— Tein sen pelastaakseni teidät enkä tuhotakseni, Morgiana vastasi. — Katsokaa, hän jatkoi avaten Hodsha Hussainiksi itseään nimittäneen miehen puvun ja näyttäen sen sisälle kätkettyä tikaria, — mitä vaarallista vihollista kestitsitte. Silmäilkää häntä tarkkaan, niin havaitsette, että hän on sekä valheellinen öljykauppias että rosvopäällikkö. Muistakaa myös, että hän ei halunnut nauttia suolaa kanssanne. Mitä muita todistuksia tarvitsee minun esittää hänen häijyistä aikeistaan?
Ali Baba käsitti heti mihin uuteen kiitollisuudenvelkaan oli joutunut Morgianalle tämän toistamiseen pelastettua hänen henkensä ja syleili tyttöä sanoen: — Lahjoitin sinulle vapautesi ja lupasin silloin, että kiitollisuuteni ei pysähtyisi siihen, vaan että antaisin sinulle suurempia todistuksia sen vilpittömyydestä, ja täytän nyt lupauksen tekemällä sinut miniäkseni. Sitten hän kääntyi poikansa puoleen lausuen: — Uskon, poikani, että et kieltäydy ottamasta Morgianaa vaimoksesi. Näet, että Hodsha Hussain etsi ystävyyttäsi vilpillisessä mielessä, jotta saisi minut surmatuksi. Ja jos hän olisi onnistunut yrityksessään, hän olisi epäilemättä uhrannut kostolleen sinutkin. Muista, että naidessasi Morgianan nait henkilön joka on pelastanut minun perheeni ja omasi.
Nuori mies ei suinkaan osoittanut vastahakoisuutta, vaan suostui hyvin kernaasti avioliittoon. Muutamaa päivää myöhemmin Ali Baba vietti poikansa ja Morgianan häät hyvin juhlallisesti komein kemuin ja tavanomaisin tanssiesityksin ja näytelmin.
Peläten että kaksi muuta rosvoa oli vielä elossa Ali Baba ei käynyt luolassa vuosikauteen. Mutta kun kukaan ei yrittänyt enää häiritä häntä, hän lähti vihdoin sinne ja lausuttuaan sanat: — Sesam, aukene! astui holviin ja havaitsi, ettei siellä ollut äskettäin käyty. Nyt hän oli varma että ainoastaan hän tiesi luolan salaisuuden, ja hän riemuitsi ajatellessaan hyvää onneaan. Kaupunkiin palatessaan hän otti ehtymättömästä varastostaan niin paljon kultaa kuin hänen hevosensa jaksoi kantaa.
Myöhemmin Ali Baba vei poikansakin luolaan ja opetti hänelle taikasanat. Salaisuus siirtyi perintönä heidän jälkeläisilleen, jotka käyttivät äärettömiä rikkauksiaan kohtuullisesti ja elivät suuressa loistossa ja kunniassa.
Tarina Aladdinista ja taikalampusta
Oli kerran Mustafa-niminen räätäli eräässä Kiinan suurimmista ja varakkaimmista kaupungeista, ja hän oli niin köyhä että tuskin kykeni elättämään itseään ja perhettään — vaimoaan ja poikaansa.
Poika, nimeltä Aladdin, oli laiska epäkelpo joka tuotti isälleen paljon huolta, sillä hänellä oli tapana viipyä poissa kaiken päivää leikkimässä kaduilla toisten joutilaiden ja häntä itseään nuorempienkin lasten kanssa.
Kun hän oli kyllin vanha oppiakseen ammatin, isä otti hänet omaan työhuoneeseensa ja koetti opettaa hänelle neulankäyttöä, mutta turhaan. Niin pian kuin hän oli kääntänyt selkänsä, Aladdin oli siksi päiväksi livistänyt. Mustafa kuritti häntä, mutta Aladdin oli parantumaton, ja isä huolestui siitä niin kovin että sairastui ja kuoli muutaman kuukauden kuluttua.
Aladdin, jota isän nuhteiden pelko ei enää pidätellyt, antautui kokonaan tyhjäntoimittajan elämään ja vetelehti alituiseen kaduilla. Tällaista menettelyä hän jatkoi viidenteentoista ikävuoteensa asti, välittämättä mistään hyödyllisestä hommasta.