Oluen teko.

Osmotar Oluen Seppä,
Kapo [taikka Kaveh] kaljojen tekiä.
Kuu kiviä kuumettihin,
Kesä vettä keitettihin,
Salo puita poltettihin,
Salo puita, saari maita,
Pienetkö soan tuleksi,
Suuret paimenen paloksi.
Pantihin olutta talvi:
Sai oluen panneheksi;
Vaan ei saanut hapanneeksi.
Osmotar Oluen Seppä
Otti puikon lattialta,
Liikku sillan liitoksella
Laaho keski laattialla,
Hiero kahta kämmentänsä,
Hykersi molompiansa
Molompihin reisihinsä,
Hiero valkian oravan;
Noin se neuvo poikoansa
Oravaistansa opetti:
"Oravainen lintuiseni,
Orpolapseni omani!
Juokse tuonne kunne käsken,
Joki poikki, toinen pitkin,
Kolmas on vähän vitahan.
Nouse puuhun pienosehen
Taiten tarha-latvasehen,
Joss' ei kokko kopraseisi,
Eikä iskis ilman lintu,
Käpy pure käyessäsi,
Kanna kaksi kynnessäsi,
Ne kanna Kavon kätehen,
Tuoppa olalle Osmottaren."
Osmotar oluehensa
Kapo pisti kaljahansa;
Vaan ei ota olu hapata,
Eikä nouse nuorten juoma,
Ylene kavesten kalja,
Nassakassa tammisessa,
Tapin vaskisen takana.
Osmotar Oluen Seppä
Otti puikon laattialta,
Liikku sillan liitoksella,
Laaho keski laattialla,
Hiero kahta kämmentänsä,
Hykersi molompiansa
Molompihin reisihinsä;
Hiero nää-än kulta-rinnan.
Niin se neuvo näätäänsä,
Orpolastansa opetti:
"Näätäseni lintuiseni!
Mene tuonne kunne käsken,
Mäki pokki, toinen pitkin,
Kolmas on vähän vitahan,
Pohjon peltojen perille,
Kontion kivi-kololle,
Metsän karhun kartanolle,
Jossa tammat tappelevat,
Orihit tasan panoovi.
Koprin kuonoa kokoa,
Käsin vaahtea valuta,
Ne kanna Kavon kätehen,
Tuo olalle Osmottaren,
Näätäseni lintuiseni!" —
Pian juoksi, matkat joutu,
Väleä välit samosi,
Mäen poikki, toisen pitkin,
Kolmannen vähän vitahan,
Kopran kuonoa kokosi,
Käsin vaahtea valutti;
Ne kanto Kavon kätehen,
Toi olalle Osmattaren:
Osmotar pani oluehensa
Kapo pisti kaljahansa.
Siit' otti olut hapata,
Siitä nousi nuorten juoma,
Yleni kavetten kalja,
Nassakassa tammisessa,
Tapin vaskisen takana.
Niin sano olut punanen:
"Kuin et laita laulajata,
Potkin poikki vanteheni,
Ulos pohjani porotan".
"Lohi on tuotu laulajaksi
Muu kala murehtiaksi".
"Ei oo lohessa laulajata
Kalassa karehtiata,
Laulettu lohi itekkin".
Rikkohon reki runolta,
Jalas taittu laulajalta,
Kivisellä kirkkotiellä,
Potisella portahalla,
Ahin aijan kääntymessä
Veitikän veräjän suussa.
— — — — — — — —
Itse kaunis Kauko Mieli
Läksi Tuonelta oroa,
Manalalta vääntiötä.
Niin hän huutaa hujahutti
Tuossa Tuonelan joessa,
Manalan ala-majassa:
"Tuo venettä Tuonen Tyttö
Lapsi kalman karpasoa!"
