Sinun pitäisi suoda ajatuksellesi lepoa. Sinun ei ole sallittu joka hetki nähdä selkeästi hämärimpääsi. Sinä voit tehdä sen jonkun kerran, ja saat odottaa oikeata hetkeä. Sinä saat antaa päivien kulua ja pitemmältikin, etkä näe mitään, ja sinun pitää antaa itsellesi rauhaa. Mutta kun hetki tulee ja sisimpäsi avautuu sinulle, tulee sinun kuunnella kaikella, mitä sielussasi on, mitä sisimpäsi puhuu, ja säästää sanoja. Ehkä on kysymyksessä vain lyhyt sekunti, niin ettet saa kuulla lausetta loppuun; sinun pitää malttaa mielesi, saat taas odottaa oikeaa hetkeä. Jonakin päivänä tulee se taas, ja taas joskus toiste, ja sinä kokoat yhteen kaiken kuulemasi. Saat tuntea pienen vaikutelman silloin tällöin, niinä hetkinä, jolloin katseesi on kirkkaimmillaan. Näiden vaikutelmien mukaan voit ohjata kulkusi ja niistä saat pitää tarkkaa huolta. Sillä ne ovat kaikkein arkaluontoisimpia asioita. Nämä sielun kosketukset ovat niin heikkoja, niin hienoja ja miltei huomaamattomia. Ne häviävät helposti ajatusryöppyyn. Juuri niiden edessä täytyy sinun ajatuksesi varoa tekemästä mitään pahaa. Sinä voit tuhota ne, kun otat ne pohtiaksesi, kun tahdot ottaa ne yhtenään esille ja hypistellä niitä. Sinun tulee pitää ajatuksesi kurissa, etteivät ne lavertele tahdittomasti joka hetki herkimmästä sisimmästä elämästäsi.
Ymmärrätkö sinä minua? Tahdon sinulle näet sanoa vain, että niinä päivinä, jolloin sydän ei näe tietä, ei niin paljon ole luotettava ajatukseen eikä laskelmiin, kuin luonteeseen. Ei ole kysymyksessä ajatteleminen, vaan eläminen on kysymyksessä, koko olentomme kunnossapitäminen, voimat jännitettyinä, parhaat ominaisuudet palveluksessamme, eläminen niin vakavasti, täydesti ja rehellisesti kuin suinkin voimme. On kysymyksessä valvominen. Niinä hetkinä, jolloin suuret harha-askelet voidaan ottaa, on kohtalokasta lyyhistyä kokoon sekunniksikaan. Sielu pitää pysyttää jännitettynä herkeämättä, sen tulee olla varuillaan joka silmänräpäys. Kaikki riippuu sellaisina aikoina oman oikean minämme, parhaimman luontomme pystyssäpitämisestä. Sillä juuri sen on toimitettava valikointi. Sinun tulee pitää se elossa, ja usko minua — luontosi ohjaa sinut oikeaan.
(1891.)
Kokonaisuus.
Itsetunnon tarpeet ja myötätunnon taipumukset laajenevat, kypsyvät ja kasvavat, kunnes muodostuvat henkisiksi vaatimuksiksi, ja nämä jälkimmäiset taas liittyvät kasvussaan samoin toisiinsa, käsittävät toisensa ja tulevat yhdenmukaisiksi. Täydellisyyden vuoksi vielä muutamia sanoja siinä vallitsevista suhteista.
Henkisten vaatimusten voimme katsoa sisältyvän jo vanhastaan esitettyyn aatteiden kolminaisuuteen: oikeaan, hyvään ja kauniiseen; uskonnollisesta vaatimuksesta saamme puhua erikseen.
Mitä tekemistä on älyllisellä vaatimuksella esteettisen ja eetillisen vaatimuksen kanssa?
Ensin kohoamme yksityiskohtien sekavan moninaisuuden yläpuolelle, nousemme ylös abstraktioihin ja saamme yleiskatsauksen ja ajatusyhteydellisen selon; mutta sitten haluammekin hallita yksityiskohtia vielä täydellisemmin, niin että säilyttämällä johdonmukaisen järjestyksen voisimme palata yksityisen rikkauteen |a tuoreuteen: henkemme lepää vasta esteettisessä näkemyksessä, kuten Schelling sanoisi, (loogillisesti adekvaattisessa) sisäisessä näkemyksessä, kuten Spinoza lausuu. Runoilija käsittää monet asiat hienommin ja herkemmällä sisäisyydellä kuin tutkija sanotaan tavallisessa kielessä.
Älyllinen tarpeemme ei tarkoita vain määrättyjen tietovarastojen keräämistä ja omistamista, vaan on lopultakin tarve saada olla määrätynlaisena tietopuolisesti elävänä ja joustavana, saada pysytellä määrätyllä tavalla sisimmässämme — jolloin tietopuolinen todellisuus tulee yhdeksi käytännöllisen kanssa. Fichte teroittaa tätä koko ajattelussaan; hengen toimivaisuus on sen tietopuolinen voitto; Spinoza sanoo samoin: tietopuoliseen täydellistymiseen perustuu käytännöllinen vapautus.