Pojat, jotka ovat varmat päivällisestään ja yhtä haluttomia kuin vapaaherrat panemaan rikkaa ristiin valmistaakseen sen itselleen, ovat esimerkkinä huolettomuudesta, joka on ihmisluonnon terve ilmaus. Poika on vierashuoneessa samassa asemassa kuin katsomo teatterissa — riippumaton ja vastuunalaisuudesta vapaa, katselee nurkastaan ohikulkevia ihmisiä ja tapauksia, arvostelee ja tuomitsee nopeasti ja lyhyesti, kuten poikien on tapana, kutakin ansionsa mukaan hyväksi, pahaksi, jännittäväksi, typeräksi, kaunopuheiseksi tai ikäväksi. He eivät koskaan huolehdi seurauksista eivätkä eduista; he antavat riippumattoman ja väärentämättömän tuomion. Te voitte imarrella häntä; hän ei taivu imartelemaan teitä. Mutta aikaihminen on ikäänkuin lyöty oman tietoisen harkintansa kahleisiin. Niin pian kuin hän kerran on huomiota herättäen suorittanut tai puhunut jotakin, on hän sidottu satojen ihmisten tunteisiin, joko myötätuntoiseen vaarinpitoon tai vihaan, jotka hänen nyt täytyy ottaa lukuun. Ei ole kysymystäkään mistään levosta. Oi, jospa hän voisi palata takaisin riippumattomuuteensa. Ken siis voi välttää kaikkia kunnianosoituksia ja tarkata ympäristöään taas, kuten ennenkin, saman kiihkottoman, puolueettoman, lahjomattoman ja väistymättömän viattomuuden ilmakehästä, hänen täytyy aina olla peloittava. Hänen tulee lausua kaikista asioista ja tapauksista mielipiteensä, jota ei pidetä yksityislaatuisena, vaan ehdottomasti pätevänä ja jonka tulee langeta nuolen tavoin ihmisten tietoisuuteen ja täyttää heidät pelolla.
Tällaisia ääniä kuulemme yksinäisyydessä. Mutta ne heikkenevät ja mykistyvät, kun astumme maailmaan. Yhteiskunta on kaikkialla salaliitossa jossakin sen yksityisessä jäsenessä ilmenevää miehenmieltä vastaan. Yhteiskunta on osakeyhtiö, jonka jäsenet suostuvat uhraamaan vapautensa ja henkisen sivistyksensä saadakseen varmemman vakuuden leivän hankkimisesta jokaiselle osakkeenomistajalle. Enin kysytty hyve on samanlaisuus. Itseluottamus on sen kammoksumisen kohde. Se ei rakasta todellisia arvoja eikä luovia kykyjä, vaan nimiä ja tapoja.
Ken tahtoo tulla mieheksi, hänen täytyy tulla omalaatuiseksi. Ken tahtoo voittaa kuolemattoman voitonseppeleen, hän ei saa antaa hyvyyden nimen johtaa itseään harhaan, vaan hänen on tutkittava, mikäli kulloinkin kysymyksessä on todellista hyvyyttä. Ei sittenkään mikään muu ole niin pyhää kuin sinun oman sielusi eheys. Vapauta itsesi, niin saavuttaa menettelysi koko maailman hyväksymyksen. Muistan vastauksen, jonka minä ollessani vielä nuori aivan kuin itsestäni annoin eräälle arvossapidetylle neuvonantajalle, jonka oli tapana tuskastuttaa minua rakkailla vanhoilla kirkon opinkappaleillaan. Minun sanoessani: »Mitä minulla on tekemistä perintätietojen pyhyyden kanssa, jos elän todellisesti sisästä kumpuavien herätteiden mukaan?» ystäväni huomautti: »Mutta sellaiset sisäiset liikahdukset voivat olla kotoisin alhaalta eikä ylhäältä.» Minä vastasin: »Ne eivät näytä tulevan alhaalta, sillä jos minä olisin pahanhengen lapsi, tahtoisin elää pahastahengestä...» Ei mikään laki ole minulle niin pyhä kuin oman luontoni laki. Hyvä ja paha ovat vain nimiä, jotka sangen hyvin soveltuvat siirrettäviksi mille seikalle hyvänsä; se yksin on oikeaa, joka vastaa kokoomustani, ja se yksin väärää, joka on ristiriidassa sen kanssa. Ihmisen on voitettava itsensä kohdatessaan kaikkinaisia vaikeuksia, niinkuin kaikki muu, paitsi hän, olisi nimellistä ja katoavaista. Minua hävettää, kun ajattelen, kuinka helposti me suostumme arvomerkkeihin, suuriin seuroihin ja kuolleisiin laitoksiin. Jokainen siivo ja sujuvasti puhuva yksilö vaikuttaa minuun ja ohjaa minua enemmän kuin on kohtuullista. Minun