Tuonen Tyttö se toruupi
Lapsi kalman kalkuttaapi:
"Venet täältä tuotanehen
Kuin syy sanottanehen;
Mikä sun Manallen tuotti,
Ilman tauin tappamata,
Muun surman murentamata?"
"Rauta mun Manallen tuotti".
Tuonen Tyttö se toruupi
Lapsi kalman kalkuttaapi:
"Jo tunnen valehtelian
Ymmärtelen kielastajan;
Jos rauta Manallen toisi
Veri vaattehes valuisi
Hurmehin hurahteleisi.
Mikä sun Manallen tuotti,
Ilman tauin tappamata,
Muun surman murentamata?"
"Tuli mun Manallen tuotti".
Tuonen Tyttö se toruupi,
Lapsi kalman kalkuttaapi:
"Kuin tuli Manallen toisi,
Tuli vaattehes valuisi,
Valkia valahteleisi;
Tuosta tunnen valehtelian,
Ymmärtelen kielastajan;
Mikä sun Manallen saatto?"
"Läksin Tuonelta oroa
Manalalta vääntiötä".
Tuonen Tyttö se toruupi
Lapsi kalman kalkuttaapi:
"Mikä sie lienet miehiänsä,
Ja kuka urohiansa,
Kuin ei sua koirat kuullu,
eikä haukkujat havannu,
Tulit nurkasta tupahan,
Sait sisälle salvamoista".
"Empä tänne tullutkana
Tavoittani, tiiottani,
Mahittani, muistittani,
Tuntemattomain tulille,
Taiottomain tanterille,
Eikä mua koira kuullu
Eikä haukkujat havannu".
Tuonen Tyttö se toruupi
Lapsi kalman kalkuttaapi:
"Ompa meillä poika koissa
Rauta-langan kehriätä
Vaski-verkkojen kutoja
Tuohon Tuonelan jokehen,
Manalan alus-majahan".
Vieras varsin vastojaapi:
"Kyllä mä siihen mutkan muistan,
Mutkan muistan, keinon keksin,
Matona matelen verkot,
Kuljen kyinä kärmehinä,
Tuossa Tuonelan joessa."
Meni Päivilän pitohin
Hyvän joukon juominkihin.
— — — — — — — —
Osmotar Oluen Seppä,
Kapo kaljojen tekiä,
Nuin se neuvo näätäänsä
Orpolastansa opetti:
"Kutsu kurjat, kutsu köyhät,
Sokiat venehin soua,
Rammat ratsahin ajele,
Älä kutsu Kauko-mieltä,
Se on kaunis Kauko-mieli".
"Mistäs tunnen Kauko-mielen?"
"Kauko-niemen kainalossa,
Veitikkä on nenässä niemen,
Kauko-mielen silmä karsas
Veitikän nenä nykärä".
Hän oli pellon kyntämässä,
Kuuli kutsut kulkovaksi,
Ratsut jouten juoksevaksi.
Nousi maasta ratsahille,
Kohta lähtein kotia
Luokse entisen emonsa
Tykö valto-vanhempansa.
Sano sinne saatuonsa,
Sano ensinnä emollen:
"Oi Emoni, vaimo vanha!
Tuo minulle sota-sopani
Varsin vaino-vaatteheni,
Lähen Päivilän pitohin
Hyvän joukon juominkihin".
Emo kielti, vaimo käski,
Epäsi kavehta kaksi
Kielti kolme Luonnotarta.
"Ellös lähe poikuoni,
Monet on kummat matkoillasi,
Monet tielläsi imehet."
"Mikä on kumma ensimmäinen?"
"Se on kumma ensimmäinen,
Lauletaan sinua siellä
Omahasi miekkahasi,
Terähän tekemähäsi".
Otti miekkansa omansa,
Perin peltohon sysäsi,
Ite käntyvi käessä
Niin kuin kuiva haavan lehti
Elikkä kesi oravan.
"Ei ole siinä miehen surma
Eikä kuolema urohon;
Oi Emoni, vaimo vanha!
