Hän ei lähtenyt maaseudun hiljaiseen yksinäisyyteen julistamaan kristinuskon perustotuuksia, kuten olisi voinut odottaa hänenlaiseltaan matemaattisen kehityksen saaneelta kyvyltä, eikä esittääkseen maailmankaikkeuden äärimmäisiä kysymyksiä, vaan tutkimaan sisäisiä asioita päästäkseen sydämessään vakuutetuksi jokapäiväisen elämän arvoista, sillä hän oli tullut huomaamaan, että teot kulkevat sydämen kautta ja intohimot turmelevat tahdon ja uskon. Sydämen hän varusti linnoitukseksi. Käytännöllinen äly tuli hänelle tässäkin avuksi. Uskonnon vaatimus täydellisestä antautumisesta korkeammille päämäärille ja sydämen puhdistaminen ja eheyttäminen tuntui hänestä niin silminnähtävän todelta, niin hyödylliseltä ja välttämättömältä, että hän hylkäsi korkean opillisuutensa, joka lähetti kunnianhimoiset joukkonsa valloittamaan sydäntä, ja siirsi kehittyneet kykynsä elämänkysymysten ihanaan ilmakehään. Hän halusi säännöstää, kuten matematiikan ja järjen mailla oli tehnyt, aatteittensa sovellutukset ja käyttää järkensä käytännöllisten ohjeiden keksimiseen. Elämäntapojen perinpohjaisesta ulkonaisesta mullistuksesta sekä ylellisyydestä ja maailman menosta luopumisesta hän näki seuraavan sisäisiä muutoksia. Tämä suuri ja merkillinen nero otti lapsen uskolla vastaan uskonnon totuudet ja rupesi niiden pohjalla tutkimaan ihmisen täydellistymistä. Sen tuloksista on osa nähtävänämme hänen viimeisessä teoksessaan, jonka hän suunnitteli ja pani alulle, ja joka hänen kuolemansa jälkeen, vuonna 1670, on julaistu nimellä: »Ajatelmia uskonnollisista asioista». Tästä teoksesta on kokoelmaamme käännetty muutamia ihmisen sisäisen elämän seikkoja koskevia lukuja.[2]
Ajatelmien kirjoittamisen hän aloitti muutamia vuosia ennen kuolemaansa. Teos jäi keskeneräiseksi, sillä erinomaiseen muistiinsa luottaen hän ei pääajatuksiaan eikä järjestelmäänsä pannut paperille; kerran vain hän selosti niitä ihastuneille ystävilleen. Sairaana hän kirjoitti mietelmiään keskeytyksinkin irtonaisille paperiliuskoille, jotta niiden ohimenevät kuvat painuisivat myöhemmin mieleen. Siksi ovat toiset niistä parempia ja valmiimpia kuin toiset ja siitä myöskin johtuu teoksen katkelmallisuus. Monella tutkijalla on ollut täysi työ tulkita niiden katkonaisia ja puolinaisia sanamerkkejä.
Mutta keskeneräisenäkin teos puhuu kirjailijan alkuperäisestä päämäärästä, joka on ollut laajempi kuin voi kuvitella. Hän halusi kiihkeästi tehdä työtä saadakseen kaadetuksi jumalankieltäjät ja tutki suurella huolella heidän todistelujaan. Hän oli jo voittanut aikansa yltiöpäät; nyt hän hyökkäsi kaikkien aikojen itsepetoksenihmisiä vastaan ja antautui tähän tehtävään kokonaan. Eikä hän tyytynyt sotimaan yksistään niitä vastaan, jotka tahtoivat järjestelmällisesti horjuttaa kristinuskon perustotuuksia, hän ei voinut sallia sitäkään, että uskonnon pyhyyttä loukattiin ja tahrattiin vähäisissä asioissa. Kaikkia jumalankieltäjiä, epäuskoisia ja harhaoppisia vastaan, ja kaikkia kristittyjä vastaan, jotka kirkkoon kuuluen eivät kuitenkaan eläneet evankeliumin puhtaiden ohjeiden mukaan, hän julisti pyhän sodan.
