Ylpeys painaa yhtä paljon kuin kaikki kärsimykset yhteensä. Se kätkee ne, tai jos se paljastaa ne, ylvästelee se niiden tuntemisesta. Se pitää meitä vallassaan niin luonnonomaisesti keskellä kärsimyksiämme ja erehdyksiämme, että me ilomielin kadotamme yksin elämämmekin, jotta siitä puhuttaisiin.
V.
Turhamaisuus on niin syvälle juurtunut ihmisen sydämeen, että sotamies, kuormarenki, laivankokki ja tavarankantajakin kerskuvat ja tahtovat saada ihailua osakseen. Ja ajattelijat tahtovat samaa. Ne, jotka sepittävät kirjoituksia kunnianhimoa vastaan, tahtovat niittää kunniaa siitä, että ovat kirjoittaneet erinomaisesti; ne, jotka sen lukevat, tahtovat saada kunnian siitä, että ovat sen lukeneet; minä, joka kirjoitan tämän, tunnen ehkä samaa mielitekoa, samoin kuin ehkä ne, jotka tämän lukevat.
VI.
Ihminen on niin itseluuloinen, että hän tahtoo olla koko maailman tuntema, vieläpä niiden ihmisten, jotka aloittavat elämänsä silloin, kun häntä ei enää ole olemassa; ja hän on niin turhamainen, että viiden tai kuuden häntä ympäröivän henkilön kunnioitus ilahduttaa ja tyydyttää häntä.
VII.
Uteliaisuus ei ole mitään muuta kuin turhamaisuutta. Useimmiten tahdotaan tietää asioita vain siksi, että voitaisiin niistä puhua, ihmiset eivät varmaankaan matkustaisi maita ja meriä saadakseen vain itse iloa näkemästään, ilman toivoa, että voivat siitä joskus kertoa toisille.
VIII.
Ei kukaan etsi kunnianosoituksia kaupungeista, joiden kautta matkustaa, mutta heti kun on pakotettu oleskelemaan niissä jonkun aikaa, tulee jo suuri huoli. Kuinka pitkä aika tarvitaan siihen? Aika, joka vastaa turhamaisuutemme ja kehnoutemme pysyväisyyttä.