täytyy kulkea pää pystyssä ja elinvoimaisena ja sanoa peittelemätön totuus kaikkien teiden risteyksissä. Jos ilkeämielisyys ja turhamaisuus kantavat ihmisrakkauden pukua, sallimmeko sitä? Kun häijy yltiöhurskas ottaa omakseen orjien vapauttamisen jalon asian ja saapuu luokseni mukanaan viimeiset uutiset Barbados-saarelta,[21] niin miksi en sanoisi hänelle: »Mene ja rakasta lapsiasi; rakasta halonhakkaajaa; ole hyväsydäminen ja vaatimaton, omaksu nämä miellyttävät piirteet, äläkä koristele kovaa, rakkaudetonta kunnianhimoasi tuolla uskomattomalla hellyydellä, jota olet tuntevinasi tuhannen peninkulman päässä asuvaa mustaa kansaa kohtaan. Kauas suuntautuva rakkautesi on kotona vihaa.» Karkea ja sievistelemätön olisi sellainen tervehdys, mutta totuus on kauniimpi kuin keinotekoinen rakkaus. Hyvyydelläsi täytyy olla jonkun verran jyrkkyyttä sellaista kohtaan —muuten se ei ole mistään kotoisin. Vihan oppia on saarnattava vastapainoksi surkuttelevalle ja voivottelevalle rakkauden opille. Minä pakenen isää ja äitiä ja vaimoa ja veljeä, kun neroni kutsuu minua. Tahtoisin kirjoittaa oven poikkipienaan sanan mieliteko. Toivon, että se sittenkin on jotakin parempaa kuin mieliteko, mutta me emme voi menettää aikaa selittetyihin. Älkää odottako, että osoittaisin syyn, miksi etsin tai miksi kartan seuraa. Älkää siis sanoko minulle, kuten muuan hyvä ihminen teki tänään, että minun velvollisuuteni on sijoittaa kaikki köyhät ihmiset hyviin asemiin. Ovatko ne minun köyhiäni? Minä sanon sinulle, sinä typerä ihmisystävä, että minä kitsastelen markkaa, kymmenpennistä ja penniä antaessani sen sellaisille ihmisille, joilla ei ole mitään asiaa minulle ja joille en myöskään tiedä itselläni mitään asiaa olevan. On ihmisluokka, jolta minä kaiken henkisen heimolaisuuden nojalla olen saanut ja jolle olen antanut; heidän tähtensä olen valmis astumaan vankilaan, jos tarvitaan; vaikka tunnustan häpeällä silloin tällöin antaneeni markan teidän sekalaisiin yleisiin hyväntekeväisyyslaitoksiinne, kasvatukseen hullujenkoulussa, kokoushuoneiden rakentamiseen turhanpäiväisiä tarkoitusperiä varten, jotka nyt niin monia tempaavat mukaansa, almuihin juomareille ja tuhatkertaisiin auttajayhdistyksiin — niin on se vahingollinen markka, josta kieltäytymiseen minulla ennen pitkää tulee olemaan riittävästi miehuullisuutta.
Hyveet ovat yleisen käsityksen mukaan pikemmin poikkeus kuin laki. Tuossa on ihminen ja tuossa hänen hyveensä. Ihmiset tekevät niinsanottuja hyviä töitä, esimerkiksi jonkin miehuutta tai rakkautta osoittavan teon, vain sentakia, että maksaisivat sillä sakon siitä, että päivittäin jäävät pois juhlanäytöksestä. Heidän tekonsa ovat tehdyt puolustamaan tai anteeksipyytämään heidän elämäänsä maailmassa — samoin kuin raajarikot ja mielenvikaiset maksavat suuren summan ylöspidostaan. Heidän hyveensä ovat katumusrangaistuksia. Minä en tahdo kärsiä rangaistuksia, vaan elää. Elän elämää sen itsensä takia enkä näytteeksi. Minusta on parempi, että se on alempisukuista, jotta se olisi oikeaa ja tasaista, kuin että se on loistoisa ja epävakainen. Tahtoisin, että se olisi tervettä ja suloista eikä niukkaan ruokajärjestelyyn ja suonen lyötteihin sidottu. Tärkeimpänä vaadin sinulta todistusta siitä, että olet mies, ja hylkään vetoamisen miehestä hänen tekoihinsa. Minä tiedän, etten tee mitään erotusta, teenkö vai vältänkö tekoja, joita pidetään erinomaisina. En voi suostua maksamaan etuoikeudesta siinä, missä minulla on eittämätön oikeus. Niin köyhät ja mitättömät kuin kykyni lienevätkin, olen tosiasiallisesti olemassa, enkä minä tarvitse siitä omia tai tovereitteni vakuutuksia enkä mitään toisarvoisia todistuskappaleita.
