Kun hän taas eräänä päivänä kisaili kadulla joutilaiden toveriensa kanssa, ohi kulkeva muukalainen pysähtyi katselemaan häntä. Muukalainen oli taikuri, niin sanottu afrikkalainen velho, ja hän oli oleskellut kaupungissa vasta kaksi päivää.
Kun noita havaitsi, että Aladdin oli hyvin sopiva poika hänen
tarkoitukseensa, hän tiedusteli toisilta katupojilta ja saatuaan
Aladdinin perhesuhteet selville, hän kutsui pojan syrjemmälle ja sanoi:
— Lapseni, eikö sinun isäsi ollut räätäli Mustafa?
— Oli, herra, poika vastasi, — mutta hän on ollut jo pitkän ajan kuolleena. Nämä sanat kuullessaan Afrikan velho lankesi Aladdinin kaulaan ja virkkoi kyynelsilmin: — Olen setäsi, kunnon isäsi oli oma veljeni. Olet niin hänen näköisensä että tunsin sinut heti ensi silmäyksellä. Sitten hän antoi Aladdinille kourallisen pikkurahaa sanoen: — Mene äitisi luo, poikani, vie hänelle minulta terveisiä ja ilmoita, että käyn huomenna teillä nähdäkseni paikan jossa kelpo veljeni niin kauan eli ja jossa hän vihdoin päätti päivänsä.
— Aladdin riensi äitinsä luo ylen iloisena sedän lahjasta. Äiti, hän kysyi, — onko minulla setä?
— Ei, hyvä lapsi, äiti vastasi, — sinulla ei ole setää eikä enoa.
— Tulen juuri miehen luota, Aladdin virkkoi, — joka sanoi itseään isän veljeksi. Hän itki ja suuteli minua kun kerroin hänelle isän kuolemasta ja antoi minulle rahaa. Hän käski myös tuoda sinulle terveisiä ja sanoa, että hän saapuisi luoksesi, jotta näkisi talon, jossa isä eli ja kuoli.
— Isälläsi oli tosiaan veli, äiti vastasi, — mutta hän on ollut jo kauan kuolleena, enkä ole milloinkaan kuullut toisesta.
Seuraavana päivänä Aladdinin setä tapasi pojan leikkimässä toisessa osassa kaupunkia, syleili häntä kuten ennenkin ja pisti kaksi kultarahaa hänen käteensä sanoen: — Vie nämä äidillesi, lapsi. Ilmoita hänelle että tulen tänä iltana tervehtimään häntä ja pyydä häntä valmistamaan meille vähän illallista. Mutta näytä minulle ensin talo jossa asutte.
Aladdin näytti loihtijalle talon ja vei molemmat kultarahat äidilleen, joka kuultuaan sedän aikeesta lähti ostamaan ruokatarvikkeita ja lainasi naapureiltaan erinäisiä pöytäkaluja. Hän kulutti koko päivän keittohommissa, ja kun ateria vihdoin oli valmis, hän sanoi iltahämärissä pojalleen: — Kenties setäsi ei löydä tietä asuntoomme. Menehän opastamaan häntä, jos tapaat hänet.
Aladdin oli juuri lähtemäisillään, kun taikuri astui huoneeseen tuoden viiniä ja kaikenlaisia hedelmiä jälkiruoaksi. Annettuaan kantamuksensa Aladdinin käsiin taikuri tervehti äitiä suudelmalla ja pyysi häntä näyttämään paikan, jossa Mustafa-veljen oli ollut tapa istua sohvalla. Kun äiti oli näyttänyt sen hänelle, hän kumartui suutelemaan sohvaa huudahdellen kyyneleet silmissä: — Velirukkani! Olenpa minä onneton, kun en saapunut kyllin ajoissa syleilläkseni sinua vielä viimeisen kerran!