Suurvisiiri vei Sheherazaden palatsiin ja poistui saatettuaan hänet sulttaanin huoneeseen. Heti kun itsevaltias oli jäänyt kahdenkesken neitosen kanssa, hän käski tätä riisumaan hunnun kasvoiltaan. Hän havaitsi tytön niin kauniiksi että joutui ylen ihastuksiinsa. Nähdessään hänellä olevan kyyneleet silmissä hän kysyi syytä siihen. — Teidän majesteettinne, Sheherazade vastasi, — minulla on sisar, joka minua hellästi rakastaa. Toivoisin että hänen sallittaisiin tulla aamulla varhain tähän huoneeseen, jotta voisin nähdä hänet ja vielä kerran sanoa hänelle jäähyväiset. Suvaitseeko teidän majesteettinne suoda minulle sen lohdutuksen, että saan antaa hänelle tämän viimeisen todistuksen rakkaudestani?
Shah-Riar suostui pyyntöön. Dinarzade saapui seuraavana päivänä tuntia ennen aamunkoittoa eikä laiminlyönyt noudattaa sisarensa määräystä.
— Rakas sisko, hän huudahti, — ennenkuin jätän sinut, mikä tapahtuu varsin pian, pyydän sinua kertomaan minulle jonkin niistä hauskoista saduista joita tiedät niin paljon. Tämähän olisi viimeinen kerta jolloin saan sen ilon.
Sen sijaan että olisi vastannut sisarelleen, Sheherazade kääntyi sulttaanin puoleen lausuen: — Salliiko teidän majesteettinne minun tehdä sisarelleni mieliksi?
— Hyvin kernaasti, sulttaani vastasi. Sheherazade pyysi sisarta kuuntelemaan ja kääntyen Shah-Riariin päin jutteli tähän tapaan:
Kauppias ja henki
Oli kerran kauppias jolla oli paljon omaisuutta: maata, tavaraa ja rahoja. Eräänä päivänä, kun hänen oli lähdettävä tärkeän asian vuoksi pitkälle matkalle, hän nousi ratsun selkään ja otti mukaansa korpuilla ja taateleilla täytetyn laukun, koska oli kuljettava laajan erämaan poikki jossa ei ollut minkäänlaista muonaa saatavissa. Hän saapui ilman seikkailuja matkansa perille, ja toimitettuaan asiansa hän lähti jälleen ratsastamaan kotiin.
Matkansa neljäntenä päivänä hän tunsi auringon kuumuuden niin rasittavaksi, että hän poikkesi tieltä virkistäytyäkseen puiden siimeksessä, joiden juurelta kuului kirkkaan lähteen solinaa. Astuttuaan hevosensa selästä hän sitoi sen kiinni oksaan, istuutui lähteen reunalle ja otti laukustaan muutamia korppuja ja taateleita. Hedelmiään syödessään hän viskeli niiden kiviä huolimattomasti sinne tänne. Ateriansa päätettyään hän hyvänä muslimina pesi kätensä, kasvonsa ja jalkansa sekä ryhtyi lukemaan rukouksiaan. Ennen kuin hän oli päättänyt hartautensa ja noussut polvistuvasta asennostaan, hän näki hirvittävän ison hengen tulevan raivostuneena häntä kohti ja heiluttelevan sapelia kädessään.
Henki puhutteli häntä kauhealla äänellä.
— Nouse, jotta voin surmata sinut tällä sapelilla, kuten sinä olet surmannut poikani, se lausui ja säesti sanojaan hirvittävällä karjunnalla. Säikähtyneenä yhtä paljon hirviön kamalasta ulkonäöstä kuin sen uhkauksestakin kauppias vastasi vavisten: — Kuinka olen voinut surmata poikasi? En ole koskaan tuntenut häntä, en koskaan nähnyt.