Kotiin päästyämme isäntäni sanoi minulle: — Sinbad, emme ole ainoastaan tulleet rikkaiksi, vaan olet myöskin pelastanut monen ihmisen hengen, sillä tähän asti on suuri joukko orjia tuhoutunut hankkiessaan norsunluuta. Älä pidä itseäsi enää orjana, vaan pyydä minulta mitä haluat, sillä Allah on ilmeisesti valinnut sinut johonkin suureen tehtävään.
Vastasin ystävälliseen selitykseen: — Minulle lahjoittamasi vapaus riittää korvaamaan kaikki, enkä halua mitään muuta palkkiota palveluksesta joka minulla oli onni tehdä sinulle kuin luvan palata kotimaahani.
— Hyvä, hän sanoi, — monsuunituulella saapuu pian norsunluuta noutavia laivoja. Lähetän sinut kotiin ja annan sinulle millä maksat matkasi.
Kiitin häntä vapaudestani ja hänen hyvistä aikomuksistaan minua kohtaan. Viivyin hänen luonaan vielä vähän aikaa monsuunia odotellen, ja sillä välin teimme niin monta retkeä kukkulalle, että kaikki varastohuoneemme täyttyivät norsunluulla. Toiset samaa tavaraa välittävät kauppiaat noudattivat esimerkkiämme, sillä asiaa ei voitu pitää kovinkaan kauan heiltä salassa.
Laivat saapuivat vihdoin, ja kun isäntäni oli valinnut sen jolla minä matkustaisin, hän lastasi sen puolilleen norsunluuta minun laskuuni, toimitti runsaasti matkaeväitä ja pakotti minut sitä paitsi ottamaan lahjaksi muutamia seudun arvokkaita harvinaisuuksia. Kiittelin häntä siis kaikesta tuhanteen kertaan ja lähdin purjehtimaan, sanottuamme ensin toisillemme kyynelsilmin jäähyväiset.
Pysähdyimme eräille saarille hankkiaksemme tuoreita ruokatarvikkeita. Kun laivamme oli saapunut erääseen Intian mannermaan satamaan, jossa käväisimme maissa, ja kun en huolinut uskaltautua meritse Bassoraan, purkautin norsunluuni ja päätin jatkaa matkaani maitse. Ansaitsin suuria summia norsunluullani, ostin kaikenlaisia harvinaisia esineitä, jotka aioin lahjoiksi, ja kun kamelini oli kuormitettu, lähdin ison kauppiaskaravaanin mukana matkalle. Vaellukseni kesti kauan ja kärsin paljon, mutta siedin kaikki nurkumatta ajatellessani että minun ei tarvinnut pelätä haaksirikkoa, merirosvoja, käärmeitä ja muita vaaroja, joita olin niin usein kokenut.
Kaikki vaivat loppuivat vihdoin, ja saavuin turvallisesti Bagdadiin. Menin heti kalifin puheille ja selostin hänelle lähettilääntoimeni tulokset. Ruhtinas sanoi jo olleensa huolissaan, kun viivyin niin kauan, mutta aina toivoneensa, että Allah varjelisi minua. Kun kerroin hänelle seikkailuni norsujen kanssa, hän oli kovin kummissaan eikä olisi uskonut minua, jollei olisi tuntenut totuudenrakkauttani. Hänestä tämä kertomus samoin kuin aikaisemmatkin seikkailuni olivat niin merkillistä laatua, että käski erään kirjurinsa piirtää ne kultakirjaimilla pergamentille aarteistossaan säilytettäviksi. Palasin hyvin tyytyväisenä saamiini kunnianosoituksiin ja kalifin lahjoihin ja olen siitä lähtien kokonaan antautunut elämään perheeni, sukulaisteni ja ystävieni parissa.
Sinbad päätti kertomuksen seitsemännestä ja viimeisestä retkestään ja sanoi kääntyen Hinbadin puoleen: — No, ystäväni, oletko kuullut kenestäkään joka on kärsinyt niin paljon kuin minä tai tuntenut ketään ihmistä joka on kokenut niin monenlaisia vaiheita? Eikö ole kohtuullista, että kaiken sen jälkeen saan nauttia tyyntä ja hauskaa elämää?
Hinbad tuli lähemmäksi, suuteli hänen kättään kunnioituksensa merkiksi ja sanoi, että hänen omat vastuksensa olivat perin vähäpätöisiä niihin verrattuina, joita oli kuullut Sinbadin kertovan. Sinbad lahjoitti hänelle taas sata sekiiniä ja sanoi, että kantajalle oli joka päivä paikka varattuna hänen pöydässään ja että hän voi aina luottaa merenkulkija Sinbadin ystävyyteen.
Kertomus prinssi Ahmedista ja Peri-Banusta