Vihdoin hän astui sisään ja tultuaan pylväskäytävään huusi: — Onko täällä ketään ottamassa vastaan muukalaista joka ohi kulkiessaan tulee pyytämään vähän virvokkeita?
Mutta vaikka hän puhui varsin kovalla äänellä, hänelle ei vastattu mitään. Äänettömyys lisäsi hänen kummastustaan. Hän saapui tilavaan pihaan ja katseli ympärilleen joka taholle etsien asukkaita, mutta ei tavannut ketään.
Hän astui useihin isoihin saleihin, joiden seinät olivat kirjosilkillä verhoillut, komerot ja sohvat päällystetyt Mekan kankailla ja ovikäytävät somistetut kallisarvoisilla, kullalla ja hopealla koristetuilla intialaisilla kudoksilla. Sitten hän tuli uhkeaan salonkiin jonka keskellä oli suihkulähde. Ja altaan jokaisessa kulmassa oli kultainen leijona.
Kolmelta sivulta linnaa ympäröi puutarha kukkalavoineen ja pensasriveineen, ja paikan ihanuutta sulostutti vielä lukematon joukko lintuja, joiden sointuvat sävelet täyttivät ilman. Sulttaani käveli huoneesta toiseen, ja niissä oli kaikki rikasta ja upeaa. Väsyneenä kävelemiseen hän istahti kuistille, josta saattoi nähdä yli puutarhan. Äkkiä hän kuuli jonkun valittavan surkealla äänellä. Hän kuunteli tarkkaavaisesti ja erotti seuraavat sanat: — Oi kohtalo, joka et suonut minun kauan nauttia onnellista elämää, lakkaa minua vainoamasta ja lähetä nopea kuolema lopettamaan murheeni ja kärsimykseni.
Sulttaani nousi, astui paikkaa kohti josta ääni kuului ja avaten suuren salin oven työnsi uutimen syrjään. Kaunis, rikkaasti puettu nuori mies istui siellä valtaistuimella. Hänen kasvonsa kuvastivat synkkää alakuloisuutta. Sulttaani lähestyi ja tervehti häntä. Nuori mies vastasi tervehdykseen pään nyökkäyksellä ja sanoi: — Herrani, nousisin ottamaan teitä vastaan, mutta surkea välttämättömyys estää minua ja toivoakseni ette pane käytöstäni pahaksenne.
— Arvoisa herra, sulttaani vastasi, — olen teille kovin kiitollinen siitä hyvästä käsityksestä, joka teillä minusta on. Olkoonpa esteenne mikä tahansa, hyväksyn mielelläni puolustelunne. Valitustenne opastamana olen saapunut tänne tarjoamaan teille apuani. Suokoon Allah, että kykenisin lohduttamaan teitä tai huojentamaan huolianne! Kertokaa minulle onnettomuutenne tarina, mutta ilmoittakaa minulle ensin, mitä merkitsee palatsin läheisyydessä oleva järvi, jossa kalat ovat neljää eri väriä, kenen tämä linna on, kuinka olette joutunut tänne ja miksi olette yksinänne.
Sen sijaan, että olisi vastannut kysymyksiin, nuori mies alkoi katkerasti itkeä. — Kuinka epävakaa onkaan kohtalo, hän huudahti. — Huvikseen se kukistaa ne jotka on korottanut. Kuinka olisi mahdollista, etten murehtisi ja ettei silmistäni vuotaisi ehtymättömästi kyyneleitä? Näin sanoen hän kohotti viittaansa ja näytti sulttaanille, että hän oli ihminen vain päästä vyötäisiin ja että alaosa ruumista oli mustaa marmoria.
Voi helposti käsittää sulttaanin kummastuksen, kun hän näki nuoren miehen surkuteltavan tilan. — Se mitä minulle näytätte, hän sanoi, — täyttää minut kauhulla, mutta samalla se herättää uteliaisuuttani, niin että olen perin kärkäs kuulemaan tarinanne, ja varmaankin järvi ja kalat ovat osana siitä. Sen vuoksi pyydän teitä kertomaan.
— En tahdo evätä pyyntöänne, nuori mies vastasi, vaikka niin tehden elvytän murheeni. Ja sitten hän jutteli:
Mustain saarten nuoren kuninkaan tarina