VI. Ruotsissa.
Olemme Saksan pohjois-rannalta saapuneet Itämeren ylitse Ruotsin etelä-rannalle. Tahdomme näet hiukan tutustua tähänkin maahan, jonka kansan kanssa ennen muinoin olemme niin monta yhteistä vaihetta, yhteistä iloa ja surua kestäneet. Malmön kaupungista kuljemme rautateitse Tukholmaan, Ruotsin pääkaupunkiin.
Olemme kuvitelleet mielessämme, että Ruotsi ylimalkaan näyttäisi jotenkin samanlaiselta, kuin kotimaammekin, sillä erotuksella vaan että Suomessa löytyy enemmän järviä kuin Ruotsissa. Mutta mitä ainakin Ruotsin eteläisimpään osaan, Skoonen maakuntaan, tulee, on se kerrassaan toisenlaatuista, kuin Suomi. Pikemmin voisi sanoa sitä pohjoisen Saksan näköiseksi. äärettömän laajat viljellyt tasangot leviävät joka haaralle. Kyliä on tiheään, ulkonäölleen samanlaatuisia, kuin Saksassakin. Mutta jota pohjoisemmaksi tullaan, sitä enemmän muuttuvat seudutkin samanluontoisiksi, kuin ne kotimaassammekin ovat; kasvullisuus vaan, maan eteläisemmästä asemasta riippuen, on tietysti rehoittavampi. Mutta metsät, järvet ja nummet vuorottelevat täälläkin viljeltyjen tienoiden kanssa. Sievät maalaiskartanot jonkun järven tienoilla ovat kuin vanhoja tuttuja etelä-Suomesta. Koivumetsääkin alkaa ilmaantua runsaammin, kuin etelämpänä, missä pyökki ja tammimetsät olivat yleisempinä. — Rautatie kulkee eräässä kohden mainion Göta-kanavan ylitse. Tätä suurenmoista laitosta emme kuitenkaan tällä kertaa joudu tarkemmin ja laajemmalta silmäilemään. Sivumennen vaan näemme Ruotsin kukoistavan tehdaskaupungin Norrköpingin. Kuljemme vielä jonkun tunnin rautatietä ihanien seutujen lävitse ja saavumme Ruotsin pääkaupunkiin Tukholmaan.
Tukholma on kerrassaan kaunis kaupunki, niin hyvin asemansa ja ympäristönsä kuin rakennustensa puolesta. Luulemme että harva kaupunki Europassa sille tässä suhteessa vertoja vetää. Rakennuksista on huomattavin kuninkaallinen linna. — Tukholmassa on noin 300,000 asukasta. Se on siis varsin suuri kaupunki. Ja kun katselee elämää ja liikettä sen kaduilla ja julkisilla paikoilla, ei luulisi olevansakaan Pohjolassa, vaan jossakin keski- tai etelä-Europan suurista kaupungeista. — Tukholmalaiset, niinkuin Ruotsalaiset ylimalkaan, ovat iloisia ja ystävällisiä. Ja matkustavaiset Suomalaiset saavat tavallisesti osakseen hyvin herttaista kohtelua. Noin 650 vuotta kestänyt yhteytemme Ruotsin kanssa ja monet kauniit historialliset muistot, jotka ovat Ruotsin ja Suomen kansoille yhteiset, ylläpitävät keskinäistä kunnioitusta ja ystävyyttä näiden kansain välillä. Sitäpaitsi ovat, kuten tiedämme, monet muut seikat ja olosuhteet Ruotsin ja Suomen kansoilla samanlaatuiset. Siksipä oleskelu Ruotsissa tuntuukin Suomalaisesta vähemmin oudolta, kuin muissa vieraissa maissa.
Mutta jo on meidän aika sanoa jäähyväiset ystävällisille Ruotsalaisillekin. Astumme Tukholmassa suomalaiseen höyrylaivaan, joka noin 18 tunnissa viepi meidät Itämeren yli oman kotimaamme rantaan. Olemme jo kauan tunteneet koti-ikävää, mikä vieraalla maalla toisinaan aivan vastustamattomasti valtaa matkustajan mielen. Lähenemme nyt Turun kaunista saaristoa; on kuin ilo kotimaan jälleennäkemisestä suloisesti raukaisisi koko olentoamme. Laivan merimiehistä useat haastavat suomea; tuntuu oikein nautinnolta saada jälleen vapaasti lausua ajatuksiaan rakkaalla äidinkielellämme. Ajatuksemme lentävät tuon tuostakin kotihimme, omaistemme luo, joista useat viikot olemme olleet erotettuina. Mutta jopa lähenee Suomen mantereen ranta. Saarien välitse näemme Turun tuomiokirkon tornin kohoavan korkeuteen. Terve sinulle, vanha Turku, sekä sinulle, ylevä kirkko ja kallis muisto Suomen menneiltä vuosisadoilta! — — —
130. Moskova ja Kreml.
"Joka ei ole Moskovaa nähnyt", sanoo Venäläinen, "ei ole kaunista nähnyt." Eikä hän peräti väärässä olekaan. Harvassa näetsen löytyy kaupunkia, joka niin omituisella tavalla vetäisi tulijan huomion puoleensa, kuin seitsemälle kunnaalle rakennettu ikivanha keisarikaupunki.
Kun silmä ensi kerran etäältä näkee Moskovan lukemattomia rakennuksia punaisine kattoineen, joiden yli kohoaa kullattuja kaarevia kupoleja, ristejä ja kirjavia kirkontorneja, täytyy myöntää, että Venäläisen rakkaus vanhaan pääkaupunkiin on oikeutettu. Vielä enemmän kiihtyy huomio, kun itse kaupunkiin ehtii. Kirjava liike kaduilla, itämaalainen koreus ja lännen raitis viljelys — tämä kaikki tekee omituisen vaikutuksen. Joka askeleella tapaa uutta ihmeteltävää. Moskova on Venäläisen mielestä nimi, johon hänen maansa pyhimmät muistot yhtyvät, se on sitäpaitse uudenaikaisen Pietarin vastakohta, oikean, vääristelemättömän venäläisyyden edustaja. Seitsemän vuosisataa on kulkenut sen ohitse, raakalais-kansat ovat sitä ryöstäneet ja hävittäneet, tuli on useita kertoja tuhonnut milloin kaupungin kokonaisuudessaan, milloin sen erityisiä osia, mutta raunioistaan on se aina kohonnut ja pysynyt semmoisena, minä se alusta oli: tosivenäläisenä kaupunkina. Sentähden on se kansalle rakas, sentähden nimitetään sitä milloin milläkin lempinimellä. Nimi "äitiseni" tavataan jo vanhoissa kansanlauluissa, ja siksi nimittää kansa sitä vielä tänä päivänä.