120. Laula, laula, veitoseni.
Laula laula veitoseni,
kuku, kuku kultaseni;
anna aikasi ilohon,
ääni laske laulamahan!
Ota kaunis kantelesi,
soitto kultainen kuleta,
kielet soppehen sovita,
käännä sormet soittamahan,
jotta kuuluisi kujilla,
kajahtaisi kankahilla,
sekä soitto, jotta laulu,
jotta ainoinen ilosi —
kuuluisi kyliä myöten,
kajahtaisi kaikin paikoin,
Savossa soria soitto,
ilo kaunis Karjalassa!
121. Maamme.
Maa, isänmaamme, Suomenmaa,
soi sana kultainen!
Ei laaksoa, ei kukkulaa,
ei vettä, rantaa rakkaampaa,
kuin kotimaa tää pohjainen,
maa kallis isien.
On Suomi köyhä, siksi jää,
jos kultaa kaivannet.
Sen vieras kyllä hylkäjää,
vaan meille kallein maa on tää;
sen salot, saaret, manteret
ne meist' on kultaiset.
Ovatpa meille rakkahat
koskemme kuohuineen,
ikuisten honkain huminat,
täht'yömme, kesät kirkkahat,
kaikk', kuvineen ja lauluineen
mi painui sydämeen.
Täss' auroin, miekoin, miettehin
isämme sotivat.
Kun päivä piili pilvihin
tai loisti onnen paistehin,
täss' Suomen kansan vaikeimmat
he vaivat kokivat.