Ummen ja lapsen Saajasen sanat.
Revi nyt ilma reppanoiksi,
Auvo taivas akkunoiksi,
Repäse emännän reisi,
Kotihisi mentyäsi;
Ota kiiskistä kinoa,
Matehista nuljakkata,
Purstosta lohen punasen
Aukase lihaiset salvat,
Lukut luiset loukahuta.
Kanteleen Synty.
(Toisin.)
Itse vanha Väinämöinen,
Läksi hevosen hakohon,
Kulo-Harjan kuuntelelohon,
Kuuli Neijen itkemässä,
Tuonne kengäta kepitti,
Ilman hamsi hattaratta.
"Mitä itket uusi pursi,
Venet hankanen halajat?"
"Sitä itken uusi pursi,
Venet hankanen halajan:
Muut purret sotia käyvät,
Minä lahon lastuillani,
Venyn vessamuksillani;
Ilkiämmät ilman linnut
Päälläni pesän pitävät,
Karkeimmat maan matoset,
Minun allani asuvat."
Työntipä venon vesille.
Sata-laijan lainehille,
Itse istui perään,
Kokan kultasen nojaan,
Melan vaskisen varaan.
Lauloa hyrehtilöövi,
Laulo laijan neitosia,
Tina-päitä neitosia,
Toisen laijan sulhasia,
Suka-päitä sulhasia.
Pani vanhat soutamahan,
Vanhat souvit, päät vapisit.
Pani nuoret soutamahan,
Nuoret souvit, airot notkut,
Nenä joiku joutsenena,
Airon pyyryt pyynnä vingut,
Tellot tetrinä kukerti,
Perä kraakku kaarnehina.
Souti päivän suovesiä,
Toisen päivän maa-vesiä,
Kolmannen koti-vesiä.
Puuttu venet puutoksehen,
Kivelläkö vaan havolla,
Vaiko hauvin hartiolla,
Veen koiran koukku-luilla.
Tuo oli vanha Väinämöinen,
Veti veitsen huotrastahan,
Vasemmalta puoleltahan.
Veti vettä veitsellähän,
Pää kaheksi palaksi,
Terä mullaksi mureni.
Mi ollon vanhin sulhaloista,
Tuota halki pahkomahan.
Saajan on kädet sulimmat,
Pyytäjän on puhtahimmat.
Laski Luotolan merelle,
Lohen luita sieltä otti,
Lohen luita, hauvin päitä,
Suuren hauvin hampahia;
Laitti soiton sorsan luisen.
Kalanluisen kantelehen.
Pani vanhat soittamahan,
Vanhat soitti, päät vapisit.
Pani nuoret soittamahan,
Nuoret soitit, naulat notkut,
Ei ilo ilolle tullu,
Eikä soitto soitannolle,
Eikä laulu laulanolle.
Ilo tuonne vietyöhön,
Kantelo kannettakohon
Miehen tehnehen käsille,
Sormille sovittelian.
Soitteleepi Väinämöinen
Käsin pienin, hoikin sormin,
Peukalo ylös keveni:
Itkit nuoret, itkit vanhat,
Itensäki Väinämöisen,
Veet vyöryit silmistähän,
Kaseammat karpaloita,
Pyyliämmät pyyn munia,
Häriämmät härjän päitä,
Reheille rinnoillehen,
Rinnoiltahan polvillehen.
Ei sitä metässä ollut,
Jalan neljän juoksevata,
Kahen siiven siuhkamata,
Jok' ei tullut kuulemahan,
Tehessä Isän iloa;
Itekkin metän emäntä,
Lepän lengolle levitti;
Ei sitä veessä ollut,
Evän kuuen kulkevata,
Jok' ei tullut kuulemahan;
Itsekkin veen emäntä,
Vetihin vesi-kivellen,
Tukkiahan tuuheloovi,
Hansiahan iharjeloovi.
Rukous, jolla Tapio (metän haltia) kutsuttiin.
Metsän eukko, kaunis karva,
Tuo itse metsän Tapio,
Pinneys Tapion poika,
Älä piä, älä pinnei!
Sinun on Ristus ristinnynnä,
Kaikkivalta kastanunna
Keskelle metsän kehoa:
Tule kuin tuli punainen
Viery kuin vesi kesäinen,
Keskelle kulta renkaiseni,
Avoimeen apajaiseeni.
Nykyisempiä Lauluja.
Orja-väestä.
[Henrikki Väänänen veisannut vuonna 1796.]