin poikaa, kauppiaan poikaa ja minkä mitäkin herraa kuninkaan linnaan, ja kaikki antavat sormuksensa kuninkaan tyttären koeteltaviksi, vaan niistä ei yksikään hänen sormeensa sovellu.

Kulkevat sillä aikaa Vapahtaja ja Pyhä Pietari taaskin tietä myöten, siinä seudussa matkustavat, jossa kuningas oli sotaa käynyt, niin Pyhä Pietari tiepuolessa miehen raadon keksii ja sanoo Vapahtajalle: "Täällähän se onkin, pää poikki tien vieressä viruu se mies, kulle me vähän etua hyvästä työstänsä annoimme; suo, armas Herraseni, hänelle vielä henki ja entinen etukeinonsa, hän kun aikanaan meitä auttoi." — "No, pese hänet verestä puhtaaksi", sanoi Vapahtaja Pietarille. Pietari teki niinkuin oli käsketty, josta Vapahtaja pani pään sijallensa, ja mies tuli terveeksi sanoen eloon herätessään ja päivää, taivasta katsellen: "Ohoh, kylläpä viikon makasin!" — "Viikomman olisit vielä, miesparka, maannut", sanoi Pyhä Pietari, "kun emme olisi me sinua löytäneet; siellä jo kuninkaan linnassa häitä pidetään morsiamellesi; mene, joudu sinne, vielä kerkiät vihkiäiset estämään." Mies kun tämän kuuli, ei kaukaa viivytellyt, maat lenti lintuna, vedet ui kalana ja tuli kuninkaan linnalle, jossa kohta asettui kuninkaan tyttären ikkunalle. Tämä, joka tuossa paikassa laulun tunsi, avasi ikkunan ja laski linnun miehenä huoneeseen kysyen heti: "Vieläkö on sormuksen puoli teillä tähdellä?" — "Viel' on tähdellä", sanoi mies, ja kun siitä sormuksen ratokset pantiin vastakkain, ne kävivät yhteen ihan karvallensa. Meni silloin kuninkaan tytär taattonsa luokse ja sanoi: "Täällä on nyt minulla sulhanen, sen kera tahdon minä kirkkoon vihille mennä." Kuningas kun tämän kuuli, tuli itse tyttärensä huoneeseen, jossa näki miehen ja hänen kädessään tyttärensä sormuksen puoliskon. "No, missä sinä niin viikon matkallasi viivyit?" kysyi hän ihmeissään mieheltä. Tämä haastoi nyt kaikki, mitä oli tapahtunut ja miten Vapahtaja ja Pyhä Pietari olivat häntä auttaneet. Kun kuningas tämän kuuli ja päälliseksi näki, että sormuksen ratokset yhteen kävivät, pani hän sen oikean miekantuojan tyttärensä kanssa vihille, vaan toiselle petolliselle sotamiehelle toimitti hän hyvän selkäsaunan ja siirti hänet iäksi päiväksi koko valtakunnasta pois. — Sen pituinen se.

YÖSIJAN KOSTAMINEN

Kulkivat Pyhä Pietari ja Vapahtaja yhdessä kerran ja tulivat myöhään iltasella muutamaan kylään, johon mielivät pysähtyä yöksi. Olipa siinä kylässä kaksi taloa, toinen uhkea ja uljas, toinen köyhä ja huonomainen. Köyhää taloa eivät matkamiehet huolineetkaan mennä vaivaamaan, vaan päättivät rikkaassa talossa käydä yösijaa kysymässä. Niin tehtiinkin, ja taloon tultua kolkutettiin ovelle, joka jo oli salpa päällä, vaikk'eivät ihmiset vielä kuitenkaan maanneet. Hyvään aikaan ei tuvasta vastattu mitään, mutta viimeinkin äännähti sieltä talon emäntä ja kysyi: "Kuka yöllä ihmisten ovia pieksää?" Matkamiehet sanoivat asiansa ja pyysivät emännän hyvyydestä yösijaa aamuksi. "Yösija hakekaat itsellenne mistä tahdotte", tiuskaisi emäntä, "en nyt enää rupea itseäni vaivaamaan teitä sisälle laskeakseni; pois vain ovelta, taikka minä hallini laitan teitä tervehtämään." Matkamiesten täytyi tyytyä tähän. He läksivät ovelta pois niinkuin oli käsketty ja päättivät mennä toiseen, köyhään taloon, kuulustamaan, olivatko siellä vielä ihmiset valveella. Kun siitä taloon tulivat, siellä ei salpaa ovella ollutkaan, ihmiset olivat valveella kaikki, tervehtivät vieraita hyväntahtoisesti ja käskivät heitä istumaan, josta toimittivat matkamiehille ruoan ja yösijan tekivät. Vieraat matkastaan väsyksissä söivät iltasen halukkaasti, kiittivät isäntäväkeä ja rupesivat maata.