Väinämöinen tekee venettä.
Se on vanha Väinämöinen,
Teki tiiolla venettä,
Laati purtta laulamalla.
Uupu kolmea sanoa
Päähän laian päästessänsä,
Peri-laijan liitoksessa,
Kokkien kohentimilla,
Panemilla parras-puien.
Läksi saamaan sanoja
Otetuit' on ongermoita.
"Tuoll' olis sata sanoa
Tuhat virren tutkelmusta
Kesä-petran kielen alla,
Suussa valkian oravan;
Tapan juonen jouhtenia,
Pellon peuroja levitän,
Oravia suuren orren".
Ei saanut sanoakaan,
Eipä puoltakaan sanoa.
"Tuoll' olis sata sanoa,
Tuhat virren tutkelmusta,
Suussa Antero Vipuisen,
Jok' on viikon maassa maannut
Kauvon lehossa levännyt;
Paju-pehku parran päällä,
Haapa suuri hartioilla
Kulmilla oravi-kuusi;
Sinn' on paljon mentävätä,
Hempi heiluteltavata,
Neki on matkoja pahoja.
Yks on juoni juostakseni
Naisten neulojen neniä,
Toinen juoni juostakseni
Miesten miekkojen teriä".
Siitä vanha Väinämöinen
Pani paitansa pajaksi,
Pikku sormensa piheksi
Vasaraksi kyynärpäänsä,
Tako miesten tarpehia
Vyölis koukkuja kohenti,
Tako rautaset talukset,
Laitto rautasen korennon,
Pani päälle mellon rauvan,
Teki sämehen teräkset.
Siitä vanha Väinämöinen
Juoksi juonen ensimmäisen
Naisten neulojen neniä,
Juoksi toisen'in juonen
Miesten miekkojen teriä.
Torkahti toisen jalansa,
Vaapahti vasemmoisensa,
Suuhun Antero Vipuisen.
Siitä vanha Väinämöinen
Syöksi rautasen korennon
Suuhun Antero Vipuisen.
Siitä Antero Vipuinen
Puri päältä mellon rauvan,
Ei tiennyt terästä purra
Eikä syyä rauan syäntä.
Sano Antero Vipuinen:
"Mikä lienet miehiänsä,
Ja kuka urohiansa?
Jo oon syönyt sa'an miestä,
Tuhonnut tuhan urosta,
En ole syönyt taan näöstä,
Syet suuhuni tuloovi,
Kekälehet kielelleni.
Lähe konna koukuistani,
Maan käviä matkastani!"
Sano vanha Väinämöinen:
"Hyvä tääll' on ollakseni,
Maksat ruuaksi pätöö,
Rasvat käypi särpimeksi,
Saan siitä sata sanoa,
Tuhat virren tutkelmusta,
Suusta Antero Vipuisen".
Laulo unervon vesille,
Umpi-putken lainehillen;
Laulo toisen laita-puolen
Suka-kättä sulhasia,
Suka-kättä pii-pivoo;
Laulo toisen laita-puolen
Tina-päitä neitosia,
Tina-päitä vaski-vöitä.
Laski päivän suo-vesiä,
Toisen päivän maa-vesiä,
Kolmannen meri-vesiä,
Puuttu pursi laulajalta
Takahtu venet runolta.
Sano vanha Väinämöinen:
"Kivelläkö vaan havolla,
Vaiko hauin hartioilla,
Veen koiran koukku-luilla?"
Siitä vanha Väinämöinen
Nosti miekkansa veneestä
Pisti hauin hartiohon
Veen koiran koukku-luihin,
Vetipä venosehensa,
Tallu, tallu pohjaansa.
Kanteleen Synty.
Itki ennen puinen pursi
Venet vaivanen valitti.
Kysy vanha Väinämöinen:
"Mitäs itket puinen pursi
Venet vaivanen valitat?
Itkekkös sä puisuuttasi
Hankavuuttasi haluat?"
"Sitä itken puinen pursi,
Venet vaivanen valitan:
Muut purret sotia käyvät
Tappeluita tallustavat,
Saavat täytensä rahoja
Perä-puunsa penninkiä;
Minä lahon lastullani
Venyn veistämäisilläni,
Pahimmatkin maan matoset
Alla kaarteni asuvat,
Ilkeimmät ilman linnut
Pesän pielessä pitävät,
Parras puuhun paskantavat".
Vaka vanha Väinämöinen
Lykkäsi venon vesille,
Satalaian lainehille,
Lato toisen laita-puolen
Suka-päitä sulhasia,
Kannus-jalkoja jaloja,
Lato toisen laita-puolen
Vaski-vöitä neitosia.
Itek' istuuvi perähän,
Pani vanhat soutamahan,
Vanhat sousit, päät vapisit,
Ei ilo ilolle tullu,
Soutu sou'ullen tajunnu.
Pani nuoret soutamahan,
Nuoret sousit, sormet notkut,
Airon pyyryt pyynnä vingut,
Terät teirinä kukersit,
Hangat hanhina pajahit,
Nokka jouhtena jolusi,
Perä kraakku kaarnehina.
Nyt ilo ilolle kävi,
Soutu sou'ullen tajusi.
Laski päivän maa-vesiä,
Toisen päivän suo-vesiä,
Kolmannen koti-vesiä.
