Sulttaani kuunteli puhetta osoittamatta pienintäkään vihastumista, mutta ennen kuin vastasi hän kysyi vaimolta mitä tällä oli palttinaan kiedottuna. Aladdinin äiti otti valtaistuimen juurelle laskemansa mytyn, poisti peitteen ja ojensi kulhon sulttaanille.
Sulttaanin hämmästys ja ihmetys olivat sanoin kuvaamattomat kun hän näki niin paljon isoja, kauniita ja arvokkaita jalokiviä yhteen koottuina. Hän oli jonkin aikaa liikkumattomana pelkästä ihailusta. Sitten hän otti lahjan Aladdinin äidin kädestä huudahtaen riemastuneena: — Kuinka muhkeita, kuinka kauniita! Ihailtuaan ja hypisteltyään kaikkia jalokiviä toista toisensa perään hän kääntyi suurvisiirinsä puoleen, osoitti kulhoa ja sanoi: — Katso, ihaile, ihmettele ja tunnusta että silmäsi eivät ole koskaan nähneet näin kallisarvoisia ja kauniita hohtokiviä! Visiiri oli ihastuksissaan.
— No, sulttaani jatkoi, — mitä sanot moisesta lahjasta? Eikö se ole tyttäreni, prinsessan, arvoinen? Ja eikö minun tulisi antaa hänet miehelle, joka arvioi hänet niin korkeaan hintaan?
— En voi olla myöntämättä, suurvisiiri vastasi, — että lahja on prinsessan arvoinen. Mutta pyydän teidän majesteettianne suomaan minulle kolmen kuukauden ajan ennen kuin teette lopullisen päätöksenne. Toivon, että poikani jota olette suosiollisesti katsellut kykenee sitä ennen tarjoamaan ylevämmän lahjan kuin tuo Aladdin, joka on ventovieras teidän majesteetillenne.
Sulttaani suostui kernaasti pyyntöön ja virkkoi leskelle:
— Hyvä vaimo, mene kotiisi ja sano pojallesi, että miellyin tekemääsi ehdotukseen. En kuitenkaan voi naittaa tytärtäni, prinsessaa, vielä kolmeen kuukauteen. Tule sen ajan kuluttua takaisin.
Aladdinin äiti lähti palatsista paljon tyytyväisempänä kuin oli odottanut, koska oli saanut näin suopean vastauksen, ja kertoi pojalleen, että hänen oli palattava hoviin kolmen kuukauden kuluttua kuulemaan sulttaanin päätöstä.
Uutisen kuultuaan Aladdin piti itseään onnellisimpana ihmisenä maan päällä ja kiitti äitiään hänen vaivoistaan tässä asiassa, jonka hyvä menestys oli niin tärkeä hänen rauhalleen.
Kun ajasta oli kulunut kaksi kuukautta, Aladdinin äiti meni eräänä iltana öljyn ostoon kaupungille ja näki talot ja myymälät lehvillä koristettuina. Tehtiin valmistuksia ilotulituksia varten, ja kaikki ihmiset olivat riemutuulella. Kaduilla tulvehti juhlapukuisia, rikkaasti satuloiduilla hevosilla ratsastavia virkailijoita suuren palvelijajoukon seuraamina. Aladdinin äiti kysyi, mitä kaikki yleisen juhlallisuuden valmistukset merkitsivät. — Mistä sinä tulet, vaimorukka, joku sanoi, — kun et tiedä, että prinsessa Badr-ul-Budur, sulttaanin tytär, menee tänä iltana naimisiin suurvisiirin pojan kanssa? Prinsessa palaa kohta kylvystä, ja näkemäsi virkamiehet saattavat hänet palatsiin jossa avioliiton juhlallinen vahvistus toimitetaan.
Äiti kiirehti kotiin ilmoittamaan asian Aladdinille. — Poikani, hän huudahti, — olet hukassa! Sulttaanin kauniit lupaukset ovat olleet vain tyhjiä sanoja. Suurvisiirin poika kuuluu tänä iltana naivan prinsessan.