Tuo minulle soti-sopani,
Varsin vaino-vaatteheni,
Menen Päivilän pitoihin
Hyvän joukon juominkihin".
Emo kielti, vaimo käski,
Epäsi kavehta kaksi,
Kielti kolme Luonnotarta.
"Mikä on kumma, toinen kumma?"
"Suur on kääry käärmehiä,
Ylös kielin kietsahuvat,
Pään varalla Kauko-mielen".
"Vasta kynnin kyisen pellon,
Vakuolin maan matoset,
Käärmehiä käännyttelin,
Kyyn syötin, maon valjastin,
Karhun rautoihin rakensin,
Satuloihin saan matoa,
Kytkin kyytä kymmen kunnan;
Ei ole siinä miehen surma,
Eikä kuolema urohon.
Tuo minulle soti-sopani,
Kanna vaino-vaatteheni!"
Emo kielti, vaimo käski,
Epäsi kavehta kaksi,
Kielti kolme Luonnotarta:
"Monet on kummat matkoillasi,
Monet tielläsi imehet".
"Mikä on kumma kolmas kumma?"
"Se on kumma kolmas kumma:
Tuloo joki tulinen,
Joessa tulinen koski,
Koskessa on tulinen luoto,
Luoossa tulinen koivu,
Koivussa tulinen kokko,
Yöt se hammasta hivoovi
Kynsiänsä kitkuttavi
Pään varalla Kauko-mielen".
Siitä kaunis Kauko-mieli
Sanan virkko, noin vakasi:
"Kyllä mä siihen keinon keksin,
Keinon keksin, mutkan muistan;
Laulan leppäsen venehen,
Laulan leppäsen urohon
Veneheseen leppäsehen
Sivutseni kulkemahan,
Roitsi vaeltamahan,
Sillä sen rovin vaellan;
Oi Emoni, vaimo vanha,
Tuo minulle soti-sopani,
Varsin vaino-vaatteheni!
Lähen Päivilän pitohin
Hyvän joukon juominkihin".
"Ellös lähkö poikuoni
Viell' on kumma, neljäs kumma,
Sat' on seivästä mäellä,
Joka seiväs päätä täynnä,
Yksi seiväs päättä jääny,
Pään varalla Kauko-mielen".
Sano kaunis Kauko-mieli:
"Kyllä mä siihen mutkan muistan,
Mutkan muistan, keinon keksin;
Otan kourat kuollehelta
Pään mäkäsen määnneheltä
Senki seipähän varalle;
Oi Emoni, vaimo vanha,
Tuo minulle soti-sopani,
Varsin vaino-vaatteheni!
Lähen Päivilän pitohin
Hyvän joukon juominkihin".
Emo kielti, vaimo käski,
Epäsi kavehta kaksi,
Kielti kolme Luonnotarta:
"Poikuoni nuorempani!
Jos sä jouut juominkihin,
Risti rahvaan remuhun,
Juo puoli pikaria,
Anna toisen toinen puoli,
Pahemman parempi puoli,
Niin sinusta mies tuloo,
Miesten seuroin sekoon,
Miehisehen joukkiohon,
Urohoisehen väkehen".
Niin he varsin varottelit
Oven suussa, alla orren,
Kintaan kirvottimilla,
Hatun harvon heikkimillä;
Toki läksi, ei totellu,
Nousi maasta ratsahille,
Meni Päivilän pitohin
Hyvän joukon juominkihin.
Sano siellä saatuonsa:
"Jok' on täällä syömät syöty?"
"Syöty syömät, juotu juomat,
Pikarit pinohin pantu,
Tuopit roukkohon rovittu".
"Mintäpä tämä minulle
Omistani ohristani,
Kylvämistäni jyvistä?
Muut ne kanto kauhasilla
Muut ne tiiskinä tiputti,
Minä määrillä mäkäsin,
Minä kannon kaksin määrin
Omiani Ohriani
Kylvämöitäni jyviä.