Jo päivänä kolmantena
Laski hauvin hartioille
Veen koiran koukku-luille;
Pursi puuttuvi lujahan.
Vaka vanha Väinämöinen
Arveleevi aivossahan:
"Kivelläkö vain havolla,
Vaiko hauin hartioilla,
Veen koiran koukku-luilla?"
Vetäävi veneheensä,
Purston pohjahan puotti.
Katseleevi, käänteleevi,
Minkäs tuosta seppä saisi,
Minkäs taitava takosi,
Mies naatti naputtelisi?
Teki harpun hauin luista,
Kantelon kalan evästä,
Veen koiran koukku-luista.
Pani kielet kanteleeseen
Hiuksista Hiien immin,
Jouhista uvet orihin;
Pani naulat kanteleeseen
Orahasta Tuonen otran,
Tuonen hauvin hampahista.
Soitit nuoret, soitit vanhat,
Soitit nainehet urohot,
Soitit miehet naimattomat,
Ei ilo ilolle tullu,
Soitto soitolle tajunnu:
Sano vanha Väinämöinen:
"Ilo tänne tuotakohon,
Kantelo kannettakohon
Miehen tehnehen käsille,
Sormille sovittelian".
Ite istui soittamahan,
Soiti ruotosta rojua,
Kalan luista kanteletta
Käsin pienin, hoikin sormin,
Peukalo ylös keveni.
Itkit nuoret, itkit vanhat,
Itkit nainehet urohot,
Itkit miehet naimattomat.
Itensäki Väinämöisen
Veet vyöryit silmistähän
Reheillen rinnoillehen,
Rinnoiltahan polvillehen,
Kaseammat karpaloita
Pyyliämmät pyyn munia,
Läpi viien villa-vaipan,
Sarka-kauhtanan kaheksan.
Ei ollut sitä metässä
Jalan neljän juoksevata,
Kahen siiven suihkavata,
Jok' ei tullut kuulemahan,
Väinämöisen soitellessa,
Tehessä Isän iloa;
Karhukin aialle kavahti,
Itekkin Metsän Emäntä
Rinnoin aialle ajaksin,
Veräjällen vieretäksen.
Ei sitä meressä ollut
Evän kuuen kulkevata,
Jok' ei tullut kuulemahan;
Itekin veen Emäntä
Rinnoin aallollen ajaksin,
Veäksen vesi-kivelle,
Vaivoaksen vahtallehen.
Toinen runo samasta asiasta alkaa tällä tavalla:
Ite vanha Väinämöinen
Oli ettivä hevosta,
Päätä puitti katselova
Suvikunnan suittet vyöllä
Varsan valjahat olalla.
Laski maahan marhaminnan,
Hietahan helut hevoisen;
Löysi purren itkemästä
Venehen valittamasta
Mitäs itket puinen pursi,
Venet hankava halajat? ja niin eespäin.
Kärmehen Synty.
Maa isäsi, maa emosi,
Maa on valta vanhempasi,
Multa sinä, multa minä,
Maata yhteistä elämme.
Mato musta maan alainen,
Toukka Tuonen karvallinen!
Tiiämpä sinun sukusi,
Vaan en konna karvojasi;
Lehen on karva, lemmen karva,
Taivaan sinervä karva,
Karva on kaikkein kavetten.
Mato musta maan alainen,
Toukka Tuonen karvallinen,
Raippa raunion alainen,
Pinon pitkän vierehinen
Aarret aitain alainen!
Läpi olet mätästen meniä,
Puun juurten pujottelia,
Läpi lukkuin meniä,
Läpi loiran longattaja,
Laho kannon kaivelia.
Kuka sun kulosta nosti,
Herätteli heinikosta?
Isäsikö vain emäsi,
Vaiko vanhin veikkojasi,
Vai nuorin sisariasi?
Kuinsä lienet purstoin purrut
Tahi hampain hakannut,
Sima suustasi suloa,
Mesi heitä kielestäsi,
Juo viinana vihasi,
Olunna omat pahansi,
Mennä mieli karvahaksi,
Turvu tuivu tuskihisi,
Paisu pakko päivihisi,
Ennen kuin emollen sanon,
Virkon valta-vanhemmalle;
Enempi emolla työtä,
Vaiva suuri vanhemmalla,
Kuin poika pahon teköövi
Lapsi ankarin asuuvi.
Mist' on pää pahalle pantu?
Pahan hengen paulan päästä.
Mist' on silmät siunailtu?
Silmä on simpukan kivestä.
Mistä hampaat haettu?
Orahasta Tuonen otran,
Kieli Lemmon keihäästä. —
Jauho-Runo.
Jos olla joet olunna,
Joki-vieret vehna-maina!
Saisit orjatkin olutta,
palkollisetkin panosta,
Vierettä kiven vetäjät.
Niin mä laulan liitettelen,
Kuin veitonen vierettelen,
Suusta kuin sulan kynästä,
Päästä päivän kakkarasta;
Laulan pielekset pihoille,
Tammet keski tantereille,
Tammellen tasaset oksat,
Joka oksallen omenan
Omenalle kulta-pyörän,
Kulta-pyörälle käköisen,
Kuin käki kukahteloopi,
Kulta suusta kumpuaapi,
Vaski parralle valuupi,
Kultaisehen kuppisehen,
Vaskisehen vakkaisehen…
Kivi suuri, orja pieni,
Jauhaja vähä väkinen.