Kalastajan myöhempiä seikkailuja
Kalastaja päätti noudattaa hengen neuvoa ja varoi laskemasta verkkojaan toista kertaa ja palasi hyvin tyytyväisenä kaupunkiin. Hän meni heti sulttaanin palatsiin tarjoamaan kalojaan. Sulttaani hämmästyi kovin nähdessään kalastajan tuomat neljä kalaa. Hän otti ne käteensä toisen toisensa perästä ja katseli niitä tarkkaavaisesti. Ihailtuaan niitä pitkän aikaa hän sanoi visiirilleen: — Ota nämä kalat ja vie ne kokilleni. Ne maistuvat varmaan yhtä hyviltä kuin ne ovat kauniita. Ja anna kalastajalle neljäsataa kultarahaa.
Kalastaja, joka ei ollut koskaan nähnyt niin suurta rahasummaa, saattoi tuskin uskoa silmiään. Hän luuli, että kaikki oli pelkkää unta, kunnes varmistui onnensa todellisuudesta voidessaan ostaa ruokaa ja muita tarvikkeita perheelleen.
Heti kun keittäjätär oli perannut kalat, hän pani ne öljyttyinä käristyspannussa tulelle ja kun luuli toisen kyljen jo kyllin paistuneen käänsi ne toiselle kyljelle. Mutta ihmeitten ihme! Tuskin kalat oli käännetty, kun keittiön seinä jakautui kahtia ja ihastuttavan kaunis nuori nainen astui aukosta sisään. Hän oli pukeutunut kukikkaaseen satiiniin, ja hänellä oli kellukat korvissa, suurista helmistä sommiteltu kaulanauha, rubiineilla koristetut kultaiset rannerenkaat ja kädessä myrttivitsa. Ilmestys astui pannua kohti suuresti hämmästyttäen keittäjätärtä, joka jäi seisomaan kauhusta tyrmistyneenä, ja lausui hipaisten yhtä kaloista varvullaan: — Kala, kala, täytätkö velvollisuutesi? Kun kala ei vastannut mitään, nainen toisti sanat, ja silloin kaikki neljä eväkästä kohottivat päänsä ja virkkoivat: — Kyllä, kyllä. Jos te laskette lukua, laskemme mekin. Jos te maksatte veikanne, maksamme mekin omamme. Jos te pakenette, me yllätämme ja olemme tyytyväiset.
Heti kun kalat olivat lausuneet nämä sanat, nainen kaatoi paistinpannun kumoon ja palasi seinän aukkoon, joka samalla sulkeutui ja muuttui entiselleen.
Keittäjätär säikähti hirveästi tapauksesta ja ryhtyi hiukan toinnuttuaan poimimaan arinalle pudonneita kaloja, mutta havaitsi niiden olevan hiiltä mustemmat, joten niitä ei voinut viedä sulttaanille. — Voi, hän vaikeroi, — kuinka minun käy? Jos kerron sulttaanille mitä olen nähnyt, hän ei varmaankaan usko, vaan raivostuu minulle!
Hänen voivotellessaan suurvisiiri astui keittiöön ja kysyi, olivatko kalat valmiit. Kokki kertoi koko tapahtuman, joka kummastutti visiiriä, kuten hyvin voi käsittää. Virkkamatta asiasta sanaakaan sulttaanille visiiri keksi verukkeen, joka tyydytti valtiasta ja lähetti heti noutamaan kalamiehen ja käski tätä tuomaan vielä neljä sellaista kalaa. Kalastaja lupasikin hankkia ne huomenna.
Hän laski verkkonsa aikaisin seuraavana aamuna, pyydysti neljä kalaa, samanlaisia kuin edellisetkin, ja toi ne määrätyllä tunnilla visiirille. Tämä otti ne itse vastaan, vei ne keittiöön ja sulkeutui sinne keittäjättären kera, joka perkasi ne ja pani tulelle, kuten edellisenäkin päivänä oli tehnyt. Kun ne olivat käristyneet toiselta kyljeltään ja keittäjätär oli kääntänyt ne toiselle, visiiri sai omin silmin nähdä samat tapaukset kuin keittäjätär oli hänelle kertonut.
— Tämä on liian ihmeellistä ja outoa, jotta salaisimme sen sulttaanilta, hän sanoi. — Menen ilmoittamaan hänelle tämän ihmeen.
Kovin kummastunut sulttaani käski heti noutaa kalastajan ja sanoi hänelle: — Ystäväni, etkö voi tuoda minulle vielä neljä sellaista kalaa?