Tieto koski Aladdiniin kuin ukkosen isku, mutta samassa hän muisti lamppunsa, ja hänen mielessään välähti toivonsäde. Hän vannoi estävänsä häät. Hän meni kammioonsa, otti taikakapineen ja hieroi sitä. Henki ilmestyi heti ja kysyi: — Mitä tahdot?
— Kuule minua, Aladdin virkkoi, — tähän asti olet palvellut minua hyvin. Mutta nyt uskon sinun huoleksesi erittäin tärkeän tehtävän. Sulttaanin tytär, joka oli luvattu minulle, menee tänä iltana naimisiin suurvisiirin pojan kanssa. Se ei saa tapahtua. Tuo heidät molemmat tänne ennen kuin he ovat menneet morsiusvuoteeseen.
— Mestari, henki vastasi, — tottelen sinua.
Aladdin söi äitinsä kanssa illallista kuten tavallisesti. Sitten hän palasi omaan kammioonsa odottamaan että henki panisi hänen käskynsä täytäntöön.
Sulttaanin palatsissa vallitsi suuri riemu hääjuhlallisuuksissa, joita kesti puoliyöhön asti. Vihdoin morsian ja sulhanen vetäytyivät huoneisiinsa. Tuskin he olivat astuneet kammioonsa, kun henki tarttui heihin ja kantoi heidät suoraa päätä Aladdinin kamariin, kovin säikyttäen kummankin, koska he eivät voineet nähdä millä keinoin heitä kuljetettiin.
— Poista sulhanen, Aladdin sanoi, — ja korjaa hänet varmaan talteen aamunkoittoon asti, jolloin sinun on tuotava hänet takaisin. Aladdin koetti tyynnytellä prinsessaa, kohteli häntä ritarillisesti ja selitti hänelle, minkä vääryyden itse oli kärsinyt. Mutta siinä hän ei juuri onnistunut, kun prinsessa ei tiennyt mitään koko asiasta.
Päivänkoitteessa henki palasi tuoden visiirin pojan, jota se oli pelkillä hengähdyksillään pidätellyt läheisessä vajassa kaiken yötä. Hänet jätettiin liikkumattomana ja turtuneena ovensuuhun. Kun Aladdin oli virkkanut sanan, lampun henki otti nuoren parin ja kantoi takaisin palatsiin.
Henki oli juuri asettanut heidät paikoilleen, kun sulttaani tuli koputtamaan ovelle toivottaakseen heille hyvää huomenta. Suurvisiirin poika, joka oli kylmästä kangistunut seistyään kaiken yötä ohuissa aluspukimissaan, oli tuskin kuullut kolkutuksen, kun hän riensi pukeutumissuojaansa, jossa oli edellisenä iltana riisuutunut.
Avattuaan oven sulttaani astui vuoteen ääreen ja suuteli prinsessaa otsalle, mutta hämmästyi kovin nähdessään hänet niin alakuloisena. Tytär loi häneen vain suurta murhetta ilmaisevan katseen. Hallitsija aavisti äänettömyydessä piilevän jotakin tavatonta ja lähti heti sulttaanittaren huoneeseen kertoen hänelle missä tilassa oli tavannut prinsessan ja kuinka tämä oli hänet vastaanottanut.
— Puolisoni, sulttaanitar virkkoi, — minä lähden hänen luokseen.
Minua hän ei ota vastaan samalla tavalla.