Aamulla matkaan lähdettäessä tarjottelivat yötä olleet vieraat emännälle maksua, vaan tämä ei huolinut rahasta, sanoi, ettei niin vähästä sopinut maksua ottaa, matkustavaiset kyllä aina itsekin tarvitsivat rahansa. Vieraat eivät silloin muuta tainneet, vaan laittausivat matkalle. Sanoihan kuitenkin Vapahtaja emännälle: "Koska ette meiltä vaivoistanne rahoja ottaneetkaan, täytyy teidän kuitenkin siunauksemme ottaa ensimmäiseen työhönne ja tyytyä siihen, mitä se siunaus teille tuottaa." Emäntä ei tähän taitanut virkkaa mitään, toivotti vain matkamiehille onnea ja jätti heille hyväiset. Heidän talosta lähdettyään muisteli hän vasta omia töitänsä ja meni aamupuhteella aittaan eilen lopetettua palttinakangastaan mittaamaan. Tämä kun sattui olemaan ensimmäinen työnsä, vierasten siunaus kävikin siihen. Emäntä mittaa, mittaa, minkä kerkiää, mutta kangasta kesti kestämistään, eikä mittaamasta päässyt ennenkuin kolmen päivän päästä, ja siitä sai hän kangasta niin paljon kuin perhekunnassa koko hänen elinaikanansa tarvittiin. Tästä ihastuen meni hän naapuriinkin kehumaan, minkälaisia vieraita hänellä oli ollut ja mitä hyvää ne hänelle olivat tuottaneet. Toisen talon emäntä tästä tiedon saatuansa alkoi eilistä ynseyttään katua ja päätti toiste nöyremmin vastaanottaa eilen yöksi pyrkineitä vieraita, jos vasta vielä jolloin tulisivat hänen taloonsa.
Kului sitten aikoja, ja köyhä talo vahvistui ja edistyi aina enemmän, mutta rikas talo ei tahtonut niin hyvästi menestyä kuin ennen, vaikka asukkaat kyllä sielläkin toimeen tulivat. Asiain tällä kannalla ollen tulivat nämä samat matkustajat taas kylään ja menivät ensin rikkaaseen taloon niinkuin viimeinkin. Emäntä ei heitä nyt oven ulkopuolelle jättänyt, vaan oli vieraita kohtaan varsin makeamielinen, tarjosi heille ruokaa, mitä talossa parasta oli, ja yösijan niin uhkean kuin suinkin taisi. Vieraat pitivät hyvänään, mitä annettiin, ja aamulla talosta lähtiessään tarjosivat emännälle maksua siellä olostansa, mutta emäntä ei maksusta tahtonut kuullakaan, vaan pani vielä matkaan lähteville evästä ja muuta kaikenlaista mukaan. Näin paljoa eivät matkamiehet tahtoneet vastaanottaa jotakin sijaan antamatta, jonka tähden sanoivat: "Kiitämme teitä paljon, vaan emme voi jättää hyvyyttänne tykkönään kostamatta; sattukoon siis kolmipäiväinen siunauksemme ensimmäiseen työhönne, jota tänä päivänä alotatte." Sillä puheen läksivät vieraat tiehensä, ja emäntä kohta tarttui rahakukkaroonsa, jonka jo illalla oli valmiiksi pöydälle pannut, nyt vain siitä rahoja lappaaksensa, ja aikoi jo siitä äärettömiä summia ruveta lukemaan, vaan rahanhimon ja ahneuden vimmassa ei hän huomannutkaan, mitä hän kiireissään teki, mutta läksi ensin nurkasta niistinliinaansa ottamaan ja niisti sillä nenänsä. Tuossapa tulikin nyt olemaan se työ, johon yövierasten siunaus sattui. Emäntä joutui nenäänsä oikein työksensä niistämään, niisti sitä, niisti ennättämistään, vaan ei niistämisestä kuitenkaan tahtonut loppua tulla. Aina kolme päivää kesti tätä nenän niistämistä, ja vasta kun sen ajan kuluttua emäntä tukalasta työstään pääsi, meni hän kiroten siunaten tuskissansa pöydältä rahakukkaronsa korjaamaan. — Sen verran sitä.
