Olen niitä kapinallisia henkiä, jotka ryhtyivät vastustamaan taivaan tahtoa. Salomo, Daavidin poika, käski minun tunnustaa valtansa ja alistua käskyihinsä. Minä kieltäydyin ja sanoin hänelle, että mieluummin jäisin alttiiksi hänen suuttumukselleen kuin vannoisin vaadittua uskollisuutta. Rangaistakseen minua hän sulki minut tähän vaskiastiaan, ja jotta en voisi murtaa vankilaani, hän painoi lyijykanteen sinettinsä, johon oli kaiverrettu Allahin suuri nimi. Sitten hän antoi astian eräälle hengelle käskien sitä heittämään minut mereen.
Vankeuteni ensimmäisellä vuosisadalla vannoin, että jos joku minut vapauttaisi ennen kuin sata ajastaikaa oli kulunut, tekisin hänet rikkaaksi. Toisella vuosisadalla vannoin valan, että avaisin kaikki maan aarteet sille joka päästäisi minut vapauteen. Kolmannella lupasin tehdä pelastajastani mahtavan itsevaltiaan, olla aina hengessä hänen lähellään ja täyttää joka päivä kolme hänen pyyntöään, olkoot ne mitä laatua tahansa. Vihdoin vannoin suuttuneena tai pikemminkin hulluna raivosta, kun täytyi olla niin kauan vankina, että kuka tahansa minut vapauttaisi, surmaisin hänet armotta enkä soisi hänelle muuta suosiota kuin ehdonvallan määrätä kuolemansa laadun. Ja koska sinä tänään olet minut vapauttanut, myönnän sinulle valintaoikeuden.
Kalastaja tuli ylen murheelliseksi, ei niinkään itsensä tähden kuin kolmen lapsensa kohtalosta, ja valitti kurjuutta johon heidän hänen kuolemansa jälkeen täytyi joutua. Hän yritti lepyttää henkeä ja sanoi: — Sääli minua ja ajattele palvelusta jonka olen sinulle tehnyt.
— Johan sanoin sinulle, henki vastasi, — että juuri sen vuoksi minun täytyykin sinut tappaa. Älä hukkaa aikaa, se ärähti sitten, — mitkään selittelysi eivät saa minua luopumaan aikeestani. Ilmoita minulle viivyttelemättä mikä kuolema sinusta on mieluisin.
Hätä keinon keksii. Kalastajan päähän pälkähti sotajuoni. — Koska minun siis täytyy kuolla, hän virkkoi hengelle, niin alistun taivaan tahtoon, mutta vannotan sinua sen suuren nimen kautta, joka oli kaiverrettuna profeetta Salomon, Daavidin pojan, sinettiin, että vastaat vilpittömästi sinulle tekemääni kysymykseen.
Kun henki havaitsi, että vannottaminen pakotti hänet varmaan vastaukseen se vapisi ja sanoi kalastajalle: — Pyydä mitä vain haluat, kunhan vain teet sen nopeasti.
— Haluaisin tietää, olitko todellakin tuossa astiassa. Rohkenetko vannoa suuren Allahin nimen kautta?
— Kyllä, henki vastasi, — vannon hänen suuren nimensä kautta, että todella olin siellä.
— Sitä en mitenkään saata uskoa, kalastaja selitti, — astiaan ei mahtuisi edes toista jalkaasi — kuinka silloin on mahdollista että koko ruumiisi olisi ollut siellä?
— Mitä, henki ihmetteli, — etkö usko minua edes juhlallisen valan vannottuani?