Pascalin viimeisen teoksen ajatelmat puhuvat lukemattomista sisäisistä voitoista.
Henkisten voittojen voittaja voitti samaan aikaan sellaisella sankaruudella ja kärsivällisyydellä ylivoimaiset ruumiilliset tuskat, jotka olivat hänen elämänsä ankarin ulkonainen koetus, ja vaimensi niistä johtuvat kärsimykset niin uljaasti, että se hämmästytti ja rohkaisi kaikkia, jotka sen näkivät, ja hän kävi varhaiseen kuolemaan elokuun 19:ntenä 1662 kolmenkymmenenyhdeksän vuoden vanhana.
Pascalin elämä oli ollut lakkaamatonta taistelua.
Tieteen, julkisuuden ja itsekasvatuksen taistelut tuovat hänet eri aikoina nähtäväksemme.
Hiljainen taistelu alkoi lähinnä olevasta, taistelijasta itsestään, kyti aikansa ja voitti sitten alaa leimahtaen voimakkaana yli maailman, missä taistelua oli jo valmistavasti käyty, aina pintapuolisimpaan yksityiseen ihmiseen saakka omassa ja vastustajien leirissä. Siinä Blaise Pascalin suuruus ja laajakantoisuus. Ensin hän voitti ruumiilliset kärsimykset, sitten henkiset kiusaukset ja näissä voitoissa hän karaistui hengen taisteluun laajalle ulospäin, koko pintapuolista ja tyhjäsisältöistä maailmaa vastaan.
Erityisesti vaikea ja pitkällinen oli taistelu kunnianhimon kiusausta vastaan, jolle hänen neronsa lahjat antoivat virikettä ja tukea. Ajatelmissaan hän sanoi: »Ne, jotka sepittävät kirjoituksia kunnianhimoa vastaan, tahtovat niittää kunniaa siitä, että ovat kirjoittaneet erinomaisesti; ne jotka sen lukevat, tahtovat saada kunnian lukemisestaan ja minulla, joka kirjoitan tämän, on ehkä sama mieliteko kuin niillä, jotka tämän lukevat.» Taistelu on sytyttänyt näin laajat alat. Yksi rintama on avattu kunnianhimoisten kirjoittajien joukkoja vastaan. Toisella rintamalla ovat vastassa kunnianhimoisten lukijain laumat. Kolmas vakava vastustaja on oma kunnianhimo, jonka takaa vastustajan varajoukot häämöttävät niin eloisan hämmästyneinä. Turhaa ei ollutkaan avata kuluttava tuli kunnianhimoa, monen suuren kyvyn loukkauskiveä vastaan. Tuskin mikään intohimo pitää näet ihmistä niin kauan ja johdonmukaisesti vallassaan viimeiseen hetkeen asti kätkien turhuuden taa elämän tarkoituksen, kuin kunnianhimo, esiintyipä se sitten pikkumaisen turhamaisuuden tai maailmanvalloittajan itserakkauden muodossa. Useimmat suurmiehet saavat kokea tätä intohimoa; he myöskin voivat vapautua siitä suurilla hengenvoimillaan. Samat voimat, jotka opastavat nopeaan kunnian saavuttamiseen, näyttävät samalla sen mitättömyyden. Kuta kauemmin suuret kyvyt ovat kunnianhimon vallassa, sitä jyrkemmin he loittonevat kaikesta, mitä ovat aikaansaaneet. Itse koettuaan pohjia myöten kunnianhimon raatelut Pascal tahtoi vieroittaa siitä toisia. Hän sanoo useissa kohdin, että ihmiset ovat valmiit kuolemaankin, jos vain sillä hankkivat hitusenkaan kunniaa itselleen. Hän halusi omien sanojensa mukaan temmata ihmisten kädestä valovarjostimen, jota edessään pitäen he juoksevat kuiluun.
Pascalin taistelut kysyivät aina uskallusta, sitäkin enemmän, kun taistelujen kehä laajeni ulospäin. Taistelu jesuiittoja vastaan oli paras todistus siitä. Ja Pascalilla oli uskallusta.