Veljen puolison halpamaisuus täytti Tartarian kuninkaan mielen monenlaisilla mietteillä. Kuinka vähän syytä minulla olikaan, hän tuumi, luulotella itseäni kaikkia muita onnettomammaksi! Nähtävästi on kaikkien mahtavien ja korkeassa asemassa olevien välttämättömänä kohtalona että heidän kunniaansa ja valta-asemaansa vastaan juonitellaan. Olen siis aika hupsu, kun tapan itseni murheella. Päätän että näin yleislaatuisen onnettomuuden muisteleminen ei enää koskaan saa häiritä rauhaani.
Siitä hetkestä hän ei enää huolinut tuskitella. Hän pyysi tuomaan illallisensa, söi paremmalla ruokahalulla kuin mitä hänellä oli ollut Samarkandista lähdettyään ja kuunteli hiukan viehättyneenäkin laulua ja soittoa, jota oli varattu hänen viihdykkeekseen aterian ajaksi.
Sen jälkeen hän oli yhä varsin hilpeä. Kuultuaan että sulttaani oli palaamassa pääkaupunkiinsa hän meni veljeään vastaan ja lausui kohteliaat tervehdyksensä hyvin iloisella äänellä.
Shah-Riar, joka oli odottanut tapaavansa hänet samassa mielentilassa johon hän oli pari päivää sitten jäänyt, tuli ylen iloiseksi nähdessään hänet hilpeänä. — Rakas veli, hän sanoi, — kiitän taivasta muutoksesta, joka sinussa on minun poissaollessani tapahtunut. Olehan hyvä ja kerro miksi olit niin alakuloinen ja miksi et enää ole.
Tartarian kuningas oli hetkisen vaiti ikään kuin miettien ja suunnitellen mitä vastaisi. Vihdoin hän virkkoi: — Sinä olet minun sulttaanini ja herrani, mutta salli minun kuitenkin olla vastaamatta kysymykseesi.
— En salli, rakas veli, sulttaani sanoi, — sinun pitää vastata minulle. En tyydy kieltäytymiseen.
Kun Shah-Zenan ei voinut vastustaa näitä hartaita pyyntöjä, hän lausui. — No sitten, veli, täytän toivomuksesi, koska niin käsket. Ja hän kertoi sulttaanille Samarkandin kuningattaren petollisuudesta. — Tämä, hän sanoi, — oli murheeni aiheena. Eikö minulla mielestäsi ollut kyllin syytä alakuloisuuteen?
— Oi, veli hyvä, sulttaani huudahti, — minkä kauhean tapauksen minulle kerroitkaan! Annan sinulle hyväksyvän tunnustukseni siitä että rankaisit itsesi ja valtakuntasi kavaltajia. Kukaan ei voi moittia sinua teostasi. Se oli oikein, ja jos asia olisi minua koskenut, olisin tuskin ollut yhtä kohtuullinen. Nyt en enää ihmettele surumielisyyttäsi. Sellainen seikka koskee liian kipeästi ja on liian nöyryyttävä ollakseen järkyttämättä mieltäsi. Voi taivas, mikä merkillinen seikkailu! Mutta minun on kiitettävä Allahia, joka on suonut sinulle lohdutusta. Ja koska en epäile, että lohduttautumiseesi on riittävät syynsä, niin olehan hyvä ja kerro mikä sen aiheutti äläkä salaa mitään.
Shah-Zenan ei ollut tässä kohdin yhtä helposti taivutettavissa kuin äskeisessä, koska hän ajatteli veljeään. Mutta kun hänen täytyi myöntyä tämän hartaisiin pyyntöihin, hän kertoi vihdoin sattumalta kuulemansa keskustelun. — Sen jälkeen, hän jatkoi, — uskoin, että kaikki naiset ovat luonteeltaan petollisia. Näin ajatellessani minusta näytti käsittämättömältä heikkoudelta miesten puolelta, että he lainkaan luottavat naisten uskollisuuteen. Tämä miete toi monta muuta mukanaan. Sanalla sanoen katsoin parhaaksi olla omasta puolestani asiasta enempää huolehtimatta ja varoittaa sinua ehkäistäksesi sulttaanittaren aikeet.
Kuullessaan veljensä kertomat hirveät uutiset sulttaani joutui hillittömän raivon valtaan ja antoi heti määräyksen sulttaanittaren ja hänen vehkeilykumppaniensa teloittamisesta.