VAPAHTAJA JA PYHÄ PIETARI RIIHESSÄ
Vapahtaja ja Pyhä Pietari ennen muinoin maata kulkivat, maata kiersivät yhtenä, ihmisten eloa ja oloa nähdäksensä. Näillä matkoillaan joutuivat kerran iltasella muutamaan taloon yösijaa etsimään. Tuota ei isäntä heiltä kieltänytkään, vaan toimitti heille ruoan sekä vuoteen niinkuin vieraille ainakin. Sattuipa sitten talonväellä riihen puiminen aamusta varhain olemaan työnä, ja kun paljon viljaa oli parsilla, mutta puimamiehiä vähän, päätti isäntä käskeä yövieraatkin riiheen omalle väelleen avuksi. Pani siis renkinsä tätä käskyänsä viemään heille, mutta vierailla, jotka eilisestä matkanteosta vielä olivat väsyksissä, ei ollutkaan halua näin aikaiseen työhön ruveta, he vain venyivät, viruivat vuoteellansa pitämättä isännän käskystä mitään lukua. Isäntä silloin lähetti oman tyttärensä käskemään heitä työhön, vaan nämä eivät tästäkään isännän käskystä pitäneet tuon enempätä. Siitä tuskastui isäntä ja läksi itse yövieraitaan hakemaan puimatyöhön ottaen vielä hyvän kepinkin kouraansa sillä paremmin houkutellakseen heitä kuulemaan hänen käskyänsä. Tupaan tultua hyppäsikin vierasten vuoteen eteen kohta ja uhkasi heitä kepillänsä, elleivät riiheen menisi. Vieraat silloin nousivat makuukseltaan ja lupasivat kohtakin riiheen joutua, koska siellä työväestä oli semmoinen tarvis. Näin puhellen pukivatkin vanhat matkavaatteet päällensä ja seurasivat isäntää riiheen. Siellä eivät sinne tultuaan kuitenkaan sallineet muun väen olla, vaan käskivät nyt heidän vuorostaan mennä makaamaan, isännän vain antoivat ovensuussa seisoa ja heidän työtänsä katsella. Ottivat sitten muurin takaa, mistä löysivät, päreitä ja sytyttivät niistä pienen tulen pesän eteen lattialle. Siitä sytyttivät sitten pitkiin päreisiin tulen ja nostivat niitä parsia kohden, toinen toisaalta, toinen toisaalta päin. Tämäpäs tuotti kumman tapauksen. Valkean liekki päreistä lensi siteiden välillä, erotti viljasta kaikki jyvät ja pudotti lattialle, oljet vain jäivät kuivina ja tyhjinä parsille. Isäntä ovelta katsoessaan tätä arveli: "No tuohan on soma, uusi ja varsin mukava elonpuimisen keino, sitä minunkin pitää koetella, kun nyt uudestaan saan riiheni ahdetuksi!" Meni sitten ja toimitti vierailleen hyvän aterian, ja kun matkalle läksivät, niin jätti heille ystävälliset hyväiset ja kiitti, ylisteli heitä sievästä ja sukkelasta riihen puinnasta.
Vieraiden talosta lähdettyä oli tämä uusi puimakeino isännän mielessä yhä, ja hän ei rauhaa ei lepoa saanut ennenkuin itse pääsi sitä koettamaan. Kolmantena aamuna olikin jo kaksi vahvaa riihtä taas eloilla ahdettu, ja isäntä läksi hyvillä mielin uutta, vasta oppimaansa puimisen tapaa koettamaan. Viritti pesän eteen päreistä pienoisen tulen ja sytytti siitä toisia pitempiä päreitä, joita nosti ja kohotteli parsia kohden niinkuin oli nähnyt vieraidenkin tekevän. Tuota työtään ei kuitenkaan saanut kauan huviksensa tehdä, sillä tuli syttyi olkiin heti, ja koko vilja rupesi palamaan. Tästä huomasi jo äijä tuhmin tehneensä ja läksi riihestä ulos sulkien oven jäljestänsä koettaakseen henkipakahtumisella saada tulen sammumaan; vaan ei auttanut tämäkään kuri. Riihen katosta alkoi jo nousta tuli, ja pesän eteen viritetty päretuli oli jo lattian altakin sytyttänyt riihen toisaalta päin, joten koko riihirakennus kohta oli ilmitulessa. Isäntä ei saanut muuta kuin matkan päässä vainiolla seisoa ja omin silmin katsella sytytetyn riihensä palamista. Tuossa vasta alkoi hän surkeasti päivitellä ja ylpeyttänsä vieraita kohtaan katua. — Sen verran sitä.
VASTAHAKOINEN AKKA
Talonpoika otti vaimon itsellensä, mutta tämä puuttui olemaan niin vastahakoinen, että teki kaikki, mitä miehensä kielsi, vaan mitä hän käski, sitä hän ei tehnyt. Olivatpa sitten joulunpyhät tulemassa, ja mies, joka oli hyvänsävyinen ja kaikkea riitaisuutta vihaavainen, vaan kuitenkin juhlan aikana mielellään olisi elänyt vähän pulskemmin kuin tavallisesti, mietti mielessään, mitä neuvoa hän pitäisi saadakseen joulua pitää vähän jalommin niin ruoan kuin juomankin puolesta. Viimein luulikin jo keinon keksineensä ja sanoi emännälleen: "On nyt joulujuhlakin tulemassa, vaan elä huoli kuitenkaan vehnäsiä pyhiksi tehdä, kovin kävisi se meidän vähille varoillemme kalliiksi." Emäntä tuskin miehensä puheen kuulikaan, niin vastasi jo sukkelaan: "Teenpä vehnäsiä suottakin."
Mies on toimessaan olevinaan ja sanoo siihen: "No, joshan vehnäsiä teetkin, ei pidä piirakoita tehdäksesi."
Emäntä kohta vastustelee tätä miehensä varoitusta ja sanoo: "Teenpä suottakin."
"No, jos piirakoita teetkin", sanoi mies, "ei pidä viinaa hankkiaksesi."