Tuoppa tuopilla olutta
Kanna kaksi-korvasella!"
Siitä päälle Päivän poika
Tuopi tuopilla olutta,
Hiiva on alla, vaahti päällä,
Keskellä olut punanen,
Maot reunalla mateloo,
Käärmehet kähäjelöö.
Siitä kaunis Kauko-mieli
Otti ongen huotrastansa
Väkä-rauvan väskystänsä.
"Rikka maahan, ruoka suuhun!"
Joi olosen onneksehen,
Me'en mustan mieleksehen.
Sano siitä juotuansa:
"Tuopin tuoja Tuonelalle,
Kannun kantaja Manallen!
Katselkaamme kalpojamme,
Mitelkäämme miekkojamme!
Kumman kalpo kaunihimpi,
Kumman miekka miehusampi,
Sepä eellä iskemähän".
Sano päältä Päivän poika:
"Minun miekkani parempi,
minun kalpo kaunihimpi".
Sano kaunis Kauko-mieli:
"Läkkäämme ulos pihallen!
Pessyt penkit hierelemme,
Laattiat verin pesemme;
Pihall' on veri parempi,
Kakaroill' on kaunihimpi;
Mitellähän miekkojamme,
Katellahan kalpojamme,
Kui' on sull' parempi miekka
Sinä eellä iskemähän".
Iski päältä Päivän poika,
Ei lipannut lihoakaan,
Ottanut Orvas-kettäkään.

[Kesi taikka iho. Tämä paikka veisattiin näin:
ottanut Oravas Kettuakaan —

Iski kaunis Kauko-mieli,
Vei kuin naatin naurihista,
Evän kaikesta kalasta.
— Nousi maasta ratsahalle,
Kohta lähtöö kotihin
Luokse entisen Emonsa.
Sano sinne saatuonsa
Emollensa ensimmäksi:
"Säästä säkkihin evästä,
Pane jauhot palttinahan,
Vuole voita vakkasehen,
lähen töitäni pakohon,
Pillojani piilomahan;
Tapon miehen kuin urohon,
Omani setäni pojan,
Paremmaisen ihteäni".
Emo neuvo poikuonsa,
Varsin lastansa varotti:
"Mene tuonne piilomahan,
nouse koivusen orollen
Petäjäksi kankahalle".
"Tuho sielläkin tuloovi,
Pappilan pahat kasakat
Usein oronen koivu
Pino-puiksi pilkutahan,
Usein kataja-kangas
Hakatahan halme-maaksi.
Tuho sielläin tuloovi".
Emo neuvo poikuonsa,
Varsin lastansa varotti:
"Mene tuonne piilomahan
Maksahan meri-matehen,
Pyrstöhön lohi punasen".
"Tuho sielläin tuloovi.
Siell' on lieto Lemmingäinen,
se on ongella olia,
Käväksellä aina käviä,
Nenässä utusen niemen,
Päässä saaren terhellisen".
"Mene tuonne piilomahan
Kontion kivi-kololle,
Metsän karhun kartanolle".
"Tuho sielläin tuloovi,
Mies nuori Noventolainen
Kirvestänsä kitkuttaapi
Pään varalla Kauko-mielen".
Siitä kaunis Kauno-mieli
Läksi töitänsä pakohon,
Pillojansa piilomahan;
Vesti vuorella venettä,
Kalliolla kalkutteli,
Viien värkkinän muruista
Kuuen tainan taittumista.
Sa'an makasi neitosia
Yhtenä kesässä yönä,
Syky syyssä valkiana.
Läksi töitänsä pakohon,
Pillojansa piilomahan,
Pani purjeen puun nenähän.
Siinä itkit saaren neiot
Kuin ei purje-puut näkynyt,
Ei he itkit purje-puuta,
Itkit purje-puun alaista
Rauta-hangon haltiata.

