Kauppias, joka oli edellyttänyt että Ali Hodsha tulisi esittämään tällaisen valituksen, oli miettinyt vastauksen.
— Ali Hodsha, hän sanoi, — myönnät jättäneesi huostaani ruukullisen öljymarjoja, ja nyt kun olet vienyt astian pois, tulet pyytämään minulta tuhatta kultarahaa. Mainitsitko minulle koskaan että ruukussa oli sellainen rahasumma? En edes tiennyt että siinä oli öljymarjoja, sillä ethän sinä näyttänyt niitä minulle. Kas kun et kullan asemesta vaadi timantteja ja helmiä. Mene tiehesi äläkä keräännytä väkeä varastohuoneeni edustalle.
Muutamia henkilöitä oli näet jo saapunut kuuntelemaan. Ja nuo sanat kauppias lausui niin kiihkeästi ja vihaisesti, etteivät he ainoastaan viivähtäneet kauemmin ja houkutelleet vielä enemmän rahvasta kokoon, vaan naapurikauppiaatkin pistäytyivät ulos myymälöistään tiedustaakseen mistä Ali Hodsha ja kauppias riitelivät ja yrittääkseen rakentaa sovintoa heidän välilleen. Ali Hodshan ilmoitettua heille syytöksensä he kysyivät kauppiaalta mitä tällä oli sanottavana.
Kauppias myönsi säilyttäneensä Ali Hodshan ruukkua aitassaan, mutta kielsi koskeneensa siihen. Hän vannoi luulleensa että siinä oli vain öljymarjoja koska Ali Hodsha oli hänelle sanonut niin ja pyysi heitä kaikkia häneen kohdistetun loukkauksen ja häväistyksen todistajiksi.
— Syytä itseäsi seurauksista, Ali Hodsha sanoi tarttuen häntä käsivarresta, — mutta koska käyttäydyt minua kohtaan niin hävyttömästi, vetoan asiassani Allahin lakiin. Saamme nähdä oletko kyllin röyhkeä väittääksesi samaa kadin edessä. Lähtekäämme hänen puheilleen!
— Hyvin kernaasti, kauppias vastasi, — pian saadaan nähdä kuka on väärässä.
Ali Hodsha vei kauppiaan tuomiosaliin, syyttäen häntä että hän oli kavalasti anastanut tuhat kultarahaa jotka olivat jätetyt hänen huostaansa. Kadi kysyi, oliko syyttäjällä todistajia, mihin tämä vastasi, ettei hän ollut ryhtynyt sellaiseen varokeinoon, koska oli pitänyt henkilöä jonka huostaan rahansa talletti ystävänään ja aina uskonut hänet rehelliseksi mieheksi. Kauppias puolustautui samaan tapaan kuin oli puolustautunut ammattitoveriensa kuullen ja tarjoutui vannomaan ettei ollut kajonnut rahoihin joiden varastamisesta häntä syytettiin ja ettei edes tiennyt niitä ruukussa olleenkaan. Tuomari käski hänen tehdä valan ja vapautti hänet todistajien puutteessa syytteestä.
Kovin äkäisenä siitä että täytyi kärsiä tällainen melkoinen tappio Ali Hodsha pani vastalauseensa tuomiota vastaan. Hän selitti kadille että hän vetoaisi kalifiin oikeutta saadakseen. Tuomari piti julistusta vain juttuna hävinneen tavallisen närkästyksen vaikutuksena ja ajatteli täyttäneensä velvollisuutensa vapauttaessaan henkilön jonka syyllisyyttä ei voitu todistaa.
Sillä välin kun kauppias käveli kotiinsa riemuiten voitostaan ja ylen iloisena hyvästä onnestaan Ali Hodsha laati anomuksen. Ja seuraavana päivänä hän ottaen vaarin ajasta jolloin kalifi palasi keskipäivärukouksiltaan asettui kadulle, jota hallitsijan oli kuljettava. Hän kurotti kätensä tarjoten anomusta ja asianomainen virkailija, joka aina käy kalifin edellä, otti sen herralleen annettavaksi.
Ali Hodsha tiesi, että kalifilla oli tapana palatsiin palattuaan lukea anomukset, joten hän meni hoviin ja odotti, kunnes kyhäyksen vastaanottanut virkailija tuli kalifin huoneesta ja ilmoitti hänelle, että itsevaltias oli seuraavaksi päiväksi määrännyt tunnin hänen asiansa kuulemista varten. Ja kysyttyään missä kauppias asui virkailija lähetti ilmoittamaan että tämän oli saavuttava samaan aikaan.