Pitkän ja maineikkaan hallituskauden jälkeen kuningas kuoli, ja Shah-Riar nousi valtaistuimelle. Shah-Zenan, joka valtakunnan lakien mukaan ei saanut mitään osuutta hallitukseen, ei lainkaan kadehtinut veljensä onnea, vaan päinvastoin koetti parhaansa mukaan olla hänelle mieliksi, mikä hänelle varsin helposti onnistuikin. Shah-Riar, joka luonnollisesti oli hellästi kiintynyt veljeensä, antoi prinssille Ison Tartarian kuningaskunnan. Shah-Zenan matkusti heti ottamaan alueen haltuunsa ja sijoitti hallitusistuimensa maan pääkaupunkiin Samarkandiin.
Kun he olivat eläneet kymmenen vuotta tapaamatta toisiaan Shah-Riar, joka oli kovin halukas kohtaamaan veljensä, päätti lähettää visiirinsä kutsumaan hänet hoviinsa. Visiirin saavuttua lähelle pääkaupunkia Shah-Zenanille ilmoitettiin hänen tulostaan, ja Shah-Zenan meni häntä vastaan ylhäisimpien hoviherrojensa saattamana, jotka erikoisesta kunnioituksesta sulttaanin ministeriä kohtaan esiintyivät upeissa puvuissa. Tartarian kuningas otti lähettilään suurin riemunilmauksin vastaan ja tiedusti häneltä heti veljensä sulttaanin vointia.
Kun visiiri oli ilmoittanut hänelle, että itsevaltias oli terve, visiiri mainitsi käyntinsä tarkoituksen. Shah-Zenan tuli kovin liikuttuneeksi ja vastasi:
— Viisas visiiri, sulttaani osoittaa minulle liian suuren kunnian. Mikään ei voisi olla minulle mieluisempaa, sillä ikävöin yhtä kiihkeästi veljeäni kuin hän minua. Kuningaskunnassani vallitsee rauha, enkä tarvitse kuin kymmenen päivää valmistautuakseni matkalle kanssanne. Suotta siis asettuisitte niin lyhyeksi ajaksi kaupunkiini. Pyydän teitä pystyttämään telttanne tänne, ja käsken toimittamaan teille kaikkea mitä seuralaisinenne tarvitsette.
Visiiri suostui kernaasti. Tehtyään matkavalmistuksensa Shah-Zenan sanoi noiden kymmenen päivän kuluttua jäähyväiset vaimolleen kuningattarelle ja lähti saattueineen illalla kaupungista. Hän pystytti kuninkaallisen loistotelttansa visiirin teltan viereen ja puheli hänen kanssaan puoliyöhön asti. Haluten vielä kerran nähdä kuningattaren, jota hän kiihkeästi rakasti, hän palasi vielä yksinään palatsiinsa, jolloin hän sanomattomaksi surukseen tapasi vaimonsa hieromassa kauppaa vihollisten kanssa hänen kavaltamisestaan. Ennen kuin salaliittolaiset havaitsivat hänen läsnäolonsa, onneton ruhtinas paljasti oikeutetun suuttumuksensa kiihkossa käyrän sapelinsa, surmasi heidät ja paiskasi heidän ruumiinsa palatsia ympäröivään vallihautaan.
Kostettuaan rikollisille hän palasi telttaansa hiiskumatta sanaakaan tapahtumasta, käski panna teltat kokoon ja lähti ennen päivänkoittoa matkalle patarumpujen ja muiden soittimien sävelten kaikuessa ja täyttäessä riemulla jokaisen, paitsi kuningasta. Hän oli niin murheissaan vaimonsa petollisuudesta, että hänet valtasi ääretön synkkämielisyys joka masensi häntä koko matkan ajan.
Kun hän lähestyi Persian pääkaupunkia, sulttaani Shah-Riar tuli hovilaisineen häntä vastaan. Ruhtinaat olivat ylen iloiset nähdessään toisensa. Laskeuduttuaan satulasta he molemminpuolisten syleilyjen ja muiden hellyyden- ja kunnianosoitusten jälkeen nousivat taas ratsaille ja ajoivat kaupunkiin kansan riemuhuutojen kaikuessa. Sulttaani saattoi veljensä tälle valmistettuun asuntoon, palatsiin jonka vain puutarha erotti hänen omastaan. Se oli sitä upeampi, koska se oli varattu juhlahuoneistoksi julkisia kemuja ja muita hovin huvituksia varten.
Shah-Riar jätti heti Tartarian kuninkaan yksikseen, jotta tämä saisi aikaa kylpemiseen ja puvun vaihtamiseen. Niin pian kuin kuningas oli näistä puuhista suoriutunut, sulttaani palasi hänen luokseen, ja molemmat ruhtinaat istuutuivat yhdessä sohvalle ja rupattelivat hauskasti, kuten veljeksiltä pitkän eron jälkeen saattoi odottaakin. Kun illallisen aika tuli, he aterioivat yhdessä ja jatkoivat vielä keskusteluaan, kunnes Shah-Riar huomasi että jo oli varsin myöhä ja jätti veljensä lepäämään.
Onneton Shah-Zenan meni vuoteeseensa, mutta vaikka keskustelu veljen kanssa oli vähäksi aikaa vaimentanut hänen suruaan, se palasi nyt entistä kiihkeämpänä, niin että hän tarpeellisen levon asemesta kiusasi itseään katkerilla ajatuksilla. Hänen vaimonsa petoksen kaikki yksityiskohdat välähtivät jälleen hänen mieleensä niin elävinä että hän oli kuin järjiltään. Koska hän ei kyennyt nukkumaan, hän nousi ja antautui murheellisten ajatusten valtaan, ja ne painoivat hänen kasvoihinsa leiman joka ei voinut jäädä sulttaanilta huomaamatta. Veljensä synkkämielisyydestä huolestuneena Shah-Riar yritti huvittaa häntä joka päivä uusilla viehätyksillä ja loistavan upeilla juhlapidoilla. Mutta kaukana siitä, että ne olisivat tuottaneet poloiselle lohtua, ne vain enensivät hänen suruaan.
Kun Shah-Riar eräänä päivänä oli järjestänyt suuren metsästysretken parin päivän matkan päähän hallituskaupungistaan, paikkaan jossa vilisi peuroja, Shah-Zenan pyysi häntä sallimaan hänen jäädä pois, koska hänen terveytensä ei sallinut että hän lähtisi mukaan. Sulttaani, joka ei tahtonut millään tavoin pakottaa häntä, antoi hänen menetellä mielensä mukaan ja lähti eräretkelle ylimystensä kanssa. Kun Tartarian kuningas oli jäänyt yksikseen, hän sulkeutui kammioonsa ja istahti puutarhan puolisen ikkunan luo. Tästä paikasta, josta hän saattoi itse näkymättä katsella ulos, hän pian havaitsi jotakin joka kokonaan kiinnitti hänen huomionsa. Salaovi avautui sulttaanin palatsista, ja siitä astui ulos useita henkilöitä joiden joukosta saattoi helposti erottaa sulttaanittaren hänen majesteettisesta ilmeestään. Ruhtinatar, joka arveli Tartarian kuninkaan lähteneen metsästämään veljensä sulttaanin kanssa, tuli seuralaisineen hänen huoneensa ikkunoiden läheisyyteen, ja kuningas kuuli hänen keskustelevan petoksesta kumppaniensa kanssa.