Varhain seuraavana aamuna taikuri tuli noutamaan Aladdinia, sanoi haluavansa näyttää hänelle maaseutua ja lupasi ostaa huomenna puodin. Hän johdatti pojan ulos eräästä kaupungin portista muutamien uhkeiden palatsien luo, joihin kaikkiin kuului kaunis puutarha. Puutarhoihin sai kuka tahansa mennä. Jokaisen rakennuksen kohdalla taikuri kysyi Aladdinilta, eikö se hänen mielestään ollut komea, ja nuorukainen oli valmis huudahtamaan jonkin uuden nähdessään: — Tässä, setä, on uhkeampi rakennus kuin vielä olemme tavanneet! Tällä tavoin ovela setä viekoitteli Aladdinin jonkin matkaa maaseudulle päin, ja koska hän aikoi kuljettaa pojan vielä kauemmaksi pannaksensa suunnitelmansa toimeen, hän käytti tilaisuutta istahtaakseen pojan kanssa yhteen puutarhoista, kirkasvetisen suihkulähteen reunalle, koska muka oli väsyksissä. Suihkulähteen vesi pulppusi pronssileijonan kidasta altaaseen. — Tule, veljeni poika, hän sanoi, — sinuakin varmaan väsyttää. Levähtäkäämme, jotta jaksamme taas jatkaa kävelyämme.
Loihtija veti vyöltään liinan jossa oli hänen matkaeväiksi varaamiaan leivoksia ja hedelmiä. Ne hän laski altaan reunalle. Heidän einehtiessään taikuri puhui kovia sanoja veljenpojalleen, kehoitti häntä hylkäämään huonot toverinsa ja etsimään viisaiden miesten seuraa, josta hänelle olisi hyötyä. Hänen lopetettuaan kehottelunsa he jatkoivat kävelyään puutarhojen läpi. Afrikkalainen velho ohjaili Aladdinin niiden tuolle puolen, ja he etenivät maaseudulle, kunnes saapuivat vuoristoon.
Vihdoin he tulivat kahden samankokoisen, vain kapean laakson erottaman matalahkon kukkulan väliin. Velho aikoi panna siellä täytäntöön suunnitelmansa jota varten oli matkustanut Afrikasta Kiinaan. — Emme mene enää kauemmaksi, hän sanoi. — Näytän sinulle kohta jotakin erinomaista, josta olet minulle kiitollinen. Sillä välin kun minä isken tulta, kerää sinä kaikki kuivat varvut mitä tapaat, jotta voimme virittää valkean.
Aladdin kokosi läjän risuja. Taikuri sytytti ne palamaan, ja kun tuli oli leimahtanut ilmiliekkiin, hän heitti nuotioon suitsutetta ja lausui muutamia taikasanoja joita Aladdin ei ymmärtänyt.
Samassa maa alkoi järistä ja avautui loihtijan edessä paljastaen litteän nelikulmaisen kiven, jonka keskelle oli kiinnitetty messinkirengas. Aladdin säikähti niin kovin että aikoi juosta tiehensä, mutta velho tarttui häneen, torui häntä ja antoi hänelle sellaisen korvapuustin että poika kaatui maahan. Aladdin nousi vapisten ja sanoi kyyneleet silmissä: — Mitä olen tehnyt, setä, kun kohtelet minua näin ankarasti?
— Olen isäsi asemassa, taikuri vastasi, — etkä sinä saa mukista minulle. Mutta, hän lisäsi vienontaen ääntään, — älä pelkää, lapsi, en vaadi sinulta muuta kuin että täsmällisesti tottelet minua, jos tahdot etuja joita aion sinulle hankkia. Tiedä siis, että tämän kiven alle on kätkettynä aarre, joka on määrätty sinulle ja joka tekee sinut maailman mahtavinta hallitsijaa rikkaammaksi. Kenelläkään muulla kuin sinulla ei ole lupa kohottaa tätä kiveä tai astua luolaan. Sen vuoksi sinun täytyy tarkoin noudattaa käskyjäni, sillä asia on perin tärkeä sekä itsellesi että minulle.
Hämmästyneenä kaikesta näkemästään ja kuulemastaan Aladdin unohti mitä oli tapahtunut, nousi ja sanoi: — No niin, setä, mitä on tehtävä? Käske minua! Olen valmis tottelemaan.
— Se ilahduttaa minua suuresti, lapseni, taikuri virkkoi syleillen häntä. — Tartu tuohon renkaaseen ja nosta kivi maasta.
— Siihen minulla ei ole kylliksi voimia, Aladdin vastasi, — sinun on autettava minua.
— Silloin emme saisi mitään aikaan, taikuri vastasi. Tartu renkaaseen, lausu isäsi ja isoisäsi nimet, nosta sitten, ja havaitset sen käyvän keveästi.