Kalastaja vastasi: — Jos teidän majesteettinne suvaitsee odottaa huomisaamuun, teen sen.
Hän pyydysti neljä kalaa ja vei ne sulttaanille, joka riemastui niin, että käski maksaa kalastajalle taas neljäsataa kultarahaa.
Sulttaani käski tuoda kalat yksityishuoneeseensa ynnä kaikki käristystarpeet. Kun hän oli sulkeutunut sinne visiirinsä kanssa, jälkimmäinen pani ne pannuun. Kun toinen kylki oli paistunut, ministeri käänsi ne toiselle. Silloin seinä avautui, mutta nuoren naisen sijaan aukosta astuikin orjaksi puettu jättiläismäinen neekeri paksu vihreä sauva kädessään. Hän astui pannua kohti ja napauttaen yhtä kaloista sauvallaan ärjäisi kauhistuttavalla äänellä: — Kala, täytätkö velvollisuutesi? Nämä sanat kuullessaan kalat kohottivat päänsä ja vastasivat: Kyllä, kyllä me täytämme. Jos te laskette, laskemme mekin. Jos te maksatte veikanne, maksamme me omamme. Jos te pakenette, me yllätämme ja olemme tyytyväiset.
Tuskin kalat olivat lausuneet nämä sanat, kun neekeri paiskasi pannun keskelle lattiaa ja kärvensi kalat sydelle. Tämän tehtyään hän poistui raivokkaana ja palasi aukkoon, joka sulkeutui, ja seinä oli taas aivan entisellään.
— Sen jälkeen mitä olen nähnyt, sulttaani sanoi visiirille, — en voi mitenkään saada rauhaa. Nämä kalat tietävät varmaan jotakin merkillistä.
Hän lähetti noutamaan kalastajan ja kuultuaan, mistä kalat olivat pyydetyt, käski koko hovinsa nousta hevosten selkään, ja kalastaja oli heillä oppaana. He nousivat kaikki vuorelle ja näkivät sen juurella kummastuksekseen laajan tasangon jota kukaan ei sitä ennen ollut huomannut ja saapuivat vihdoin järvelle, joka sijaitsi neljän kukkulan välissä, kuten kalastaja oli kuvaillut. Vesi oli niin läpikuultavaa, että he havaitsivat kaikkien kalojen olevan samanlaisia kuin ne jotka pyydystäjä oli tuonut palatsiin.
Sulttaani seisoi veden partaalla ja katseli ihaillen kaloja. Hänen kysyttyään hovimiehiltään, oliko mahdollista, että kukaan heistä ei ollut ennen nähnyt järveä, joka oli niin lyhyen matkan päässä kaupungista, he kaikki vastasivat etteivät koskaan olleet edes kuulleetkaan siitä.
— Koska kaikki myönnätte, että ette ole koskaan kuulleet siitä, ja koska olen uutisesta yhtä kummastunut kuin tekin, päätän, etten palaa palatsiini ennen kuin saan tietää miten järvi on tullut tänne ja miksi kaikki kalat ovat neljää väriä. Näin sanottuaan sulttaani käski hovinsa leiriytyä, ja heti pystytettiin hänen ja hänen huonekuntansa teltat järven rannalle.
Päättäen poistua yksinään leiristä ottaakseen selkoa näistä salaperäisistä ilmiöistä, jotka niin suuresti häiritsivät hänen mieltään, sulttaani käski suurvisiirin ilmoittaa hoville, että sairaus oli syynä hänen poissaoloonsa siihen asti kun hän palaisi.
Suurvisiiri koetti saada sulttaania luopumaan aikeestaan, mutta turhaan. Itsevaltias piti päänsä. Hän puki ylleen kävelytamineet, otti käyrämiekkansa ja lähti yksinään leiristä heti kun huomasi, että siellä oli kaikki hiljentynyt. Auringon noustessa hän näki edessään melkoisen matkan päässä suuren kiillotetusta mustasta marmorista tehdyn rakennuksen, joka oli katettu hienolla sileällä teräksellä. Hyvin mielissään että näin pian keksi jotakin mielenkiintoista, hän kulki porttia kohti, joka oli osaksi auki. Vaikka hän olisi heti voinut astua siitä sisään, hän katsoi sentään parhaaksi kolkuttaa. Hän kolkutti monta kertaa ja kummastui äärettömästi, kun ketään ei tullut näkyville.