Päästyänsä matkan päähän
vetivät venosen maalle,
teloille teräksisille,
valkamoille vaskisille.
Astuvat tuville tuosta,
alle kattojen ajoihe;
kysyi Pohjolan emäntä,
tutkaeli tullehilta:
"Mipä miehillä sanoma,
millä matkalla olette?"
Vaka vanha Väinämöinen
tuopa tuohon vastoavi:
"Sammosta sanomat miesten,
sillä matkalla olemme;
saimme sampuen jaolle,
kirjokannen katselulle."
Louhi Pohjolan emäntä
sanan virkkoi, noin nimesi:
"Ei pyyssä kahen jakoa,
oravassa kolmen miehen;
hyvä on sampuen hyrätä
Pohjolan kivimäessä,
hyvä olla itseniki
sammon suuren haltijana."
Vaka vanha Väinämöinen
itse tuon sanoiksi virkki:
"Kun et antane osoa,
tuota sammon toista puolta,
niin on kaiken kantanemme,
vienemme venehesemme."
Louhi Pohjolan emäntä
tuo tuosta pahoin pahastui,
kutsui Pohjolan kokohon,
pään varalle Väinämöisen.
Vaka vanha Väinämöinen
kävi kanteloisehensa;
tuota kaikki kuulemahan,
iloa imehtimähän.
Väkeä väsyttelevi,
rahvahaista raukaisevi,
kaikki nukkui kuuntelijat
Väinämöisen soitantoa [soitannosta].
Siitä viisas Väinämöinen,
tietäjä iän-ikuinen,
ottavi uniset neulat,
voiteli unella silmät,
pani pitkähän unehen
koko Pohjolan perehen.
Meni sammon saatantahan,
kirjokannen katsantahan,
lauloa hyrähtelevi
vaaran vaskisen ovilla,
jopa liikkui linnan portit,
ovet vahvat aukieli.
Siitä vanha Väinämöinen,
toinen seppo Ilmarinen,
kolmas lieto Lemmin poika.
saattelivat sammon suuren,
veivät sen venosehensa,
latjasivat laivahansa.