Mitä minun on tehtävä, siinä kaikki mikä kiinnittää mieltäni, eikä se merkitse mitään mitä ihmiset ajattelevat. Tämä laki, jota on yhtä vaikea sovelluttaa todellisuuteen kuin henkiseen maailmaan, olkoon suuruuden ja pienuuden erottaja. Se on sitäkin vaikeampi tehtävä, kun aina olet löytävä niitä, jotka ajattelevat, että he tietävät paremmin kuin sinä, mikä on sinun velvollisuutesi. On helppo elää maailmassa maailman mukaan; on helppo elää yksinäisyydessä omintakeisesti, mutta suuri mies on se, joka keskellä joukkoa säilyttää ihastuttavan täydellisesti yksinäisyyden riippumattomuuden.
Sinulle kuolleiksi käyneisiin tapoihin mukautumista vastaan voi sanoa, että sellainen menettely hajoittaa voimiasi. Se kuluttaa hukkaan aikaasi ja tahrii luonteesi jättämät vaikutelmat. Jos kannatat rappeutunutta kirkkoa, annat avustusta riutuneelle raamattuseuralle, äänestät enemmistön mukana joko hallituksen puolesta tai sitä vastaan ja katat pöydän matalamielisen majatalonisännän tavoin — on minun vaikea kaikkien näiden suojustimien alta päästä perille, mikä sinä olet miehiäsi. Ja luonnollisesti on vastaava määrä voimia jätetty käyttämättä sinun omaan elämääsi. Mutta tee tehtäväsi, niin minä olen tunteva sinut. Tee omaa työtäsi, niin olet välähyttävä uutta voimaa itseesi. Ihmisen täytyy ottaa mietittäväkseen, mitä sokkosillaoloa tämä samanlaistumisella leikkiminen on. Jos minä tiedän sinun lahkosi, niin voin edeltäkäsin sanella sinun todistelusi. Minä kuulen, että saarnaaja ilmoittaa aikovansa puhua jonkun kirkon laitoksen tarkoituksenmukaisuudesta. Enkö tiedä jo edeltäkäsin, että hänen on mahdotonta sanoa yhtään uutta itsenäistä sanaa? Enkö tiedä, että tämän laitoksen perusteiden tutkimisen kerskailusta huolimatta hän ei ole esittävä yhtään tosiasiaa? Enkö tiedä, että hän on lupautunut olemaan katsomatta muuanne kuin yhdelle puolelle — sallitulle puolelle ja että hän ei esiinny ihmisenä, vaan seurakunnan pappina? Hän on avuksi otettu asianajaja ja nuo ylhäiset tuomitsevat ilmeet ovat merkityksetöntä mahtailua. Siten on suurin osa ihmisiä sitonut silmänsä toisella tai toisella nenäliinalla ja kiinnittänyt itsensä johonkin näistä yhteisistä katsantokannoista. Samanlaisuus ei tee heitä valheellisiksi muutamien harvojen valheiden osittaisena alkuunpanijana, vaan valheellisiksi kaikissa yksityiskohdissa. Ei mikään heidän totuuksistaan ole täyttä totta. Heidän kaksi ei merkitse todellisuudessa kahta, heidän neljä ei ole oikea neljä; sen johdosta jokainen heidän lausumansa sana loukkaa meitä, emmekä tiedä, mistä alkaisimme saattaaksemme heidät oikealle tolalle. Sillävälin pukee luonto meidät vitkastelematta sen puolueen vankivaatteisiin, johon lukeudumme. Meidän kaikkien kasvoille ja olentoon tulee sama leima ja se muuttuu asteittain mitä laupeimmaksi aasinilmeeksi. On eräs yksityisistä tapauksista saatu nöyryyttävä kokemus, joka pitää paikkansa myöskin ihmissuvun historiassa; tarkoitan »hyväksymisen houkkiomaista hymyä», pakotettua hymyilyä, jonka me puristamme esiin seurassa, missä emme tunne itseämme halukkaiksi samassa äänilajissa vastaamaan keskusteluun, joka ei kiinnitä mieltämme. Lihakset, joita ei liikuteta tahallisesti, vaan alhaisten tahdonilmausten pakotuksesta, jännittyvät kankeasti kasvonpiirteiden ympärille herättäen epämiellyttäviä tunteita.
