Tietäkää, arvoisa herra, hän jatkoi, — että isäni nimeltä Mahmud, oli tämän maan kuningas. Tämä on Mustain Saarten kuningaskunta. Nimi johtuu neljästä pienestä läheisestä vuoresta. Ne vuoret olivat ennen saaria. Pääkaupunki oli sillä paikalla jolla näkemänne järvi nyt sijaitsee.
Isäni, kuningas, kuoli seitsemänkymmenen vuoden ikäisenä. Heti kun olin perinyt hänen kruununsa, nain serkkuni. Alussa ei mikään voinut olla täydellisempää kuin avioliitossamme vallitseva sopusointu ja ilo. Niin vietimme viisi vuotta, mutta sen ajan lopussa havaitsin, että huomaavaisuuteni ei enää viehättänyt vaimoani.
Kerran päivällisen jälkeen laskeuduin lepäämään sohvalle vaimoni ollessa kylvyssä. Kaksi hänen kamarineitoaan tuli luokseni viuhkat kädessä vilvoitellakseen minua ja torjuakseen kärpäsiä minua häiritsemästä. Toinen heistä asettui pään puolelle ja toinen sohvan jalkopäähän. Tytöt luulivat minun nukkuvan ja kuiskuttelivat toisilleen. Olin vain sulkenut silmäni ja kuulin heidän koko keskustelunsa.
Toinen heistä sanoi toiselle: — Eikö kuningatar tee väärin, kun ei rakasta näin herttaista ruhtinasta? — Epäilemättä, toinen vastasi. — En käsitä syytä siihen enkä myöskään tajua, miksi hän lähtee joka yö ulos jättäen puolisonsa yksin. Onko mahdollista, että kuningas ei huomaa sitä? — Ah, toinen vastasi, kuinkapa hän sitä huomaisi? Kuningatar sekoittaa joka ilta hänen juomaansa erään yrtin mehua, ja sen vaikutuksesta kuningas nukkuu niin sikeästi kaiken yötä, että kuningatar ehtii mennä mihin tahtoo. Ja päivän sarastaessa hän palaa puolisonsa viereen ja herättää hänet pistämällä hänen sieraimensa alle jotakin tuoksuvaa ainetta.
Voitte arvata, herra, kuinka suuresti keskustelu hämmästytti minua. Osasin kuitenkin hillitä itseni niin että kykenin teeskentelemään ja olin heräävinäni kuin en olisi kuullut sanaakaan.
Kuningatar palasi kylvystä. Söimme yhdessä illallista, ja hän tarjosi minulle kupillisen juomaa johon olin tottunut. Mutta nyt en kohottanutkaan sitä huulilleni, vaan astuin avoimen ikkunan luo ja viskasin nesteen nopeasti, vaimoni huomaamatta, pihalle ja palasin sitten hänen luokseen.
Pian sen jälkeen hän, luullen minun olevan unessa, sanoi kyllin äänekkäästi, jotta sen selvästi kuulin: — Nuku vain äläkä enää koskaan herää!
Näin lausuttuaan hän pukeutui ja lähti huoneesta.
Tuskin hän oli mennyt, kun minäkin puin kiireesti vaatteet ylleni, otin miekkani ja seurasin häntä niin nopeasti että pian kuulin hänen askeleensa edestäni. Hiivin hänen jäljessään hyvin varovaisesti, ettei hän erottaisi askeleitani. Hän kulki useiden porttien kautta, jotka avautuivat hänen lausuessaan muutamia taikasanoja, ja viimeinen jonka hän avasi oli puutarhan portti. Hän astui sisäpuolelle, mutta minä jäin portille, jottei hän huomaisi minua kävellessään kukkalavan viertä. Tuijotin hänen jälkeensä niin pitkälle kuin pimeässä saatoin ja näin hänen menevän pieneen metsikköön. Hiivin sinne toista tietä ja lymyttyäni näin hänen kävelevän siellä oudon miehen kera.
En laiminlyönyt korviani heristäen tarkata heidän keskusteluaan ja kuulin hänen puhelevan rakastajalleen: — Mikä todistus vielä puuttuu? Vieläkö epäilet harrasta uskollisuuttani? Käske minua vain, niin ennen päivännousua muutan tämän suuren kaupungin ja tämän suuren palatsin kauheiksi raunioiksi, joissa vain susilla, pöllöillä ja korpeilla on tyyssijansa. Vai tahtoisitko että kuljettaisin kaikkien näiden vankkojen muurien kivet Kaukasus-vuoren tuolle puolen — asuttavan maailman ääriin? Sano vain sana niin kaikki muuttuu!