Kalevan Poika.
Se kalkki Kalevan poika,
Kuin ensin emästä synty,
Viiellä vesi kivellä,
Heti kohta kolmi-öissä,
Katkasi kapalo-vyönsä.
Nähtiin hyvä tulevan,
Keksittihin kelpoavan,
Myytihinpä vierahalle,
Karjalahan kaupittihin,
Sepolle Köyrötyiselle.
Pantihin lasta katsomahan,
Katsoi lasta, kaivoi silmät,
Syötti lasta, söi itekki,
Lapsen tauilla tapatti,
Kätkyen tulella poltti.
Kysyi työtä iltaisella
Isännältä iltaiseksi,
Emännältä aamuiseksi.
Työn orjan nimittäköhön,
Nimi työlle pantakohon.
Pantiin aian panentohon.
Jopa aitoa paneepi,
Kohastahan kokka-hongat
Aiaksi asetteloovi,
Kokonansa korpi-kuuset
Seipähiksi pistelöövi.
Sitten vyötti maan maoilla
Sikaliskoilla siteli.
Sitte seppo Köyrötyinen
Käypi itse katsomassa,
Aitoa Kalevan pojan,
Sollu-kullan sortamata;
Näkipä päitä liikkuvia,
Raivoja ratisevia,
Aiassa Kalevan pojan,
Sollu-kullan sortamassa.
Työtä illalla kysyyvi,
Isännältä iltaiseksi,
Emänneltä aamuiseksi.
Pantiin karjan paimeneksi.
Seppo Köyrötyn emäntä
Kiven leipoi leipähäänsä,
Paaen painoi kakkuhunsa,
Alle kaurasen asetti,
Päälle vehnaisen venytti;
Pani paimenen povehen;
"Ällös tätä ennen syökö,
Karjan tullessa kotihin".
Veti veitsensä kivehen,
Karahutti kalliohon.
"Millä maksan piian pilkan,
Piian pilkan, naisen naurun,
Pahan vaimon palkan maksan?
Kule päivä kuusikolle,
Viere vehna-viivikölle
Katkia kataikolle".
Syötti karjan kontioille,
Ajoi kontiot kotia,
Karjan kirjoi kartanolle,
Teki luikun lehmän luista,
Härän sarvista helinän;
Tuolla soittain tuleevi
Kulleroiten kankahilla.
Sano Köyrötyn emäntä:
"Ole kiitetty Jumala!
Torvi soipi, karja saapi;
Mistä orja torven saanut,
Rautio tasaisen pillin?
Puhki korvani puhuuvi,
Läpi pääni läylentäävi".
Ajoi kontiot kotihin,
Karhut kirjoi kartanolle,
Käski muorin kytkemähän:
"Mene lehmät kytkemähän,
Raavahat rakentamahan".
"Paimen ennen lehmät kytki,
Paimen raavahat rakensi".
Pani karhut kahlehisin,
Suet rautoihin rakensi;
Neuvoleevi karhujahan,
Susillehen suin puheli:
"Repäse emännän reisi".
Tarttui karhu kantapäähän,
Repäisi emännän reien.
Sillä kosti piian pilkan,
Naisen naurun paransi,
Pahan vaimon palkan makso.
Nykyisempiä Runoja ja Lauluja.
Armolliselle Keisarille Hänen kulkeissansa Brahen kaupungin läpitse.
Terve tultuas tuvillemm'
Isä! isosta kylästä,
Alexander armahimme!
Suuri Ruhtinas suloinen!
Katsomahan kaunihita
Avaroita armo-töitäs,
Joillas autoit avuttoman
Kansan Brahen kaupungisa:
Autioita asumahan
Poroin päällä ponnistahan.
Sulle Alku avullemme,
Ilon, onnen Ohjojalle.
Lähestyisä lähemmäksi
Tullessa tänne tuvillemm'
Muisto-patsahan panemme
Korotamme kunnia-portin;
Eipä puista pulskioista
Eikä kivist' kiiltävistä.
Syvyydesä sydämmemme
Alexander armahamme!
Muisto-kirjan kiinnitämme,
jost' ei ilmossa ikänä
Lapset lakkaa lausumasta,
Tulevaiset tutkimasta
Avaruutta armos suurta
Viisauttas verratointa,
Joillas kansat kaikenlaiset,
Poikaisetkin Pohjan maalla
Saatit kivaast' kiittämähän
Ylimmäisest' ylistähän
Rakkaudest' rakastamaan
Kuuliaisest' kumartamaan.
G. Borg.
* * *
Riemu-laulut runoisissa,
Veisatut silloin välehen,
Koska runot kuuluisimmat,
Suomen-laulut suloisimmat
Varsin hyvin vastatuksi
Oppineilta otetuiksi
Tulit tuolla Turkusessa
Kuuluisassa kaupungissa
Muiten kielten kumppaliksi.
Suomen kieli kankiaksi
Kyllä kuuluuvi kovaksi;
Vaan on sitä vakaisempi,
Synkiämpi, suloisempi,
Paljon sitä painavampi,
Täynnä tarkkoja sanoja,
Täynnä toimea tosinkin
Solmi-sanohin sujuva.
Tässä kielessä kovassa
Löydät lelly-lähteitä,
Jotka juoksevat joiksi,
Leviävät lammikoiksi,
Jotka janon jähdyttävät,
Kielen saavat sukkelaksi,
Kaikenlaisiin kelpaavaksi:
Jossas tahdot toimellissa,
Paljon parvessa puhua
Taivahasta tulisesta
Eli maasta matalasta,
Taikka tähtein talosta,
Niin on kieli kelvollinen.
Eli jossas joutasitkin
Leikki-sanoja sanella,
Ilo-puheita puhua,
Joutavia jaaritella;
Eli jossas ehdostasi
Ylöspidät ystäväsi
Jumalasta jutellakses;
Taikka että taipunetta
Mainitsemaan maallisia,
Kyll' on kieli kelvollinen,
Tuommosihin toimellinen,
Varsin luonnosta vakava.