Väinämöisen kosiominen.

Tuulikki Tapion neiti,
Hoikka Honkelan miniä,
Sala-kaarron kaunis Vaimo
Istu ilman vempeleellä,
Taivon kaarella kajotti.
Sano vanha Väinämöinen:
"Tuletkos minulle Neiti!"
Neiti taiten vastajaapi:
"Sitte sun mieheksi sanosin,
Urohoksi arvelisin,
Jossas jouhen halkaseisit,
Veittellä kärettömällä,
Ilman tutkamettomalla,
Munan solmuhun vetäsit
Solmun tuntumattomaksi".
Vaka vanha Väinämöinen
Halki jouhen halkaseepi
Veittellä kärettömällä
Ilman tutkamettomalla,
Munan solmuhun vetäävi,
Solmun tuntumattomaksi.
Sano vanha Väinämöinen:
"Tuletkos minullen Neiti!"
Neiti taiten vastojaapi:
"Emmon sulle ennen tullo,
Ennen kuin venosen veistät
Kehrä-varteni muruista,
Kalpimeni kappaleista,
Kirvon käymätä kivehen
Kasan kalkahuttamata".
Vaka vanha Väinämöinen
Veitsi vuorella venettä,
Kalkutteli kalliolla:
Ei kirves kivehen koske,
Eikä kalka kalliohon.
Viimen liuskahti lihaan,
Varpahaseen Väinämöisen,
Polvehen pyhän Urohon.
Veri tulvana tuleepi,
Hurme juokseepi jokena.
Ei ollu sitä mätästä,
Eikä vuorta korkiata,
Jok' ei tullu tulvillehen
Varpahasta Väinämöisen,
Polvesta pyhän Urohon.
Vaka vanha Väinämöinen
Rekehensä reutoaksen,
Vierretäksen korjahansa,
Ajo tuonne toitualle,
Tuonne kylmähän kylähän,
Yli kynnyksen kysyyvi:
"Lieneekö talossa taassa,
Tämän tulvan tukkiata,
Salpoa tämän satehen?"
Lausu lapsi laattialta,
Paarna pieni pankon päästä:
"Ei ole talossa taassa,
Tämän tulvan tukkiata,
Sortajata suoni-kosken;
Mene toisehen talohon!"
Vaka vanha Väinämöinen
Ajo toisehen talohon,
Yli kynnyksen kysyyvi:
"Lieneekö talossa taassa,
Tämän tulvan tukkiata,
Salpoa tämän satehen?"
Lausu Äiä pöyän päästä
Paarta laulo, pää jätisi:
"Sulettun' on suuremmatkin,
Jalommatkin jaksettunna,
Joet suista, salmet päistä,
Selät niemien nenistä,
Kannakset kapeimmista".

Väinämöinen ja Joukamoinen.

Tuo oli vanha Väinämöinen,
Tuo oli nuori Joukamoinen,
Ajoit tiellä vastatuksen,
Rahis rahkeeseen takeltu,
Vemmel puuttu vempeleeseen;
Vesi tippu vempeleestä,
Rasva rahkehen nenästä.
Tuo oli vanha Väinämöinen
Hän tuo sanoiksi virtti:
"Kump' ollon tiiolta enämpi,
Sepä tiellä seisuohon,
Kump' ollon tiiolta vähempi,
Se tieltä pois poiketkohon".
Tuo oli nuori Joukamoinen,
Hän tuon sanoiksi virtti:
"Tiiän minä'in vähäsen,
Muistan muukaman ajankin,
Puut pitkät Pisan mäellä,
Hongat Hornan kalliolla".
Väinämöinen:
"Ei ole siinä miehen muisto,
Eikä partasuun urohon".
Joukamoinen:
"Muistan muukaman ajan,
Kuin maita säettihin,
Muistan kolkot kuokittuna
Kala hauat kaivettuna
Ilman pielet pistettynä
Taivoset tähytettynä".
