Kun suosikit olivat lopettaneet vihjailunsa, sulttaani sanoi: — En usko, että poikani Ahmed on niin häijy kuin tahdotte uskotella minulle. Olen teille kuitenkin kiitollinen neuvostanne ja uskon sen johtuvan hyvästä tarkoituksesta ja alamaisesta uskollisuudesta minua kohtaan.
Intian sulttaani puhui näin, jotta hänen suosikkinsa eivät huomaisi minkä vaikutuksen heidän vihjauksensa häneen tekivät. Ne hälyttivät hänet kuitenkin niin pahasti, että hän päätti käskeä pitää silmällä prinssi Ahmedia. Sitä varten hän kutsutti noitavaimon, joka tuotiin salaovesta hänen yksityiskammioonsa.
— Poikani Ahmed, sulttaani sanoi, — käy joka kuukausi hovissani, mutta en voi saada tietoa hänen oleskelupaikastaan enkä halua pakottaa häntä ilmoittamaan salaisuuttaan. Hän on parhaillaan luonani ja lähtee tavallisesti sanomatta hyvästiä minulle tai kellekään hovissani. Sinun on pidettävä häntä silmällä keksiäksesi mihin hän menee ja ilmoitettava minulle.
Velho lähti sulttaanin luota. Hän tiesi paikan mistä Ahmed-prinssi oli löytänyt nuolensa, meni heti sinne ja lymysi kallioiden lomaan.
Prinssi Ahmed lähti seuraavana aamuna päivänkoitteessa palatsista kuten tavallista, sanomatta hyvästiä sulttaanille tai kellekään hovilaisista. Velho vaani häntä, kunnes hän äkkiä hävisi kallioihin. Niiden jyrkkyys oli ylipääsemättömänä esteenä sekä ratsumiehille että jalkaisin kulkijoille, ja siitä velho päätteli, että prinssi meni joko johonkin luolaan tai maanalaiseen holviin, henkien ja keijukaisten asuinpaikkaan. Kun hän arveli prinssin saattueineen ehtineen kyllin etäälle, asuivatpa sitten missä lymypaikassa tahansa, hän tuli esille piilostaan ja tutki onkaloa johon oli nähnyt heidän häviävän, mutta ei voinut löytää mitään jälkeä. Havaittuaan että enempi etsiskely oli turhaa velho palasi sulttaanin luo.
— Vaikka yritykseni tällä kertaa raukesi tyhjiin, hän sanoi, — toivon onnistuvani ennen pitkää.
Sulttaani oli mielissään ja virkkoi: — Tee niin kuin hyväksi näet.
Rohkaistakseen velhoa itsevaltias lahjoitti hänelle kallisarvoisen timantin sanoen, että se oli vain käsiraha runsaasta palkkiosta, jonka hän saisi sitten, kun oli toimittanut tärkeän tehtävän.
Paria päivää ennen prinssin seuraavaa vierailua velho meni kallion juurelle, mihin oli nähnyt prinssin seuralaisineen häviävän, ja odotti siellä pannakseen suunnitelmansa täytäntöön.
Kun prinssi Ahmed saapui, hän näki eukon virumassa maassa voihkien ja valittaen, että oli aivan avuttomana. Prinssin kävi häntä sääliksi, hän käänsi ratsunsa ja sanoi: — Hyvä vaimo, apu ei ole niin kaukana kuin luulet. Hoivaan sinua ja toimitan sinut paikkaan, jossa sinusta pidetään kaikkea mahdollista huolta ja jossa kyllä nopeasti toivut. Nouse, ja ottakoon joku seuralaisistani sinut taakseen satulaan.