Nouse Neitonen norolta,
Vuotehelta hyisen pojan,
Jäisen lapsen lappiasta,
Veä viittasi vilusta,
Hamehensi hallan alta,
Heitä polville potovan,
Katovalle katteheksi,
Ettei poikasi palaisi,
Katovaisi kannettunsi,
Jonka on huntu huutehisa,
Iholiivi iljanteesa,
Paijan kaulus kalkkarasa.
Tuli kääri kertohisi,
Valkia ripasimisi,
Pukevihin puhtaisihin,
Valkeisiin vaattehisi
Nosta hyytä, nosta jäätä,
Nosta virrasta vilua,
Paikoille palanehille,
Vion tuiki tullehille.
Siell' on viljalta vilua,
Taäll' on vaivalta varia.
Mehiläinen ilman lintu,
Lennä tuonne, kunne käsken,
Yli kuun, alati päivän,
Otavain olkapäitti,
Lennä Luojan kellarihin,
Kamarihin kaikkivallan,
Pistä siipesi simahan,
Kasta kaapunsi metehen,
Hyrähytä höyhenensi,
Tuo simaa siivessäsi,
Kanna mettä kaavussasi,
Paikolle palanehille,
Tulen tuiki polttamille.
Anna Herra henkiäsi,
Suutasi sula Jumala;
Puhelen sulasta suusta.
Herran hengestä hyvästä.
Lämpimästä läihyttelen,
Vaikutan valantehestä.
Sinä ite Isä Jumala,
Tekkös vielä terveheksi,
Päivälle imanteheksi,
Kahen puolen kaunihiksi,
Vieriltä viattomaksi,
Keskiä kivuttomaksi,
Päältä nuurumattomaksi,
Alta aivan terveheksi.
Tuolla saunat lämpiävät,
Tuvat uuet tupruavat,
Ylisillä Jumalilla,
Alasilla maan Emoilla,
Tänne löylyt lyötäköhön,
Veet viskaheltakohon,
Tämän haavan hauteheksi,
Vammoille valanteheksi,
Kipeille voiteheksi,
Vioille paranteheksi.
Väinämöisen toimituksia.
Itse vanha Väinämöinen,
Teki tiiolla venettä,
Laati purtta laulamalla.
Uupu kolmea sanoa,
Parras puuta pannessahan,
Perä-kaarta liiteissä,
Kokkien kohentimillä.
Läksi Tuonelta oroa,
Manalalta vääntiötä;
Sitte huuti heijahutti:
"Tuos venettä Tuonen tytti,
Lauttoa Manalan lapsi!"
Tuonen tyttö se toruupi,
Kalmarimmet kalkuttaapi:
"Menet täältä tuotanehen,
Kuin syy sanottanehen.
Mikä sun Manalle saatto.
Ilman tauin tappamata,
Muun surman murentamata?"
"Vesi mun Manallen saatto."
"Tuosta tunnen Väinämöisen,
Tuon vanhan valehtelian;
Vesi vaatteistas valuisi,
Hurmehin hyvät sopasi."
"Jo vainen valehtelinkin."
Huhuoli heijahutti:
"Tuos venettä Tuonen tytti,
Lauttoa Manalan lapsi!"
Tuonen tyttö se toruuvi,
Kalman lapset kalkuttaapi:
"Mi siun Manallen saatto,
Ilman tauin tappamata,
Muun surman murentamata?"
"Tuli mun Manallen saatto,
Tuosta tunnen Väinämöisen,
Tuon vanhan valehtelian.
Tuli vaattehes valusi,
Hurmehin hyvät sopasi."
"Jo vainen valehtelinkin;
Täytyypä tosin sanoa,
Tein tiiolla venettä,
Uupu kolmea sanoa,
Parras puuta pannessani,
Perä kaartia liitteessäni.
Läksin Tuonelta oroa,
Manalalta vääntiötä."
Tuonen tyttö se toruupi,
Kalmarimmet kalkuttaapi:
"Paljon tänn' on tullehia,
Vähän täältä läksihiä."
Meni mustana merehen,
Kärmehenä kartanohon:
Et sieltä sanoa saanut.
Kivenä merehen vieri,
Sarana sarajahassa,
Saan tappo taimenia,
Tuhan emon alovehia:
Ei sieltä sanoa saanut.
Sano vanha Väinämöinen:
"Viikon on vironi maannut,[1]
Kauvon on kalkkini kaonnu,
Otsas on oravi kuuset,
Pääll' on kuuset kukka latvat,
Jalois' on jalot petäjät".
Kumo kuuset juuriltansa,
Pengo pehmiät petäjät.
Sai sieltä sanoja kaksi,
Kolmannenkin liiaitenkin,
Saipa purren valmihiksi,
Työntipä purren vesille,
Sata-laijan lainehillen,
Itse istui perähän,
Kokan kultasen nojahan,
Melan vaskisen varahan.
[1] Nimittäin Antero Vipunen, josta manitsee Runo Väinämöisen Veneen teosta ensimmäisesä osasa.
Kalman Sanat.
Mene tuonne kunne käsken,
Uppunehen utimehen,
Vaipunehen vaipan alle,
Miehen kuollehen kotihin,
Katonehen karsinahan;
Siell'on luuta luitunutta,
Pää kasua kaatunutta,
Syyä miehen nälkähisen,
Haukata halun alaisen,
Tuonne ma sinun manoan
Meren Rutjan partahalle, j.n.e.
Tämän Runon loppu-sanat ovat samat kuin Ähkyn Sanoilla, jotka ovat toisesa osasa.