Samanlaistumista vastustavaa maailma ruoskii epäsuosiollaan. Ja sen tähden ihmisen on hyvä tietää, minkäarvoisina on pidettävä happamia kasvoja. Sivulliset katsovat samanlaisuuteen mukautumatonta henkilöä karsaasti keskellä katua ja ystävän vierashuoneessa. Jos tämä vastenmielisyys juontuu halveksimisesta ja vastustushalusta samoin kuin se, mitä asianomainen henkilö tuntee, on hänellä tietysti syytä mieli suruisena mennä kotiin, mutta ihmisjoukon happamilla kasvoilla samoin kuin suloisilla ilmeillä ei ole syvällistä syytä. Ne ovat nostetut ylös ja alas sen mukaan kuin tuuli puhaltaa ja sanomalehdet vihjaavat. Kuitenkin on joukon paheksunta paljon peloittavampi kuin hallituksen ja oppineiston. On jokseenkin helppo voimakkaan ihmisen, joka tuntee maailman, kestää sivistyneiden luokkien raivoa. Niiden kiihtymyksessä on jotakin säädyllistä ja varovaista, sillä ne ovat arkoja, koska ovat itse sangen helposti haavoitettavissa. Mutta kun heidän naiselliseen kiihtymykseensä yhdistyy rahvaan suuttumus, kun oppimaton ja köyhä ovat yllytetyt liikkeelle, kun älytön raaka voima, joka piilee yhteiskunnan pohjalla, on saatu ärjymään ja maahan lyömään, tarvitaan vakiintunutta mielenuljuutta ja uskonnollisuutta, ennenkuin korkeimman olennon tavoin voimme kohdata sitä kuin pikkuseikkaa, jolla ei ole merkitystä.
Toinen pelätin, joka vieroittaa itseluottamuksesta, on meidän johdonmukaisuutemme; kunnioitus ohimenneitä tekojamme ja sanojamme kohtaan. Toisten silmät eivät näe muita tosiseikkoja arvioidakseen meidän vaellustamme kuin menneisyyteen kuuluvat tekomme ja siksi emme kernaasti tahtoisi pettää heidän odotuksiaan.
Mutta miksi sitten kannat päätäsi pystyssä? Miksi laahaat sinne tänne muistisi kuollutta ruumista pelosta, että joudut ristiriitaan jonkin seikan kanssa, jonka olet esittänyt jollakin julkisella paikalla? Ja vaikkapa puhuisitkin itseäsi vastaan, niin mitä sitten? On viisas sääntö se, ettet koskaan luota yksinomaan muistiin, tuskinpa silloinkaan kun on kysymys puhtaan muistin toiminnoista, vaan tuot menneisyyden tuomiolle tuhatsilmäisen nykyisyyden eteen ja elät alati uutta päivää. Äärimmäisessä ajattelussasi olet kieltänyt jumaluudelta persoonallisuuden, mutta kun sielun hartaat liikkeet tulevat, antaudut niille sydämelläsi ja elämälläsi, vaikka ne antaisivatkin Jumalalle ulkomuotoa ja väriä. Jätä oppijärjestelmäsi, niinkuin Josef mekkonsa syntisen vaimon käsiin, ja pakene.
Mieletön johdonmukaisuus on pienten sielujen peikko ja pienten valtiomiesten, ajattelijoiden ja jumaluusoppineiden palvonnan esine. Suurella sielulla ei yksinkertaisesti ole mitään tekemistä johdonmukaisuuden kanssa. Hän voi yhtä hyvin huvikseen leikitellä seinälle lankeavalla varjollaan. Sano uskaliain sanoin, mitä nyt ajattelet, ja huomenna taas sano uskaliain sanoin, mitä silloin ajattelet, vaikka se olisikin näennäisessä ristiriidassa kaiken sen kanssa, mitä sanoit tänään. »Voi, mutta silloin minut varmaan väärinkäsitetään?» Onko sitten niin suuri vahinko saada osakseen väärinkäsitystä? Pythagoras ymmärrettiin väärin, ja Sokrates, ja Jeesus, ja Luther, ja Copernicus, ja Galilei, ja Newton ja jokainen puhdas ja viisas henki, joka milloinkaan on lihaksi tullut. Suuruus merkitsee väärinymmärtämistä toisten puolelta.