Kauppias kun olin, etsin ammattitovereitani ja varsinkin muukalaisia liikemiehiä, kuullakseni heiltä ehkä joitakin uutisia Bagdadista tai saadakseni tilaisuuden palata kotiin. Sillä maharadjan pääkaupunki sijaitsee meren rannalla ja sillä on oivallinen satama, johon joka päivä saapuu laivoja maailman eri suunnilta. Kävin myös oppineiden intialaisten seuroissa, ja heidän haastelunsa ilahdutti minua suuresti. En kuitenkaan laiminlyönyt saapua säännöllisesti kunniatervehdykselle maharadjan luo ja sain keskustella häntä ympäröivien maaherrojen ja hänelle veroa maksavien pikkukuninkaitten kanssa. He tekivät minulle tuhansia kysymyksiä maastani, ja kun halusin saada tietoja heidän laeistaan ja tavoistaan, kyselin vuorostani heiltä kaikkea mitä pidin tietämisen arvoisena.
Kuninkaan valtakuntaan kuuluu Kassel-niminen saari. Minulle vakuutettiin, että joka yö sieltä kuultiin rumpujen pärinää, mistä merimiehet päättelivät, että siellä asui paholainen. Päätin käydä tuossa merkillisessä paikassa, ja matkallani sinne tapasin sadan ja kahdensadan kyynärän pituisia kaloja, jotka kyllä herättivät pelkoa, mutta ovat jokseenkin vaarattomia. Ne ovat näet niin vauhkoja, että pakenevat kun kahta keppiä tai laudanpätkää lyödään vastakkain. Näin sellaisiakin kaloja joiden päät olivat kuin pöllöjen.
Kun saarelta palattuani olin eräänä päivänä satamassa, saapui laiva, jolla olin purjehtinut, ja miehistö alkoi purkaa tavaroita. Näin tavaramyttyni, joihin oli merkitty nimeni, ja astuin kapteenin luo sanoen: — Olen Sinbad jonka luulitte kuolleen, ja nuo tavaramytyt ovat minun.
— Laupias taivas, kapteeni huudahti kuullessaan minun siten puhuvan, — keneen enää voimme luottaa? Vilpittömyys on hävinnyt ihmisten keskuudesta. Näin omin silmin Sinbadin hukkuvan, niin kuin sen näkivät laivani matkustajatkin, ja kuitenkin tulet väittämään että olet sama Sinbad. Tämäpä on häikäilemätöntä! Ulkonäöstäsi päätellen sinua luulisi rehelliseksi mieheksi, ja kuitenkin kerrot kauhean valheen anastaaksesi toisen omaisuutta. Pitkän väittelyn jälkeen kapteeni pääsi kuitenkin selville sanojeni totuudesta, ja kun useat laivan miehistöstä olivat todenneet kuka olin, hän luovutti minulle tavarani ja onnitteli minua pelastumisestani.
Valitsin arvokkainta mitä mytyssäni oli ja lahjoitin maharadjalle, joka tietäen vastoinkäymiseni kysyi minulta, mistä olin saanut sellaisia harvinaisuuksia. Ilmoitin hänelle, millä tavoin tavaramyttyni jälleen joutuivat haltuuni. Hän oli hyvillään onnestani, otti lahjan vastaan ja antoi minulle vastavuoroon paljon kallisarvoisemman lahjan. Sen jälkeen sanoin hänelle jäähyväiset ja nousin samaan laivaan vaihdettuani ensin tavarani maan tuotteisiin. Matkalla kävimme useilla saarilla ja saavuimme Bassoraan, josta tulin tähän kaupunkiin sadantuhannen sekiinin omaisuus mukanani.
Sinbad lopetti kertomuksensa ja käski soittajien jatkaa esityksiään jotka tarina oli keskeyttänyt. Seurue huvitteli iltaan asti, ja kun tuli levolle menon aika, Sinbad lähetti noutamaan sata sekiiniä sisältävän kukkaron ja antoi sen kantajalle sanoen: Ota tämä, Hinbad, palaa kotiisi ja tule huomenna takaisin kuulemaan lisää seikkailuistani. Kantaja lähti kummastuneena hänelle osoitetusta kunniasta ja saamastaan lahjasta. Seuraavana päivänä hän palasi parhaisiin vaatteisiinsa pukeutuneena Sinbadin taloon. Otettuaan vieraansa suopeasti vastaan ja kestittyään häntä Sinbad jatkoi kertomustaan:
Sinbadin toinen retki
Ensimmäiseltä matkalta palattuani päätin viettää lopun ikääni Bagdadissa. Mutta ei kestänyt kauan kun jo kyllästyin toimettomaan elämään, ja niinpä lähdin uudelle retkelle. Astuimme kunnolliseen laivaan ja uskottuamme itsemme Allahin haltuun nostimme purjeet. Kävimme kauppaa saarelta saarelle ja vaihdoimme tavaroitamme hyvällä voitolla.
Kerran laskimme saareen, jolla kasvoi erilaisia hedelmäpuita, mutta jolla emme nähneet ihmisiä emmekä eläimiä. Menimme ruohoisille kedoille hengittämään hiukan raitista ilmaa niitä kostuttavien purojen partailla. Sillä aikaa kun jotkut poimivat huvikseen kukkia ja toiset hedelmiä, otin viinileilini ja muonani ja istahdin puron lähelle kahden korkean puun väliin, jotka loivat tiiviin varjon. Nautin hyvän aterian ja nukahdin. En tiedä, kuinka kauan olin ollut unen helmoissa, mutta kun heräsin, laiva oli lähtenyt.
Säikähdin kovin havaitessani että aluksemme oli jättänyt minut. Nousin ja katsahdin ympärilleni, mutta en nähnyt ainoaakaan kauppiaista, jotka olivat astuneet minun kanssani maihin. Näin laivan täysissä purjeissa, mutta niin etäällä että se pian katosi silmistäni. Nuhtelin itseäni sataan kertaan, etten ollut tyytynyt ensimmäisen matkani voittoon, joka olisi riittänyt minulle koko eliniäkseni.