Väinämöinen:
"Kumpanen tiiolta enämpi,
Se tiellä seisuohon
Kumpanen tiiolta vähempi,
Sepä tieltä välttyöhön.
Tiiän minäkin vähäsen,
Omat on kolkot kuokkimani,
Kala-hauvat kaivamani,
Ilman pielet pistämäni,
Taivoni tähyttämäni.
Oi sie nuori Joukamoinen
Mitäs annat lunnahiksi?"
Joukamoinen:
"Annan ainoan orihin,
Juosten juomahan menöövi,
Juosten juomasta tuloovi,
Lampi sill' on lautasilla,
Vesi selvä selkä-luolla,
Vesi pilviä vetää,
Syö se heinät hetteistä".
Väinämöinen:
"Kusen koira! Oriiseesi,
Ompa kahta kaunihimpi,
Kolmea koreampikin.
Mitä annat lunnahiksi?"
Joukamoinen:
"Annan kultia kypärän
Hopeita huovan täyven".
Väinämöinen:
"Kusen koira! Kultiisi.
Mitäs annat lunnahiksi?
Laulan suohon suoni-vöistä,
Niittyhyn nisän lihoista,
Kainalosta kankahaseen.
Jopa tuskiksi tuloovi,
Läylemmäksi lankioovi".
Joukamoinen:
"Oi sinä vanha Väinämöinen
Pyörrätäs pyhät sanasi!
Annan ainoan sisaren,
Lainaan emosen lapsen,
Hiki puolen istujalle,
Suojaksi sopeen kululle".
Tuo oli vanha Väinämöinen
Pyörtipä pyhät sanansa.
Antopa ainoan sisaren,
Lainasi emosen lapsen,
Hiki puolen istujalla,
Suojaksi sopeen kululla.
Läksi itkein kotihin,
Emo pääty, on pihalla.
Hän tuon sanoiksi virtti:
"Mitä itket poikuoni?"
"Oi emoni kantajani
Ompa syitä itkiäkkin:
Annon ainoan sisaren,
Lainasin emosen lapsen".
Emo kahta kämmentähän,
Hyrehtivi molempia,
"Tuota ootin tuon ikäni,
Puhki polveni halasi,
Vävykseni Väinämöistä,
Su'ukseni suurta miestä,
Laulajata langokseni".

Mailman alku Munasta.

Lappalainen kyyttö-silmä
Piti viikkosta vihoa
Päälle vanhan Väinämöisen,
Katso illan, katso aamun
Tulovaksi Väinämöistä,
Saahaksi Uventolaista;
Otti nuolen oikeimman,
Valihti parahan varren,
Jännitti tulisen jousen
Hiuksilla Hiien immin,
Pääskyn pienillä sulilla,
Varvusten vivustimilla;
Ampu alta sinisen hirven,
Alta vanhan Väinämöisen.
Siitä vanha Väinämöinen
Käänti kämmenen merehen,
Sortu sormin laineheseen,
Siitä kulki kuusi vuotta,
Seiso seittemän keseä
Selvällä meren selällä,
Ullapalla aukiolla,
Kulki kuusissa hakona,
Petäjäissä pölkyn päänä;
Seisotti meren selällä.
Sotkonen ilman lintu
Etti pesänsä sioa,
Hiero heinästä peseä,
Kulon päästä kutkutteli,
Niin muni munia kolme,
Hierelöövi, hauteloovi;
Siitä vanha Väinämöinen
Luuli polvensa palavan,
Jäsenensä lämpiävän:
Liikautti polviansa,
Munat vierey vetehen,
Munat vierey muruksi,
Munan alanen puoli
Yliseksi taivoseksi,
Niin muita munan muruja
Tähiksi taivahalle,
Mie on munassa valkiata,
Se päiväksi paistamahan,
Mie on munasen ruskiata,
Se kuuksi kuumottamaan.